lauantai 28. marraskuuta 2015

Kaukana jossain onnenmaa






Kaukana jossain onnenmaa
Johanna Venho


WSOY, 2015



Aavan meren tuolla puolen. Aivan kuin suomalaisessa tangossa, Johanna Venhon uusimmassa romaanissa onni siintää epätarkkana toisaalla, horisontissa. Sitä kohti on ihmisen kaipuu kurotella.
Kirjassa rakennetaan vuoroin äidin, vuoroin pojan tarinaa 1970-luvun alusta nykyhetkeen. Kaarina on tullut äidiksi parikymppisenä ja elänyt sovinnaista ja sopeutuvaista elämää. Pikkuperheen arkea on käsikirjoitettu miehen ja pojan rytmiin, Kaarinan osa on ollut mukautua ja hoivata. Kun Kaarina jää yksinhuoltajaksi, pojasta tulee hänen elämänsä keskipiste. Kuusikymppisenä Kaarina räväyttää ja haluaa elämänsä uusiksi kertaheitolla: Kroppa uusiksi plastiikkakirurgilla, vaikka se onni pitäisi hakea Brasiliasta asti.
Otto on nelikymppinen työterveyspsykologi, joka kirjoittaa kirjaa onnellisuudesta. Kirjoitusprojektin rinnalla, tai ehkä sen suurimpana polttoaineena, Otto laatii oman elämänsä välitilinpäätöstä. Molemmat hänen elämänsä naiset ovat jättäneet hänet: Äiti Kaarina on matkannut maan ääriin plastiikkakirurgille, vaimo Eloisa haluaa ottaa etäisyyttä mieheensä ja aloittaa uudet kuviot Tampereella. Työnsä puolesta Otto tuntee kyllä psyyken mekanismit ja psykologian teoriasuuntaukset, mutta nyt hämmennys nouseekin omasta sisimmästä. Kaarina ja Eloisa, oma keski-ikäisyyden painokin, sekoittavat miehen onnellisuuspalikat. Mihin tarttua, ennen kuin elämä on ohi?
Johanna Venho on julkaissut paitsi jokusen romaanin, myös useita lastenkirjoja ja runokirjoja. Jotain runonomaista on myös tässä kirjassa. Tekstiä voi nautiskella kuin tummahkoa, kehittynyttä, tammisen viipyilevää hyvää viiniä. Hitaasti, kauniista lasista. Kiirehän tässä ei ole, kun tapahtumat nykyhetkessä ovat vain pieniä liikahduksia. Tärkeämpää onkin se, miten tähän on tultu ja mihin risteyskohdasta käännytään. Äidin ja pojan kiinteä suhde ja sen emotionaaliset roolit, jotka eivät enää pädekään aikuisuudessa. Tekstissä sykähdyttää elämän haavoittuvuus ja vanhenemisen pelko, jolta pohjalta on kuitenkin – jokaisen omien voimavarojensa ja uskalluksensa mukaan – mahdollisuus tavoitella omia, ainutlaatuisia unelmiaan. Loppuratkaisu on ehkä juuri niin epämääräinen kuin todellisessa elämässäkin.

Julkaistu Kirjavinkeissä 27.11.2015

2 kommenttia:

  1. Kiitos postauksesta :)
    Olen lukenut Venhon esikoisen Syntysanat. Siinä oli myös sitä oman itsensä etsimistä, muutostoiveita.

    VastaaPoista
  2. Marja-Liisa, tämä on hyvää vuosikertaa;)

    VastaaPoista