Kenenkään ei pitänyt tietää
Renée Knight
Otava,
2016
Viisikymppisellä Catherinella on kulissit kunnossa. Hän on palkittu dokumentaristi ja huolehtivaisen Robertin aviovaimo. Hän on vakuuttava ja pätevä, nainen jonka voi luottaa tekevän niin kuin oikein on.
Mutta kun. Jonain aamuna Elämä vain unohtaa vetäistä silkkihansikkaat käteen, ennen kuin ravistelee ihmisen uuteen päivään. Iltaan mennessä reppuun on kertynyt mieltä vereslihalle repivää tahmaa. Häpeää, valheita, epäonnistumisia. Kipeimmät asiat kipataan kaivoon ja sata kiloa kiveä päälle, jotta ne lakkaisivat olemasta. Kunnes sitten.
Catherine lukee kirjaa kasvavan pahoinvoinnin väännössä. Kirja kertoo hänen menneisyytensä suuresta salaisuudesta, asioista joita hän ei ole koskaan kertonut edes aviomiehelleen. Asioista, joita kenenkään ei pitänyt tietää. Siinä ne ovat selvästi präntättyinä ja kenen tahansa luettavissa. Kosto, katkeruus vai vihako on antanut voimat kirjan kirjoittamiseen, kenelle ja miksi? Unettomuus ja ahdistus moukaroivat Catherinea.
Catherinen kanssa vuorottelee minä-kertoja. Vanha mies, elämässään paljon menettänyt. Ja siitähän se sitten alkaa, kerros kerrokselta kuoriutuva nerokas juoni. Se on Knightin ja lukijan välinen juttu, johon ei kannata kolmantena pyöränä täältä sivusta huudella.
Paras pitään aikaan lukemani psykologinen trilleri, sanoisin. Tämän dekkarin käänteitä ei pohdiskella poliisiasemalla eikä paikalle kutsuta murharyhmää. Sen sijaan kirja suorastaan kuhisee tunteita ja mielen torjuntamekanismeja - paljon vihaa, häpeää ja kostoa. Henkilöhahmot saavat tehdä itsensä ja tilanteensa kanssa töitä ihan tosissaan. Ehkä jopa anteeksiantoon asti. Tekeekö totuus lopultakin vapaaksi? Kääntyykö se voimavaraksi?
Tämä oli kyllä aikamoinen trilleri, tykkäsin kovasti :)
VastaaPoistaEikö vain ollutkin! Kirja, josta tekisi mieli sanoa paljonkin ja jonka juonta ei kuitenkaan voi paljastaa yhtään pitemmälle. Vaikuttavaa ihmiskuvausta; se mitä toisistamme näemme, on useinkin vain pintaa. Ja siihen se valitettavan usein jääkin.
Poista