keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Äitipeli







Tara Lange
Viisas elämä, 2016




Onnenkantamoinen humpsautti tämän kirjan jo hyvän aikaa sitten kirjahyllyyni. Uteliaana tartuin kirjaan, josko tällainen veteraanisarjalainen enää Äitipelin päälle ymmärtäisi - luotin kuitenkin takakannen lupaukseen, että kirja sopii kaikenikäisten lasten äideille. Eikähän äitiys minusta ikinä lähde, vaikka lapset aikuistuvat ja jättävät pituuskasvukisassa hopealle.  Itse asiassa, tältä paikalta on suurta rikkautta katsella, muistella, fiilistellä historiaa, jonka yhdessä olemme luoneet. Ainutlaatuista kaikkine kasvun paikkoineen. Päällimmäisenä on valtava kuorrutus iloa, valoisia välähdyksiä hiekkalaatikon reunalta. Mutta kirja palautti kyllä mieleen niitäkin hetkiä, kun omaa osaamistaan ja jaksamistaan äitinä tarkasteli ämpärinpohjan kokoisen suurennuslasin läpi; mikä tunari! Silloin kuulin vain oman surkean ääneni, en sitä suurempaa, joka näki minussa tarpeeksi potentiaalia uskoakseen juuri nämä lapset meidän perheeseemme.

Tara Lange kirjoittaa kokemuksen syvällä rintaäänellä siitä perustavanlaatuisesta muutoksesta, jonka äitiys tuo mukanaan. Se on myllerrystä joka rintamalla ja itse kukin pelaa omilla, ainutlaatuisilla korteillaan. Pakassa on menneen elämän kivut ja kannustukset, omat ja osin aiempien sukupolvienkin. Ja sitten se pieni tai vähän isompikin nyytti, jolla on tullessaan jo oma temperamentti ja jolle elämällä on omat suunnitelmansa. Hormonihuuruinen äiti kaiken keskiössä jää helposti jalkoihin, ellei osaa piti puoliaan ja pelata Äitipeliä fiksusti kaikkien yhteiseksi hyväksi. Ennen kaikkea siis itsensä hyväksi. Eli kuten matkustajalentokoneen turvaohjeissakin neuvotaan: Laita happinaamari ensin itsellesi, vasta sen jälkeen voit auttaa muita.

Kirjassa on kiinnostavaa pohdintaa egosta ja sen mahdista arjessamme. Oivalluksia ihmisyydestä, joka ei millään tapaa rajoitu äitiyteen. Vertaileva ja arvosteleva ego koskee meitä kaikkia, joskin äitiys toimii jymäkän kohotusaineen tavoin nostaessaan näitä kipupisteitä pintaan. En tätä lukemaani syvemmin tiedä Egosta sen enempää, mutta silti helpottaa jollain tapaa nimetä se kovaääninen möykkäri... Miten tuleekaan mieleen erään tuoteryhmän mainos: En se minä ollut, se oli Pirkka :D

Vanhempina meillä on eturivin paikat kuunnella lasten viisautta, rauhoittua olemaan heidän kanssaan ja unohtaa ulkoa päin tulevat vaatimukset ja suorittamispakko. Pohjimmiltaan on kyse samasta kuin elämäntapaoppaissa yleensäkin. Löytää elämään tasapainoa ja iloa, herkistyä sisäiselle äänelle ja intuitiolle. Onnistuneestä äitipelistä jaetaan osinkoa koko perheelle ja lähipiirille.

Ja se myös tuli mieleen, että olemme me onnekkaita. On mahdollisuus miettiä näitä, aina ei naisilla ole ollut.






2 kommenttia:

  1. Mahtavan kuuloinen kirja.
    Äitiys on kyllä yhtä tunteiden vuoristorataa koko ajan,

    VastaaPoista
  2. Kiitos postauksesta, kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. Hienosta aiheesta kirjoitettu.

    VastaaPoista