Pirjo Puukko
Stresa, 2019
Lukuharrastukseni on jo hyvän aikaa ollut hyvin voittopuolisesti vinkkailua kirjavinkit.fi - sivustolla, joten vain hyvin harvakseen olen ottanut vastaan arvostelukappaleita blogia varten. Pirjo Puukon esikoisromaanin esittely vakuutti minut kuitenkin heti niin, että ilomielin otin kirjan luettavakseni. Logistiset ongelmat jarruttelivat kirjan saapumista, mutta onnekseni sain sen sopivasti juuri joululukemiseksi. Aattovalmistelut sujuivat sutjakkaammin, kun niitä kevensi lukutuokioilla.
Mikä kirjan esittelyssä siis sai kiinnostuksen heräämään? Kirjassa kulkevat rinnan äidin ja tyttären, Ellin ja Anitan, elämäntarinat. Aikakausi on eri, elämän tarjoamat rajat ja mahdollisuudet erilaiset. Elli ja Anita näkevät ja kokevat elämän ympärillään hyvin eri tavoin ja alusta alkaen on selvää, että heidän tarinoistaankin kasvaa erilaiset. Silti aivan alussa he ovat olleet yhtä, sisäkkäiset, aivan lähimmät. Äidin ja tyttären suhde on aivan ainutlaatuinen, sillä naiseus tulee yhdistämään heitä aina, vaikka tytär kasvaakin erilliseksi itsekseen ja tekee omat ratkaisunsa. Elämän kriisivaiheissa ja muutoksissa äitisuhteen käsittelemättömät ongelmat voivat pulpahtaa pintaan niin suhteessa itseen kuin muihinkin ihmisiin.
Ellin elämän alku joskus 1920-luvulla on ankea. Hänen äitinsä on kuollut ja pieni nyytti jää isovanhempiensa ja tätiensä hoiviin pieneen Hallanmökkiin. Elli merkitsee yhtä suuta enemmän ruokittavia, joten kodin töihinkin on syytä kantaa kortensa heti, kun vähänkin askareisiin kykene. Vain mummoltaan Emilialta Elli ehtii saada hieman syliä ja lämpöä, ennen kuin mummokin kuolee pois. Hetkellisesti myös Viipurissa asuva kummitäti yrittää helpottaa pienen tytön elämää. Päällimmäisenä säilyy kuitenkin aina selviäminen elämässä eteenpäin työn ja itsensä varassa olemisen keinoin.
Vuonna 1949 Ellin piikomisajat ovat takana päin, sodasta on siirrytty jälleenrakentamisen aikaan. Elli on naimisissa Taunon kanssa; ajatukset ensirakkaudesta ja komeasta sotilaasta on työnnettävä taka-alalle, onhan Tauno kuitenkin kunnollinen ja työteliäs. Elli huomaa olevansa raskaana eikä havainto ilahduta kumpaakaan. Elämä vielä selvillä vesillä muutenkaan. On sopeuduttava lapsiperheen arkeen, jokusen vuoden päästä syntyy Markku. Myöhemmin lapsiluku kasvaa kolmeen. Töiden perässä muutetaan Savosta Helsinkiin, ollaan yksi perhe enemmän suuren muuttovirran lähiöissä. Lapset kasvavat, yhteiskunta muuttuu, uudet keksinnöt helpottavat ihmisten elämää - mutta kuten elämänsä alusta asti, Ellin rajat tuntuvat määrittyvän yhä ulkopuolelta. Anitasta hän haluaa kasvattaa vahvan ja omatahtoisen, jonka ei hänen tavallaan tarvitse säikähtää kenenkään katseita ja puheita.
Suomi kulkee maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta teollisuusmaaksi. Toisin kuin äitinsä, Anita saa opiskella ja kapinoida uudenlaisen ajattelun puolesta. Kun aiempi sukupolvi vaikeni sodasta, nyt nuoriso syttyy sodanvastaisuuden puolesta. Seurustelu ei enää tarkoita pikaista avioliittoa, tuntuu ihan järkevältä muuttaa Olan luokse. Äidin mieleen Ola ei ole, Pohjanmaalta on pettureita tullut aiemminkin.
Äiti ja tytär, tytär ja äiti. Vuoroin äänessä Elli, vuoroin Anita. Viimeistään itse lasta odottaessaan joutuu tytärkin pohtimaan omaan äitisuhdettaan. Taustalla Suomi suurine muutoksineen; olosuhteet ovat erilaiset mutta pohjalla silti sama perusvire. Jotain mikä ei pääse puhkeamaan parhaaseensa, hellyyttä vajaamittaisesti, aina luottamusta pidätellen. Kun on ratkaisujen aika, voiko Anita toimia kuten äiti hänestä toivoi - vahvasti ja oman tahtonsa mukaan?
Ajattelemisen aihetta? Ellin ja Taunon perintö elää yhä. Vaikenemisen ja katkeruuden kulttuuriin kysytään omakohtaista kantaa vielä 2000-luvulla kohtaamisissamme, tärkeimmissä suhteissamme.
