tiistai 8. marraskuuta 2016

Suudelkaa minua







Katherine Pancol
Bazar, 2016




Katherine Pancol on julkaissut 17 kirjaa ja hänen kirjansa ovat olleet myyntimenestyksiä niin kotimaassa Ranskassa kuin muuallakin maailmassa. Suomeksi on aiemmin käännetty kaksi trilogiaa ja nyt uusimpana alunperin vuonna 2003 ilmestynyt Embrassez-moi – Suudelkaa minua. Tuorein kirja jatkaa trilogioista jo tuttua naiseuden tematiikkaa ja antaa voimakkaiden tunteiden viedä henkilöhahmojaan.

Kirjailijan itsensä tapaan myös hänen luomansa henkilöt ovat kosmopoliitteja ja tälläkin kertaa maapallo on yhtä suurta kylää: New Yorkia, Pariisia, Hollywoodia, Tsekkiä.

Tarinan keskeisin henkilö on ranskalainen Angela, joka kertaa elettyä elämäänsä ja sen kipukohtia. Angela palaa ajatuksissaan aikaan, jolloin hän asui New Yorkissa ja mykkäelokuvan tähti Louise Brooks oli hänen hyvä ystävänsä. He olivat vahvoja ja itsenäisiä naisia, silti niin rakkauden ja miesten vietäviä – ja halun, jota ei kahlita. On palattava aina lapsuuteen saakka, jotta voisi ymmärtää pohjan, jolle he ovat oman naiskuvansa rakentaneet.

Miehet ovat Pancolin kirjoissa selvästi toissijaisia olentoja. Ranskalainen Virgile, Angelan luotettu ystävä, saa kuitenkin tukevasti lihaa luidensa ympärille tässä tarinassa. Virgilen voi hyvin nähdä sielunsa silmillä “määkimässä” vanhaa Tom Jonesin hittiä, tanssahtelemassa ympäri asuntoa ja viheltelemässä huolettomasti. Angelan ja Virgilen yhteiselo on mutkatonta, mutta Virgilelläkin on omat salaisuutensa ja tragediansa.

Suudelkaa minua on kirjaksi palapeli, jonka osaset ovat alkuun turhankin levällään. Tarina lähtee aukeamaan vasta kunnon lukurupeaman jälkeen. Tämä ei mielestäni yllä aiempien trilogioiden viihdyttävyyteen, mutta ihan kelvollista luettavaa kuitenkin. Pancol on tehnyt mielenkiintoisen ratkaisun kirjoittaessaan fiktiiviseen tarinaan mukaan oikean mykkäelokuvan tähden, vuonna 1906 Kansasissa syntyneen Louise Brooksin. Nauhoitteiden kautta Louise kertoo elokuvantekoajoistaan ja hänen muistelmissaan vilahtelee Howard Hawks, Chaplin ja moni muu sen ajan nimi. Niin no, emmehän me oikeastaan tiedä, ovatko Angela ja hänen miehensäkään kovin fiktiivisiä…

Julkaistu Kirjavinkeissä 8.11.2016

1 kommentti:

  1. Luin kirjasta jossain ja mietin jaksaisinkohan itse syventyä lukemaan, ehkä en kuitenkaan,sillä postauksesi oli kyllä kattava tyydyttämään tämän kirjan nälän :)

    VastaaPoista