sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Raskas askel








Matti Riekki
Like, 2017


Tässä se on kiteytettynä kaikkine ääripäineen, juokseminen. Rapakuntoisesta maratoonariksi, peppu ylös sohvalta ja treenaamaan kohti juoksemisen riemua. Ja kaikessa hienoudessaan ja - todellakin, itsensä voittamisessa - pitkän matkan juoksu voi olla kuin kuolemaa tekisi. Ihan suosiolla näen itseni vain siellä ensimmäisellä neljänneksellä, viisi kilometriä kevyesti nautiskellen on jo voitto. Vaikken siis kaikkea opastusta omaan käyttööni tarvitsekaan, niin todella mielenkiintoista on katsahtaa maratoniin valmistautumiseen. Rennosti kotisohvalta, kun parin kolmen hölkkälenkin jälkeen saa nauttia vastaanottavaisesta pehmeästä sohvanurkasta.

Kuten nimen alaotsikko lupaakin, kirja on kertomus juoksijan synnystä. Matti Riekki, musiikkitoimittaja, päätti 34-vuotisynttäreidensä jälkeen alkavansa juosta - "vaikka väkisin." Siihen asti elämäänsä hän oli enemmän tai vähemmän inhonnut kuntoilua. Juoksulajeista tuttua oli lähinnä yöjuoksu. Tässä tulee kirjan lohdullinen ja tsemppaava osuus, sillä aloittaa voi ihan nollasta. Jos on päässytkin unohtumaan, niin jossain vaiheessa elämää juoksu on ollut itse kullekin ihan luonnollinen tapa liikkua. Ja se on edelleen esiin kaivettavissa - omasta kokemuksesta myös vielä polvileikkauksen jälkeenkin, kun pikkuhiljaa yrittää saada jalat jälleen toimimaan parina.

Riekki kertoo juoksuharjoittelusta asiantuntijoiden näkemyksiä, mutta nojaa sen jälkeen tekstinsä vahvasti omiin kokemuksiin. Millainen vaatetus, millaiset kengät ja mitä tahtia. Kun sitten päästään itse pitemmän matkan valmisteluun, tarvitaankin jo hyvin mietittyä ja täsmennettyä valmistautumista pienimpiä yksityiskohtia myöten. Kaiken pitää natsata kohdilleen ja siltikin maaliin pääsy on vielä monen mutkaisen tuskahetken takana. Eikä maaliviivan ylitettyään jaksa välttämättä edes juurikaan riemuita itsensä voittamisesta - mutta senkin aika tulee, koska Riekin tavoin monella on pian jo se seuraava maraton tilauksessa. Juuri se tekeekin uteliaaksi: Miten itsensä äärirajoille venyttäminen ja tuskaiset taipaleet eivät estä hakeutumasta reitille yhä uudestaan? Valmistautuminen vaatii paljon aikaa ja keskittymistä, kaikki se on pois muilta arjen velvoitteilta ja luppohetkiltä. Elämässä on oltava kunnon rytmi, aikaa myös levolle ja palautumiselle.

Hurjimmissa haaveissanikaan en näe itseäni Tukholman maratonilla - vielä, mutta kukapa tietää... Toistaiseksi tämän kirja henki ja ajatukset tsemppaavat minua pienillä lenkkisilläni ja nekin ovat jo ihan iso juttu itselle.

“Run when you can, walk if you have to, crawl if you must; just never give up.”
― Dean Karnazes



2 kommenttia:

  1. Onpas se mielenkiintoisen tuntuinen kirja. On se hyvä kun on tavoitteita.

    VastaaPoista
  2. En minäkään ehkä juoksisi maratoonia,vaikka rulliksilla olen maratoonin käynyt.Kirjoja on nyt lomalla tullut liian vähän luettuakin.

    VastaaPoista