Sinisilmäiset

Malcolm Gladwell
WSOY,  2019

Alkuteos: Talking to Strangers (Little, Brown & Company, 2019)
Kääntäjä: Ilkka Rekiaro

370 s.

Malcolm Gladwell pohtii uusimmassa kirjassaan Sinisilmäiset, miksi meitä on niin helppo huijata. Kirja palauttaa mieliin muun muassa kaikkien aikojen arvopaperihuijauksen reilun vuosikymmenen takaa, jolloin Bernard Madoffin yhtiöön sijoittaneet menettivät petoksessa jopa 50 miljardia dollaria. Oivallisia tapausesimerkkejä löytyy myös niin CIA:n agenteista kuin tuomareidenkin vaikeudesta erottaa totuudenpuhuja valehtelijasta.

Gladwell aloittaa kirjansa afroamerikkalaisen Sandra Blandin tapauksesta. Matkallaan ruokaostoksille Bland joutuu poliisin pysäyttämäksi, koska hän on vaihtanut kaistaa näyttämättä vilkkua. Kohteliaana alkanut keskustelu päättyy täyteen konfliktiin ja Blandin pidätykseen. Kolmen päivän päästä nuori nainen tekee itsemurhan sellissään. Heidän keskustelunsa on tallentunut poliisiauton kojelaudan videokameraan ja on siten jälkeenpäin tarkkaan analysoitavissa. Tämän esimerkin avulla Gladwell haluaa osoittaa, miten herkästi tulkitsemme meille tuntemattoman ihmisen käytöstä ja puhetta täysin väärin. Sandra Bland ei suinkaan ollut huijari, ihonvärillä, oletuksilla ja asenteilla lienee ollut molemmin puolin vaikutusta tapahtumien kulkuun. Olennaista oli kuitenkin se, että kasvokkain olo ei auttanut näitä kahta ”lukemaan” toisiaan yhtään sen paremmin.

Gladwell lähtee rehellisyysolettamasta: meillä on sosiaalinen tarve luottaa toisiin ihmisiin. Yhteiskuntaa on ollut helpompi rakentaa luottamuksesta kuin kaiken epäilystä käsin. Toisekseen pyrimme muodostamaan meille vieraasta ihmisestä käsityksen hänen ulkoisen olemuksensa ja käytöksensä perusteella. Gladwellin mukaan olemme aika huonoja erottamaan näytellyn viattomuuden ja toisaalta saatamme herkästi tuomita viattoman, jonka käytöksestä jännittäminen tekee epäilyttävän. Myös tapahtumaympäristöllä on oma vaikutuksensa: erikoisena yksityiskohtana on selvitetty tarkkaan kaasuitsemurhien kehitystä Englannissa ja Golden Gate -sillan suosiota itsemurhapaikkana.

Osassa kirjan esimerkeistä Gladwellin johtopäätökset tuntuvat ehkä hieman yksiniitisiltä, mutta mielenkiintoista ajattelemisen aihetta kirja kyllä antaa. Virhearviot ja havainnoinnin rajallisuus ovat inhimillisiä ominaisuuksia, olipa ihminen missä asemassa hyvänsä. Joskus se vie syyttömän vankilaan, joskus pedofiili saa jatkaa rikoksiaan vuosia kenenkään puuttumatta. Miksi hälytyskellot eivät soi selvistä vihjeistä huolimatta?

Julkaistu Kirjavinkeissä 14.1.2020

Surun virrassa

Juha M. Itkonen
Kirjapaja, 2019





Surua koskettelevia kirjoja on ilmestynyt tiuhaan tahtiin, mikä kertonee juuri asian merkityksellisyydestä. Tavalla tai toisella se koskettaa meitä jokaista, vähintäänkin henkilökohtaisesti ja usein myös vaativina tilanteina työelämässä. Juha M. Itkonen käsittelee surua uudessa kirjassa kolmesta näkökulmasta: läheisensä menettäneen omakohtaisena suruna, pappina ja surututkijana. Hän on kokenut oman lapsen menettämisen ja tehnyt väitöskirjan kirkon antamasta tuesta kohtukuolemaperheille.

Surusta on puhuttu surutyönä ja sen erilaisina vaiheina, jotka auttavat ihmistä hyväksymään menetyksen ja jatkamaan elämää. Uudempi surututkimus kuitenkin korostaa surun yksilöllistä luonnetta, johon jäykähkö malli lineaarisesta prosessista ei täysin sovi. Ensinnäkään suru ei ole projekti, joka täytyy suorittaa tietyssä ajassa ja oikeaoppisesti. Sureva joutuu toki käsittelemään valtavasti tunteita ja helpommat ja vaikeammat vaiheet vuorottelevat uudessa tilanteessa. Surutukija rinnalla pidättäytyy määritelmistä ja antaa surulle tilaa juuri sellaisena kuin se on, pienenä tai suurena, kyyneleisenä tai kuivin silmin. Itkonen puhuu surun virrasta, joka saa virrata vapaasti omalla painollaan. Suru syntyy rakkaudesta; ”Suru on rakkauden varjo.” Miksi olisi tarpeen unohtaa jotain niin ainutlaatuista ja tärkeää? Vaikka kuolema pakottaa luopumaan itselle rakkaasta, tämä voi ja saa silti pysyä osana omaa elämäntarinaa. Kokemus on parhaimmillaan elämää rikastuttava.

Surun virrassa auttaa ymmärtämään omaa ja toisen surua, mutta sielunhoitokirjana se on suunnattu ennen kaikkea seurakuntien työntekijöille ja sopii hyvin myös terapia- ja sosiaalityön ammattilaisille. Kirjan painopiste on luterilaisen kirkon kautta annettavassa surutuessa. Wikipedia määrittelee sielunhoidon näin: ”Sielunhoito on uskonnollisen yhteisön piirissä harjoitettavaa, psyykkiseen kokemistodellisuuteen kohdistuvaa auttamista. Sielunhoito voi sisältää muiden muassa kuuntelemista ja rukousta.” Hautausjärjestelyjen myötä kirkon työntekijät ovat etulinjassa kohtaamassa surevia ihmisiä. Työn kulmakivenä on perussanoma kuoleman voittavasta rakkaudesta. Seurakunta kohtaa surevia hyvin monissa tilanteissa ja mahdollistaa surun käsittelyä esimerkiksi vertaistukiryhmissä. Oma lukunsa ovat äkilliset kuolemat, kuten itsemurhat ja henkirikokset, jolloin tarvitaan erityistukea.

Kirja on tuhti tietopaketti alan ammattilaisille mutta myös antoisaa luettavaa jokaiselle, joka haluaa ymmärtää surun ja surevan maailmaa. Itkonen kirjoittaa lämpimästi ja ymmärtävästi – unohtamatta kaiken alkujuurta, rakkautta.

Julkaistu Kirjavinkeissä 8.1.2020