Minä olen Malala
Malala Yousafzai
ja Christina Lamb
Tammi,
2013
Merkityksellisille kirjoille tuntuu olevan oma kirjoittamaton ja salattu aikansa ja paikkansa lukemiselle. Tätä Tammen arvostelukappaleena lahjoittamaa kirjaa, Malala Yousafzain Minä olen Malalaa, kypsyttelin myös hyvän aikaa hyllyssäni - enkä suotta. Kun sitten tartuin kirjaan, tiesin sen vievän minua mennessään ja arvasin uppoutuvani täysin itselleni vieraaseen ja monin tavoin yllättävään maailmaan. Keskelle lukusessiota sattui myös surullinen ja järkyttävä kahden avustustyöntekijän ampumatapaus Afganistanissa. Ja vaikka kirja kertookin naapurimaasta Pakistanista, se auttoi silti näkemään uutisen taustaa. Kuin toiseen todellisuuteen, jossa on normaalia kantaa asetta mukanaan ja jossa naisten elämän raamit ovat aivan toisenlaiset kuin omamme.
Malala syntyi 1997 Mingorassa Pakistanissa perheensä esikoisena. Kyläläiset säälittelivät hänen äitiään eivätkä isääkään onnitelleet; "Olin tyttö maassa, jossa pojan syntymää juhlistetaan ammuskelemalla kivääreillä ilmaan, kun taas tytöt kätketään verhon taakse eikä heillä ole elämässään muuta roolia kuin valmistaa ruokaa ja synnyttää lapsia." Malalan isä oli kuitenkin erilainen kuin useimmat muut pataanimiehet ja oli ylen onnellinen tyttärestään heti alusta alkaen. Hän toimi opettajana perustamassaan koulussa ja piti myös tyttöjen koulutusta tärkeänä. Malala sai aina tuntea olevansa erityinen ja isänsä arvostama. Hänellä oli jo nuoresta vahva usko koulutuksen tuomiin mahdollisuuksiin; se kuului kaikille sukupuoleen katsomatta ja sen avulla elinoloja voitaisiin kohentaa niin hänen kotimaassaan kuin muuallakin maailmassa.
Malala tahtoo olla luokkansa paras ja opiskelee ahkerasti. Hän kirjoittaa salanimellä blogia BBC:n urdunkieliselle palvelulle ja puhuu julkisesti tyttöjen oikeuksien puolesta, vaikka maan tilanne vaatiikin tasapainottelua aktiivisuudessa. Ääri-islamilainen Taleban-liike on ottanut "maailman kauneimmassa paikassa", Swatin laaksossa vallan ja kieltänyt tytöiltä koulunkäynnin. Malalan isää on uhkailtu ja lopulta tilanne kärjistyy lokakuussa 2012: Malalaa ammutaan päähän, kun hän on bussissa matkalla koulusta kotiin. Kallovammat ovat vakavia ja vain harvat uskovat hänen selviävän hengissä. Hänet lennätetään Britanniaan saamaan hoitoa ja toipuminen voi alkaa.
Kirjan aihe on vaikea, rankka, järkyttävä. Malalan tarina on kuitenkin niin mielenkiintoisesti kirjoitettu, että kirjan myötä on helppoa mennä mukaan pakistanilaisen koulutytön arkeen ja haaveisiin. Pakistanin ja siinä sivussa naapurimaidenkin historiaa ja kulttuuria on kuvattu kiehtovasti ja faktat "loksauttavat" johdonmukaisesti paikoilleen uutisista hajanaisesti mieleenjääneitä tapahtumia menneiltä vuosilta. Pataanien luonteenpiirteistä jää mieleen suuri vieraanvaraisuus ja toisaalta nuukuus. Kirja on myös kaunis kunnianosoitus sitkeydelle, jota yksikin ihminen - teinityttö syrjäisestä Pakistanin laaksosta - voi osaltaan osoittaa tärkeiksi kokemiensa asioiden puolesta. Aivan huikea tarina, jonka kertojasta on tullut tunnettu ihmisoikeusaktivisti ja tyttöjen koulutuksen puolestapuhuja ja jopa kaikkien aikojen nuorin ehdokas Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.
"Olin kauhuissani, mutta en sanonut äidille mitään. Sanoin itselleni: Olet jo kerran kohdannut kuoleman, Malala. Tämä on sinun toinen elämäsi. Älä pelkää - jos pelkäät, et pysty menemään eteenpäin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti