maanantai 27. heinäkuuta 2015

The Unknown Bridesmaid





The Unknown Bridesmaid
Margaret Forster



Vintage,
2014


Kaipasin pientä englanninkielistä välipalaa ja niinpä kirpparilta tarttui mukaan tämä Margaret Forsterin pokkari. Only one person knows what happened that day... Halusin päästä mysteeristä osalliseksi ja kurkkia salaisuuden verhon taakse kannen tytön tavoin. Ja kuka on tämä Margaret Forster? Google kertoo, että hän on varsin tuottelias englantilainen kirjailija ja The Unknown Bridesmaid on hänen 26. fiktiivinen romaaninsa. Lisäksi hän on kirjoittanut elämäkertoja ja muistelmateoksi. Suomeksi häneltä käännetty ainakin kirja Salattuja kohtaloita, joka kertoo kolmen sukupolven naisista Englannissa, kaukaa 1860-luvulta lähtien.

Kirja kertoo Julian, lasten psykologin, tarinan. Hän tapaa vastaanotollaan tavalla tai toisella elämässään häirittyjä ja häiriintyneitä lapsia. Nuoret asiakkaat ovat kapinallisia, hämmentyneitä, sulkeutuneita, vihamielisiä. Julia tuntuu kohtaavan nämä nuoret tyynen ammattimaisesti ja ymmärtävän heitä. Samalla kuitenkin näiden tapaamiskuvausten välissä raotetaan pikkuhiljaa Julian omaa menneisyyttä. Myös Julian lapsuutta tummentavat menetykset, syyllisyyden ja häpeän tunteet.

Julia saa kokea karvaasti sen, että kerran paljastamatta jääneet asiat voivat vuosien mittaan kasvaa suureksi taakaksi. Kohtalainen koukutusvaikutus ja juuri sopivan sujuvaa luettavaa englanniksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti