perjantai 5. elokuuta 2016

Minuiksi: löytöretkiä henkiseen kasvuun









Tommy Hellsten ja Tiina Tuomikoski
Kirjapaja, 2016






Neljännesvuosisata sitten Tommy Hellsten paljasti lukuisissa suomalaiskodeissa jukuripäänä röhnöttävän virtahevon. Hänen ensimmäinen kirjansa, Virtahepo olohuoneessa, perustuu hänen omiin kokemuksiinsa kasvamisesta alkoholistiperheessä. Sen jälkeen Hellsteniltä on ilmestynyt parikymmentä ihmiselon kipuja ja kasvua luotaavaa teosta, usein tabujakin sohaisten. Teksteissään terapeutti, kouluttaja ja kirjailija on aina lukijalleen rohkaisevasti läsnä, hänen kirjoihinsa on ollut helppo tarttua.

Hellsten on toimittanut uusimman kirjansa yhdessä Tiina Tuomikosken kanssa. Kirja jakaantuu kolmeen osaan ja jokaisen osan alussa on Tommy Hellstenin pohdiskeleva, lyhyt puheenvuoro. Hellstenin jälkeen vuorossa ovat kirjan varsinaiset tähdet, itsensa kanssa minuiksi jo ison työn tehneet rohkeat muuttujat. Heidän tarinaansa ei kerrota nimimerkin tai nimi muutettu -hämäyksen suojissa. Muuttujat kertovat tarinansa itse ja omalla nimellään – ja se onkin mitä nerokkain ratkaisu ilmentää kirjan ideaa. Häpeästä, huonommuudentunteesta, ulkopuolisuudesta kasvaakin jotakin ainutlaatuista. Universaaleja tunteita, jotka kuitenkin tarvitsevat herkkäkorvaisen ja vastaanottavaisen kuulijan julki tullakseen.

Ihmiset tarinoiden takana valottavat historiaansa aina lapsuuteen saakka. Kuitenkin kerronta on jämäkkää ja nostaa esiin olennaisen. Lukijan on helppo poimia tekstistä itseä koskettavia oivalluksia ja omia uupumisen ja elämänilottomuuden syitä. Poppaskonsteja ei ole, muutos on työlästä ja hidasta mutta tavoittelemisenarvoista.

Omassa osuudessaan Tiina Tuomikoski kertoo omasta intuitiostaan, miten tärkeäksi hän koki pääsyn juuri Hellstenin terapia-asiakkaaksi. Kun päämäärä oli selvillä, muut tarjotut vaihtoehdot, taloudelliset satsaukset tai pitkä odotusaika olivat kyllä hidasteita vaan eivät esteitä kasvun tiellä. Minua kirjassa puhuttelikin eniten se, miten vahvasti Hellsten on tässä kirjassa läsnä kirjan muutostarinoissa. Kuin hiljaisena isähahmona konsanaan. Kirja toiminee hienona johdatuksena myös Tommy Hellstenin syyskuisen 25-vuotis juhlaseminaarin ohjelmaan Savoy-teatterissa.

Julkaistu Kirjavinkeissä 5.8.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti