perjantai 25. huhtikuuta 2014

Vadelmavenepakolainen





Miika Nousiainen
Vadelmavenepakolainen


Otava, 2007








Hitauttani myöhästyin näkemästä Vadelmavenepakolaista Mikkelin teatterissa, talven kirja-alesta pokkari tarttui kuitenkin mukaan ja jämähti hyllyyni sopivaa hetkeä odottamaan.  Tämä osoittautuikin mitä parhaimmaksi kevätlukemiseksi; hilpeän kevyttä ja hulluttelevaa, samalla kuitenkin myös suomalaisuuden stereotypioita oivaltavasti kyntävää. Asetelma on herkullinen, kun rinnalle otetaan ruotsalaiset, yhteishengen ja yhteisyyden toimiva kansankoti naapurissamme. En alkuunkaan ihmettele, miksi tämä teksti on päätynyt myös teatterien lavoille. Varsinkin alkuun hihittelin kirjalle itsekseni ja ihmettelin, että mihinkähän tässä vielä päädytään.

Vadelmavenepakolainen on Miika Nousiaisen esikoisromaani, joka ilmestyi jo vuonna 2007. Kun tutustuminen häneen alkoi näin lupaavasti, tulen lisäämään ainakin kaksi hänen kirjaansa (Maaninkavaara 2009, Metsäjätti 2011) luettavien listalle. Googlettaminen paljasti, että Nousiainen on tehnyt myös käsikirjoitustöitä televisioon enkä juurikaan yllättynyt, että myös Putouksessa on hänen aivoitustensa jälkeä nähtävissä. Vuonna 2013 hän on ollut Putouksen pääkäsikirjoittaja.

Kirjan päähenkilö Mikko Virtanen on kuin vääriin nahkoihin Kouvolassa syntynyt, sielultaan ruotsalainen ja mieleltään valmis oppimaan täyspäiseksi ruotsalaiseksi. Vaihteeksi erilaisuutta voi käsitellä näinkin. Kansallisuustransun näkökulmasta, kuten Mikko itseään luonnehtii. Mies elää tavoitteilleen ja käsittelee asioita lähinnä oman päänsä sisällä. Ympäristön ihmiset kokevat Mikon melko lailla rasittavaksi, mutta eipä tunnu Mikkokaan heitä paljoa noteeraavan. Ruotsin kuningaspari, Olof Palme, Per Albin Hansson - he edustavat Mikolle enemmän lähipiiriä kuin kotimaan naapurit tai työtoverit konsanaan. Mikko on todella yritteliäs ja kekseliäs pyrkiessään ehdaksi ruotsalaiseksi ja pääseekin hyvin pitkälle haaveessaan. Haaveet tosin edellyttävät myös melkoista kylmäpäisyyttä ja radikaaleja tekoja. Ne jääkööt tässä vaiheessa salaisuudeksi ja jokaisen itsensä luettavaksi. Sanonpahan vain, että julmuudesta ja tunteettomuudesta voi kirjoittaa hyvin lyhyesti ja toteavasti, vähääkään sillä mässäilemättä. Se sopi minulle vallan hyvin Varistyttö -kokemuksen jälkeen.

Kirjan teksti on hauskalla tavalla yliampuvaa, se ei yritäkään olla totta ja realismi on siitä kaukana. Se peilaa käsityksiämme ruotsalaisuudesta, rakkaasta naapuristamme ja kilpakumppanistamme niin yleisurheilun maaottelussa kuin jääkiekkokaukalossakin. Jälkeen päin Mikkoa jää miettimään... Mikä hänen diagnoosinsa oikein on, maanis-depressiivisyyskö? Mikko elää kuin toisessa todellisuudessa vailla suhteellisuudentajua, kunnes elämän mustavalkoisuus saa kirjan loppupuolella myös harmaan sävyjä. Yhteisöllisyys alkaa itää, joskin yllättävällä tavalla ja taholla. Jos sitä alkaa miettimään, niin kirja onkin enemmän kuin vain helppolukuinen ja nopea lukukokemus hihityssessioineen. Jos vain vastaan tulee, niin haluaisin nähdä tämän toteutuksen teatterissa.


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Milla testasi Purina Onea ja hyvää oli !
Uusi kirja on vasta alullaan, joten välipalaksi vinkki Suosittelumedia Hopottajista :)

Olen ollut jo vuosia mukana Hopottajissa ja aina vain yhtä hauskaa huomata heidän sivuiltaan tai sähköpostista vinkkiä uudesta kampanjasta! Heti menen tsekkaamaan kampanjan lisätiedot ja sen, olisiko kampanja itselleni sopiva. Me jäsenet saamme siis testattavaksemme tuotteita ja palveluita, ja hyväksi havaitsemaamme kerromme mielelläme eteen päinkin. Kukapa ei arvostaisi ilmaisia tuotteita ja usein tulee kokeiltua sellaistakin, mitä ei ehkä kaupasta huomaisi edes valita ostoskärryynsä.                                        
Suosittelua voit tehdä ihan osana normaalia arkeasi, muutenkinhan me vaihtelemme mielipiteitä lähipiirimme kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Tapaamme ihmisiä töissä, opiskelujen parissa, hiekkalaatikon reunalla. 

                                                                      
Toivon, että liittyessäsi käyttäisit rekisteröitymiskoodiani HOP1561, Sekä kampanjoista että uusista jäsenistä voi kerätä pisteitä ja TOP20-listalle päässeiden kesken arvotaan kuukausittain palkintoja. 

Lisätietoja hopottajista löydät täältä:

Lastani et tapaa




Marja Toivio
Lastani et tapaa


Arktinen Banaani,
2015




Tiilitalossa asuun onnellinen perhe ja lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa, tai jotenkin näinhän sen pitäisi mennä. Vaan entä jos kahvimukit ja paistinpannut menevät jakoon, meneekö samassa virrassa huoltajuuskin? Marja Tainion toinen romaani, Lastani et tapaa, on hyvin todentuntuinen ja elämänmakuinen. Nautin tämän kirjan lukemisesta Varistytön ja Langenneiden jälkeen. Ehkä ennen kaikkea siksi, että onnettomilla käänteillä saati raakuuksilla ei kirjassa mässäilty. Draamaa löytyy ihan riittämiin usein tavallisestakin elämästä.

Asianajaja Katariina Elosalo hoitaa tunnollisesti ja työnarkomanian rajojakin hipoen eteen tulevia avioeroja, huoltajuuskiistoja ja muita henkilöjuttuja. Oma, henkilökohtainen elämä on vähän hakusessa. Elosalon sosiaaliset kontaktit näyttäytyvät lähinnä työn kautta, juristipiireistä on myös ongelmallinen seurustelusuhde varatun miehen kanssa. Toisaalla yksityisyrittäjä-juristi Seppo joutuu työssään ylivoimaisten haasteiden eteen ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää luopuminen ja luovuttaminen pakon edessä. Burn outin partaalta ei ole helppoa katsella taakse päin, kun vuosien puurtamiselta merkitys katoaa. Henkilökemiat eivät toimistossa toimi ja valtataistelu jyllää.

Kirjan nimi kertoo ytimekkäästi kolmen lapsen äidin, Sinin, vaatimuksista oikeussalissa. Avioero on katkeruutta ja tuskaa, lapsetkaan eivät ole enää yhteisiä vaan äiti omii heidät itselleen. Yksinhuoltajuus on Sinin mielestä ainut vaihtoehto sen jälkeen, kun mies on kerran pahoinpidellyt häntä. Kenen kuuluu saada oikeutta ja hyvitystä, kenelle kuuluu rangaistus - ja mihin se jättää lapset tässä kuviossa? Katkeruus ei ole Sinin ainoa ongelma, hän on myös itsekäs ja oman elämän hallinta ontuu pahemman kerran. Katariinan kärsivällisyys on koetuksella, kun hän toimii Sinin asianajajana. Lopulta yhteistyö käy mahdottomaksi.

Sinin vaatimus yksinhuoltajuudesta kyseenalaistetaan sillä perusteella, että yksi kerta ei vielä tee miehestä pahoinpitelijää eikä vaaranna lasten suhdetta häneen.  Sinin kanta on ehdoton, noin sikamaista miestä eivät lapset saisi tavata kuin valvonnan alla. Hyvä jos silloinkaan. Kirjan aihe herättää kahtalaisia tunteita asiasta. Todellisuudessa äidin on varmasti helpompi saada sympatiat puolelleen, onko äidillä oikeudessakin etulyöntiasema huoltajuuskiistassa? Kirjassa äidin tekoja ei katsella ruusunpunaisten linssien läpi ja ratkaisu onkin varmasti kaikkien kannalta edes kohtuullisen hyvä. Mutta silti tulee mieleen, että vähätteleekö kirjan ratkaisu samalla sitä yhtäkin läimäisyä. Voisin kuvitella, että yksi kertakin on liikaa sille, joka parisuhteessa joutuu ottamaan iskuja vastaan.

Marja Toivio on itse ammatiltaan juristi ja teksti sen mukaisesti vakuuttavaa ja vahvaa kuvausta. Olen iloinen, että tämä kirja sattui mukaani kirjaston uutuushyllystä. Lakimiesromaani parhaimmasta päästä.


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Varistyttö



      

Erik Axl Sund
Varistyttö

Otava, 2014





Lomaviikon kunniaksi hain kirjastosta pinon kirjoja, joista kaksi uutuuskirjaa ovat itseoikeutetusti
lukulistan kärjessä lyhyemmän laina-aikansa vuoksi. Ihan ensimmäiseksi käsissä kului Erik Axl Sundin Varistyttö. Kirja,jota en olisi halunnut lukea. Kirja, jota en pystynyt lopulta pystynyt laskemaan käsistäni ennen loppuhuipennusta. Ja mitä loppuhuipennukseen tulee, se jättää lukijanrotkon reunalle ja arvauksen varaan. Odottamaan.


Erik Axl Sund on yhteisnimitys kirjailijaparille Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist. Aiemmin miehet ovat tehneet yhteistyötä muun muassa musiikin parissa, nyt voimat on yhdistetty kirjasarjan kirjoittamiseksi. Varistyttö on trilogian ensimmäinen osa, jatkoa seuraa myös suomeksi melko tiiviissä tahdissa.

Alkuun lukeminen oli työlästä, tekstin raakuus ja synkkyys tympäisi. Lapsiin kohdistuva väkivalta tuntuu mässäilyltä ja ankeuttaa lukijan mieleen. Kun ruumis toisensa jälkeen löytyy, uhrit ovat nuoria poikia. Poikia, joita kukaan ei tunnu kaipaavan. Aikakaudet ja paikat vaihtelevat, kun tarina etenee lyhyinä kappaleina. Kuvaukset Sierra Leonen lapsisotilaista tekevät fiktiivisestäkin osuudesta ja syys-seuraussuhteista enemmän totta. 

Rikoskomisario Jeanette Kihlbergin yksityiselämä ei ole erityisen hohdokasta ja työ tuntuu olevan hänen elämänsä keskiössä. Siitäkin huolimatta, että naisena hän ei juurikaan voi tukeutua työyhteisöönsä ja yksinpuurtaminen on usein raskasta. Pahoinpideltyjen, surmattujen poikien tutkintaan Kihlberg hakee apua myös keskusteluista psykoterapeutti Sofia Zetterlundin kanssa. Naiset huomaavat viihtyvänsä toistensa seurassa, sekavien elämäntilanteiden keskellä kaivataan ystävää. Menneisyyden traumat lojuvat synkkinä mielen pohjamudissa ja pulppuavat ankarina tekoina pintaan.

Jos kirjan lukemisen aikoo jättää kesken, se on tehtävä hyvissä ajoin. Mitä pitemmälle juoneen kiinni pääseminen kesti, sitä enemmän tekstin synkkyys painoi. Kirjan juoni on kuitenkin niin yllättävä ja kekseliäs, että se "haihdutti" tapahtuneet raakuudet taustalle ja loppu olikin lukemisen juhlaa. Kun tapahtumat alkavat vyöryä eteen päin, niin sen jälkeen kaikki kortit on katsottava - ja sittenkin viimeisen sivun jälkeen tyydyttävä odottamaan kesäkuussa ilmestyvää seuraavaa osaa, Unissakulkijaa. 

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Tuleeko vielä kevät?




Kirsi Karvinen
Tuleeko vielä kevät?




Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus
KKJMK Oy
2013




Alkuviikosta posti toi ilahduttavan kirjalähetyksen, blogiarvonnan voittona Kirsi Karvisen esikoiskirjan Tuleeko vielä kevät? Lukuharrastukseen tuo aina uutta pilkettä se, että valinta on jo tehty puolestasi: tässä siis seuraava luettava. Kannen kaunis kansi houkutteli aloittamaan heti ensimmäisen vapaan hetken tullen.

Kirjan on oivaltava tarina nelihenkisestä perheestä, jonka elämä pala palata suistuu raiteiltaan elämän tuomissa vastoinkäymisissä. Perheenisän, Markun, firma kaatuu konkurssiin ja sen myötä rapisevat myös siihenastista elämää pystyssä pitäneet raamit. Elämä on kenties ollut suht onnellistakin, kaikki hyvä on otettu itsestäänselvyytenä. Kun taloudellinen turvallisuus ja ihmisen itsestään rakentama kuva järkkyy, suuri osa arjen pilareista paljastuu pelkiksi kulisseiksi. Tulee hätä pelastaa edes itsensä. Markku ja hänen vaimonsa Leena päätyvät avioeroon.

Jokaisella perheenjäsenellä on kivinen tie edessään, jokainen yrittää omalla tahollaan ja omalla tavallaan unohtaa menneet. Tapahtunut aiheuttaa liikaa häpeää ja liikaa kipua kohdattavaksi. Keinot ovat mitä perinteisimpiä; Markkua auttaa alkoholi, Leenaa työhön uppoutuminen. Perheen nuorten, Antin ja Lauran taakka on suuri. Kaikkien sotkujen keskelläkään lapsi ei voi ottaa eroa vanhemmistaan, vaikka joskus niin haluaisikin.


Kirjan teksti on realistisen synkkää mutta samalla lohdullista. Kasvutarina. Häpeällä on usein tiukka ote ihmisestä ja mielestäni se nousi yhdeksi teemaksi tässäkin kirjassa. Kukaan kirjan päähenkilöistä ei kuitenkaan luovuta, vastoinkäymisten rinnallakin elää koko ajan kysymys paremmasta huomisesta. Yksin ja omassa varassaan yrittäminen ei tuottanut kummoista tulosta.Vierelle ilmaantuu oikeita henkilöitä, yllättäen ja pyytämättä kuin faksi poliitikolle aikoinaan. Voinko sittenkin toipua kaikkien töppäilyjeni jälkeen? Olenko sittenkin enemmän kuin tekoni ja häpeäni? Tähänastinen pohja elämässäni petti, kenties voin rakentaa vahvemmalle perustalle. Rakkaudesta on kysymys. Myös Isän rakkaudesta. 

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Langenneet





Michael Katz Krefeld
LANGENNEET



Like Kustannus Oy, 2014
352 sivua








Ilman ulkopuolista yllykettä, Like Kustannus Oy:n lahjoittamaa ennakkokappaletta, olisin tuskin tarttunut Michael Katz Krefeldin kirjaan Langenneet. Vaikka luenkin kirjallisuutta laidasta laitaan, dekkareiden osuus jää yleensä vähäiseksi. Eri tyylilajit ja ennestään tuntemattomat kirjailijat tarjoavat kuitenkin aina kiinnostavan haasteen löytää uutta ja samalla mahdollisuuden kasvattaa omaa tietämystään kirjallisuuden saralla. Ei se kuulkaas lukuharrastus sillä tavalla pyöri, että pitäytyy vain omissa lemppareissaan.

Michael Katz Krefeld on tanskalainen kirjailija ja tv-käsikirjoittaja. Hänen edellinen teoksensa Sort Sne Falder palkittiin Tanskan parhaana rikoskirjana ja se kilpaili maansa ehdokkaana myös parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille myönnettävästä Lasiavain -palkinnosta. Kirjan käännösoikeudet on ostettu 18 maahan, joten ihan tuiki tuntemattomasta kaverista pohjoismaisittain ei siis voi olla kyse. Ilmeisesti tämä on kuitenkin ensimmäinen suomeksi käännetty Krefeldin kirja; tanskalaisia dekkareita Suomen markkinoilla on tähän asti ollut tarjolla hyvin vähän.

Langenneet on rikossarjan ensimmäinen osa, joka kuljettaa kolmea eri tarinaa rinnakkain. Juonen edetessä tarinat kietoutuvat toisiinsa. Eri kerrosten päällekkäisyys toimii kirjassa jouhevasti ja henkilögalleria pysyy hyvin lukijan hallinnassa. Päähenkilöistä Thomas on sairauslomalla oleva rikosetsivä, joka lääkitsee tuskallisen hidasta hermoromahduksesta toipumistaan oluttuopillisilla. Masha on liettualainen nuori nainen, joka päätyy ihmiskaupan kohteeksi ja jonka tulevaisuudenhaaveet valuvat tyhjiin Tukholman alamaailman onkaloissa. Kolmanneksi päätekijäksi taustalta nousee murhaaja, jonka henkilöllisyyttä en juurikaan ennen loppuhuipennusta osannut itse arvailla. Kerronta on suoraviivaista ja kielenkäyttö usein karkeaa, lukija joutuu pyyhkimään verenroiskeita silmiltään kerran jos toisenkin. Kirjaa leimaa ilottomuus ja vaihtoehtojen olemattomuus, jopa rikolliset ovati tietyllä tavalla valintojensa uhreja. Silti ajoittain kirjassa pilkahtelee myös toivoa ja inhimillisyyttä. Äiti uskoo tyttärensä hyvyyteen, muisto rakkaasta koirasta saa paatuneen rikollisen hetkellisesti heltymään.

Tiedän, etten olisi jäänyt Langenneita kovin pitkäksi toviksi jäänyt tv:stä seuraamaan. Ensimmäisten nyrkiniskujen jälkeen olisin todennut, että "tää on niin tätä" ja niputtanut sarjan loputtomien väkivaltasarjojen ja -elokuvien jatkoksi. Eivät ole mun juttuni. Sen sijaan luettuina nuo samat tilanteet luovat sen koukuttavan juonen, jonka vuoksi kirjaa ei voi päästää käsistään, ennen kuin rikos on ratkaistu. Jännitystä kirjasta ei puutu, vaikkakin kriittiset käännekohdat ovat ratkaisuiltaan lievän epäuskottavia. Ehkä kokenut rikosetsivä olisi tarvinnut hieman vahvemman motiivin lähteäkseen leikkiin mukaan. Ehkä alamaailman Suuri ja Voittamaton on lopulta aivan liian helposti yllätettävissä. Koska kyseessä on rikossarjan avaus, kirja jättää myös avoimia kysymyksiä. Kun kirjailijan nimi on näin tullut tutuksi, todennäköisesti lukisin myös jatko-osan. Thomasin oman elämän tragedia jäi vielä vaille vastausta.




lauantai 5. huhtikuuta 2014

Unelmasta totta



Pirkko Koskenkylä:
UNELMASTA TOTTA
Kauas on pitkä matka



Airut Kustannus Oy, 2013
383 sivua










Matkailu avartaa, kevyesti kotioloissa tehtynäkin. Ja joissakin tämän kirjan käänteissä todellakin arvostin sitä, että myrskyisästi vellovan meren sijaan allani on tukeva maaperä ja mukava kotisohva. Voin kyllä elää hengessä mukana seuraavan aallon hyökyessä kohti, mutta se ei kastele sukkiani eikä töytäise astioita kaapista lattialle pirstaleiksi. Kiehtovasta seikkailustahan tässä siis on kyse.

Olin valinnut kirjan hyvin sattumanvaraisesti ja pikaisella silmäyksellä takakannen tekstiin, ajatuksena oli ostaa matkakirja lomaviikonlopun kunniaksi. Ehdin jo hetken epäillä hankintaa; tämähän on venekirja ja mitäs minä veneilystä tiedän? Veneilyyn ja merenkäyntiin liittyvä sanasto ei kuitenkaan missään vaiheessa käy kyllästyttämään, niin selkeästi ja sopivasti sitä kirjassa on tarjolla asiaan aiemmin perehtymättömällekin. Pääosassa ovat vaihtuvat maisemat Kaukoidästä Välimerelle, Yhdysvaltoihin, Bahamalle, Karibialle... Yhden pysähdyksen taktiikasta ei puhettakaan, kun satama toisensa jälkeen houkuttelee Koskenkylän pariskunnan maakierrokselle.

Pirkko Koskenkylän matkakumppani ja aviomies Pekka perusti Nautor Oy:n Pietarsaareen vuonna 1966. Näkemystä ja kokemusta veneenrakentamisesta miehellä oli siis jo kunnioitettavan elämänuran verran ennen matkaa. Kirjassa matkaa tehdään 21-metrisellä moottoriveneellä, Thaimaassa valmistuneella Voyagerilla.

Vladimir VysotskinYstävän laulussa luvataan, että meri kyllä selvittää "kuka viereesi jää." Tilanteet muuttuvat äkillisesti, myrskyt ja konerikot voivat tehdä olosuhteet todella hankaliksi. Ruokaostoksille ei noin vain poiketa kesken Atlantin ylityksen eikä tiskeistä selvitä ravintolaillallisella. Veneessä kokataan, leivotaan ja pestään pyykkiä - eletään unelmaa  todeksi ja lomaillaan ja siinä sivussa pyöritetään arkisia kotiaskareita. Veneellä vietetään joulua ja syntymäpäiviä, ja tehdään visiittejä naapuriveneelle.


Minulle kirja osoittautui helmeksi erityisesti siinä vaiheessa, kun Voyager otti suunnan kohti Välimerta ja edelleen Kreikkaa. Tähän osuuteen tulen varmasti palaamaan aina Kreikkakaipuun iskiessä ja matkakuumeisena. Koskenkylät tutustuvat saareen toisensa jälkeen ja nykyhetkeä peilataan menneisyyteen, aina antiikin mytologioita ja sankaritaruja myöten. Meni miten meni nykyisellään, niin antiikin Kreikkaa pidetään eurooppalaisen sivistyksen kehtona. Historian tunneilla ehkä kerran opitut ja nyt jo pahasti tomuttuneet kertomukset Odysseyksen matkoista heräsivät jälleen henkiin. Olympoksen jumalten värikäs elämä päihitti nykyisten saippuaoopperoiden juonittelut mennen tullen. Historiaa, totta ja tarua, tuodaan kirjassa hauskasti ripotellen niin, että mielenkiinto herää ja yllättävät yksityiskohdat antavat kasvot pienelle kalastajakylälle tai rakennuksen raunioille. Perusteellinen historiankirjoitus on sitten asia erikseen.

Olen iloinen intuitiosta, joka sai kirjakaupassa tarttumaan matkakirjoista juuri tähän. Kirjaa elävöittävät matkakuvat ja kartat, ja itseni tavoin moni varmasti tunnistaa myös kirjoittajan tutuksi tv-kasvoksi aiemmilta vuosikymmeniltä. Kirja käy myös elämisentaidon oppaasta: "Ikä ei ole luovuuden este ja ilman unelmia ihmisen ei ole hyvä elää." Näin todetaan kirjan loppusanoissa.

 Ja kertoo se senkin, mikä oli alushameen tarkastajien ammattikunnan tehtävä.