keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Meri Genetz: Levoton sielu








Sanna Ryynänen
Avain, 2019



Kuvataiteen tuntemukseni on ehkä heikonlainen, mutta itse taiteilijoiden epäsovinnainen elämä on kiinnostanut aina. Luovuus on potentiaalia nähdä asiat toisin ja luoda uutta, ottaa riskejä ja rikkoa rajoja. Taiteellinen lahjakkuus on usein sekä rikkaus että riesa, herkkyyden ja vahvuuden ristiriitaa. En muista aiemmin Meri Genetzistä kuulleeni, mutta määritelmä ”levoton sielu” innosti tarttumaan hänen elämäkertaansa.

Haminassa vuonna 1885 säätyläisperheen tyttäreksi syntynyt Meri Genetz mainitaan yhdeksi Suomen 1930-luvun eturivin taiteilijoista. Hänen varhaiset elämänvaiheensa nivoutuvat kiinnostavasti tuon aikakauden mullistuksiin: Suomi on vielä osa Venäjää, mutta tahto itsenäistyä on voimistumassa. Avioiduttuaan Georg Ignatiuksen kanssa Meri Genetz ehtii asua Venäjällä sekä Kamenojessa että myöhemmin Pietarissa ennen vallankumouksen puhkeamista Venäjällä. Noina vuosina syntyvät myös heidän molemmat lapsensa. Elämä tehtaanjohtajan rouvana päättyy kuitenkin eroon ja maalaaminen saa etusijan Meri Genetzin elämässä. Hänen tiensä vie Pariisin, pienet lapset jäävät Suomeen. Pariisin taiteilijapiireistä Meri saa vierelleen Carl Nyman Warghin ja he avioituvat keväällä 1922. Taiteilijapariskuntaa yhdistää okkultisimi ja salatieteet, spiritistissä istunnoissaan he etsivät vastauksia henkisiin kasvukipuihinsa. Kiivas etsintä ei rauhoita kummankaan levotonta sielua, päin vastoin – ulkoiset olosuhteetkin ovat sekasortoiset, sillä Eurooppa on ajautumassa toiseen maailmansotaan.

Sanna Ryynäsen kirjoittamassa elämäkerrassa on monikerroksellista väriä ja draamaa: niin Genetzin maalauksissa kuin hänen elämässäänkin, Suomen historian suurissa käännekohdissa ja Euroopan maailmansotien välisessä ajassa. Taiteilijoilla ei ollut tavallisen arjen velvoitteita suojanaan ja metafyysiset kokeilut saattoivat viedä heidät vaarallisen syville vesille. Kirjassa kerrotaan muun muassa Meri Genetzin kärpässienikokeilusta, jonka tavoitteena kenties oli läpäistä ”neljäs ja vaikein koe.”

Seikkaperäinen ja tuhti tietoteos, mausteena aikalaisten kirjeet ja muistiinpanot sekä vanhat valokuvat – ja tietenkin se tärkein, Genetzin maalaukset.

Julkaistu Kirjavinkeissä 24.4.2019



lauantai 13. huhtikuuta 2019

Täältä tullaan, Eurooppa!






Ilpo Salonen
Avain, 2019




Matkailuhistorian havinaa. Ilpo Salosen vanhemmat pakkasivat perheen ja reissukamat autoon ja tekivät lukuisia kuukauden mittaisia lomamatkoja Eurooppaan, joista yhdeksällä myös Ilpo oli mukana. Ensimmäiset automatkat ajoittuvat 1950-luvulle. Tuolloin ei ollut yhteistä valuuttaa, ei internetiä helpottamassa varausten tekemistä, eikä alkuun autolauttojakaan nopeuttamassa siirtymistä mannermaalle. Määränpää, Riva del Solen lomakylän asunto, varattiin todennäköisesti jo edellisenä kesänä ja matkavaluutta oli tilattava kuukautta ennen lähtöä pankin konttorista. Vanhempiensa muistiinpanojen ja omien lapsuuden muistojensa pohjalta Ilpo Salonen on kirjoittanut nostalgisen muistelukirjan Täältä tullaan, Eurooppa!

Euroopan maista Italia teki Salosiin suuren vaikutuksen ja juuri siitä tuli automatkojen tärkein määränpää. Usein kohde oli Riva del Solen osuustoimintaperiaatteella toimiva lomakeskus. Edes matkan varrelle sattunut automurto ja varusteiden menettäminen ei himmentänyt Riva del Solen paratiisimaisuutta. Vanhemmat heittäytyivät nauttimaan Välimeren auringosta, historian ja kulttuurin hienouksista. Ilpo-poika katseli samaa maisemaa lapsen silmin ja muistaa päällimmäisenä uimisen meressä, jäätelön ja Lemonsoda-juoman. Naapuritaloissa lomaili tuttuja perheitä, eivätkä kieliongelmat estäneet lasten yhteisiä leikkejä.


Suoraviivaisen lentomatkustuksen sijaan perhe ehti matkallaan nähdä ja kokea Eurooppaa monelta kantilta. Toinen maailmansota oli vasta muutaman vuosikymmenen takana. Berliinin muuri piikkilankaesteineen oli itäsaksalaisten vartijoiden valvovan silmän alla. Mont Blancin tunneli oli 1960-luvulla uutta ja ihmeellistä, matka Roomasta Pariisiin lyheni 20 ajotunnilla. Ja jos ranskaa puhumaton perhe vähän Pariisia vierastikin, niin heidän Peugeotinsahan oli siellä ihan kotonaan! Perheen Peugeotit ovat hyvin tallennettuina kuvamuistoihin siinä missä perhekin, mitäpä reissuista olisi ilman luottokulkupeliä tullut.

Ilpo Sallisen matkamuistelukirja yhdistää osuvasti aikuisten ja lapsen näkökulmaa. Runsas kuvitus havainnollistaa matkojen tapahtumia ja tunnelmaa. Kirjassa on myös jotain hyvin hellyttävää: pieni poika poseeraa valokuvassa tummissa housuissa ja valkoisessa paidassa. Toki rantaelämään ja leikkeihin kuuluivat vapaammat asut, mutta asioilla kuten pukeutumisella oli vielä merkitystä. Valokuvilla oli hintansa ja myös merkityksensä, ne otettiin harkiten – ja siksi ne kertonevatkin vielä vuosikymmenten jälkeen sen enemmän kuin tuhat sanaa.

Erilainen matkakirja, suosittelen!

Julkaistu Kirjavinkeissä 13.4.2019

torstai 11. huhtikuuta 2019

Polkupyörällä napapiirille








Matti Rämö
Minerva, 2019


Uusi pyöräilykirja Matti Rämöltä - ja vihdoinkin, oi vihdoinkin mennään ihan kotimaan kamaralla. Luvassa jotain uutta ja erilaista aiempiin matkatarinoihin verrattuna. Entä kun mies on tottunut taittamaan taipaletta yksin ja nyt vierellä polkeekin puoliso?  Hänen aiemmilla reissuillaan - mukavasti kotisohvalta - olen ollut Himalajalla , Istanbulissa  ja aina  Afrikassa  asti. Huikeita seikkailuja kaikki, mutta onhan se matkustustapa ja kilometrimäärä huomioon ottaen tavalliselle työmatkapyöräilijälle jossakin toden ja sadun rajamailla. Maailman katolla, moottoriteillä, vuoristoissa, kinttupoluilla ja kaupunkien kaduilla tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä - mikä kokemusten ja kohtaamisten kirjo, siinä on jo lukijallakin sulattelemista. Ehkä voisin kotimaan pyöräilystä löytää samaistumiskohteita ja saada jopa inspiraatiota laajentaa omaa polkemistani työmatka- ja asiointireissuista lähimatkailuun.  Kohtahan on kesä, kärpäset ja loma!

Kummasti niitä kilometrejä saa kokoon ihan kotimaassakin. Tällä kertaa reitti kulkee Helsingistä Rovaniemelle ja takaisin. Matkaa kertyy huikeat 2420 kilometriä ja aikaa on vajaa kuukausi. Taitaa sittenkin jää se oma samaistuminen hipaisuasteelle, joskushan tosin antautuminen pikkusormen verran vie käden kyynärpäätä myöten...

Voin  vain arvailla sitä kutkuttavaa lähdön tunnetta, joka Rämön ensi polkaisuihin liittyy. Kuorma pakattuna, suunnitelma mielessä. Suomen oikullinen kesäsää tarjoaa vaihtelevat puitteet ajolle eikä se tunnu Rämöä sen kummemmin mietityttävän. Matka etenee niin sateella kuin helteelläkin. Heti alkuunsa hän hymähtelee itselleen, kuinka onnistuu eksymään sekä Nastolaan että Nastolassa - karttaa ja reitin säätöä tarvitaan ihan kotoisilla kulmillakin.

Matkan varren maisemat aukeavat aivan toisella tavoin kuin auton ikkunasta. On aikaa huomata järvimaisemat ja nauttia metsän äänistä ja tuoksuista. Taukopaikalla voi huhuilla laiduntaville lehmille (ja saada sillä naapuritalon koirat riehaantumaan). Voiko konkreettisemmin kokea, miten merkittävää on matkanteko - vaikka määränpään saavuttaminen on toki tärkeää. Matkan varrelta Matti Rämö "juttelee" ohittamistaan paikoista ja niiden historista ja nykytilasta. Painan mieleeni kiinnostavia kohteita, Reiskan MM-kisatkin kuulostavat perisuomalaisen hullunhauskalta
meiningiltä. Näitä mietiskellessä luen surukseni tossuja valmistavan  PK Kappi Oy:n konkurssista. Toivottavasti Ainojen ja Reinoja tarina vielä saa jatkoa, vaikken lujan laadun vuoksi ole itsekään tarvinnut satsata kuin yksiin Reinoihin.

Lohdullista on, ettei Matti Rämö suinkaan esitä teräksenvahvaa supermiestä. Kuuluu asiaan, että väsymys ja uupumus iskee. Toisinaan kauppakin ehtii sulkeutua juuri ennen odotettua taukoa ja virkistävä eväät jäävät saamatta. Näin käy Puolangalla ja Rämö siirtyy kyselemään grilliluukulta vissypullojen hintaa. Kun puolen litran vissy on Rämön mielestä liian kallista, miltei hihkun ääneen vastalausettani: Olet virkistyksesi ansainnut, anna mennä! Silti jokin tuossa hänen tyynessä filosofiassaan viehättää suuresti. Matkailuakin voi näköjään konmarittaa luopumalla turhasta. Nukkumalla teltassa ja mutustelemalla pähkinöitä ja rusinoita Salen pihalla. Jotenkin arvaan, että tässä on kyse myös suuresta vapaudesta. Juuri kun mietin touhun järkevyyttä, uuvuttavaa polkemista sateessa, mies toteaakin miten "hyvää polkeminen onkaan tehnyt keholleni ja mielelleni."

Jossain vaiheessa matkaa, Taininniemen paikeilla, Eeva liittyy seuraan ja matka jatkuu pariskuntana. Tien päällä on hyvä olla kaksin ja jakaa kokemuksia. Silti olosuhteet ovat sen verran vaativat, että molemmat tarvitsevat oman rauhansa - ja omat telttansa. Matkanteko tarjoaa otollisia tilaisuuksia hioa parisuhdetta, kun yhteisymmärrystä haetaan kompromissien ja kahnausten kautta.

Kirjaa lueskellessa tulee mieleen, että tässähän on valmis reitti-idea autoilijallekin. Heti seuraavan pohjoiseen suuntaavan reissun alla voin helposti tarkistaa, missä kohti kannattaa myötäillä Rämön reittiä. Kävisinkö katsomassa jääkauden muovaamia maisemia Rokuan kansallispuistossa? Poikkeaisinko Kelan kylään, jossa asuu 70 ihmistä? Pysähtyisinkö hetkeksi Nätti-Jussin hautakiven luo Rovaniemellä ja mietiskelisin moniakin menneitä legendoja, joilla on paikkansa historian sivuilla?

Lumen on luvattu sulavan satulan päältä viikonloppuna, joten juuri nyt tämä on mitä innostavinta luettavaa! En vielä haaveile sadoista tai tuhansista kilometreistä, mutta monta lähimatkaa itselleni lupaan pyöräillen ensi kesänä - ja saattaahan se luiskahtaa parisuhdepyöräilyn puolellekin, mene ja tiedä.