sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Sitä saa mitä antaa







Sophie Kinsella
WSOY, 2020

Alkuteos: I Owe You One (Random House, 2019)
Kääntäjä: Kaisa Kattelus
406 s.



Kirja alkaa tuttuun kinsellamaiseen tapaan: päähenkilö Fixie Farr ei voi vastustaa sisäisiä motiivejaan toimia oman näkemyksensä mukaan tässä ja nyt. Fixie on tottunut fiksaamaan yhtä sun toista muiden jäljiltä. Ja nyt se häiritsevä elementti on kokistölkki perheyrityksen liiketilojen ylähyllyllä. Olkoonkin, että samoilla minuuteilla odotellaan Farrien kauppaliikkeeseen tärkeitä vieraita – nyt tikkaat ja vesisanko esiin, tölkki on korjattava pois ja sen aiheuttamat roiskeet myös! Jokainen sen tietää, että viime hetken kiireet saavat aikaan yllättäviä yhtälöitä.

Kirjan juonen varsinainen fiksausketju käynnistyy kuitenkin kahvilassa, jossa tuntematon mies pyytää Fixietä vahtimaan hetkeksi läppäriään. Fixie pelastaa miehen koneen katastrofin keskeltä ja saa mukaansa kahvimukin pahvivyöhön tekaistun velkakirjan: ”Lunastettavissa rajattoman ajan.” Sen myötä Fixien ja Sebastianin polut polveilevat yksiin monen monta kertaa. Polulle ujuttautuu myös Fixien nuoruudenrakkaus Ryan, kerran jo menetetty vaan ei unohdettu.

Fixien elämän ohjenuorana ovat hänen isänsä sanat: Perhe on tärkein. Isän kuoltua äiti ja lapset luotsaavat perheyritystä eteenpäin. Sisarukset Nicole ja Jake tuntuvat tietävän kaikessa paremmin, mitä haluavat. Alakynteen jäänyt Fixie saa todella tehdä töitä, jotta hänen äänensä – se järjen ääni – kuullaan.

Sitä saa mitä antaa on tuttua ja viihdyttävää Kinsellaa. Minua viehätti erityisesti se, että esimerkiksi Himoshoppaaja -sarjan Beckyyn verrattuna Fixie on epädramaattisempi ja todellisuudentajuisempi hahmo. Ehkä tuttuus tulee juuri vastuuntuntoisuudesta, suomalaisittain hyvin tunnistettavasta piirteestä. Hänen tunteisiinsa ja ponnisteluihinsa vaikeuksien keskellä on helppo lukijan eläytyä.

Julkaistu Kirjavinkeissä 31.5.2020


maanantai 11. toukokuuta 2020

Satapurin jalokivi






Sujata Massey
Gummerus 2020


Alkuteos: The Satapur Moonstone (Soho Crime, 2019)
Kääntäjä: Maija Heikinheimo
407 s.

Korona-aikaan matkustetaan turvallisesti kirjojen siivin, ei vain toiseen paikkaan vaan myös aivan toisenlaiseen aikaan. Sujata Masseyn Satapurin jalokivi on toinen osa Perveen Mistry tutkii -dekkarisarjaa ja se sijoittuu 1920-luvun Intiaan. Perveen on nuori juristi ja työskentelee isänsä lakiasiaintoimistossa Bombayssa. Varakas ja myös ilmeisen edistyksellinen perhe on mahdollistanut Perveenin lakiopinnot Oxfordissa, vaikka aika ja ympäröivä kulttuuri vielä tiukasti rajaavatkin naisten vaihtoehtoja elämässä.

Nyt kuitenkin Perveenille tarjoutuu työtilaisuus nimenomaan sukupuolensa ja naiselle poikkeuksellisen koulutuksensa vuoksi. Syrjäisessä Satapurin ruhtinaskunnassa on puhjennut riita tulevan hallitsijan, maharadža Jiva Raon, koulutuksesta. Pojan äiti haluaa lähettää Jiva Raon Englantiin opiskelemaan, vanhempi maharani haluaa pitää hänet kotiopetuksessa. Koska Satapurin palatsin naiset harjoittavat purdahia, he eivät voi olla tekemisissä perheen ulkopuolisten miesten kanssa. Siispä Perveen palkataan neuvottelemaan kahden maharanin kanssa, jotta asiaan saattaisiin ratkaisu.



Pitkällä matkallaan palatsiin Perveen tapaa ensin Satapurin asiamiehen, Colin Sandringhamin. Colin ja Perveen käyvät läpi tulevaa tehtävää ja Perveenille valkenee, että hallitsijoita on kuollutkin jo kaksi muutaman vuoden sisään ja Jiva Raon täysi-ikäistymistä joudutaan odottamaan vähintään kahdeksan vuotta. Kuulostaa pahaenteiseltä, että myös Jiva Raon turvallisuus saattaa olla uhattuna. Eikä Perveen voi olla ollenkaan varma enää omasta turvallisuudestaankaan palatsiin saavuttuaan. Uhkat tuntuvat kasvavan enemmänkin palatsin sisältä kuin sitä ympäröivästä viidakosta tiikereineen. Palatsissa ja sen ympärillä häärää paljon väkeä, mutta keneen Perveen voi luottaa?

Tätä kirjaa lukiessa ei pääse hetkeksikään unohtumaan, missä ympäristössä mennään. Intialaiset tavat, uskomukset ja perinteet kulkevat punaisena lankana juonen rinnalla – ja usein jopa juonen ohittaenkin. Ja lisäksi kaiken taustalla hohkaa brittiläinen imperiumi, toisille vihollinen, toisille liittolainen. Ja jos Sujata Masseyn Intia viehättää, niin muistuttelen myös hänen Japaniin sijoittuvista Rei Shimura -dekkareistaan!

Julkaistu Kirjavinkeissä  10.5.2020