Ihan kakaroita

Ihan kakaroita
Patti Smith



Siltala,
2014


Patti Smithin Ihan kakaroita ehti olla jo pitkään lukulistan seuraavana, ja aina se tuli syystä tai toisesta ohitetuksi. Nyt viimein kesäloman päättäjäisiksi tartuin tähän pokkariin; kannen mustavalkoinen kansi kai jollain tapaa korreloi haikean kesä(loma) on ohi -tunnelmani kanssa. Kirjasta tulikin sitten erikoinen lukukokemus - ensin olin jättää kirjan kesken ja lopulta tykästyin siihen suuresti.

Ennestään Patti Smith oli minulle lähinnä vain nimenä tuttu ja tarvitsin you tubesta pientä kertauskurssia, ennen kuin hänen musiikkiaan alkoi palautua mieleeni. Kuuntelin pari haastattelua samalta kanavalta ja yhdistettynä kirjan kertomaan alkoi syntyä mielikuva hyvin erikoisesta, karismaattisesta persoonasta.

Kiinnostavaa oli myös se, että Andy Warholin nimi oli pompsahdellut vastaan jo parissa vasta äskettäin lukemassani kirjassa - Basquiatin leskessä ja Paul Stanleyn omaelämäkerrassa. Ja kun muistiani pinnistelen, niin taisipa siellä tulla mainituksi myös Robert Mapplethorpekin.

Ihan kakaroita kertoo Patti Smithin ja Robert Mapplethorpen, kahden taiteilijasielun tarinan. Liikkeelle lähdetään heidän lapsuudestaan, mutta hyvin pian päästään 70-luvun New Yorkin taiteilijapiireihin. Patti saapuu New Yorkiin rahattomana ja vailla muuta varmaa tietoa huomisesta kuin taiteen palon viitoittama tie. Kohtalo, sattuma tai mikä ikinä lieneekään, Patti kohtaa Robert Mapplethorpessa elämänpituisen sielunkumppaninsa. Heillä ei ole juuri mitään, ja silti heillä tuntuu olevan kaikki tarvittava toisissaan ja taiteessaan. Joskus rahat riittivät taidemuseon pääsylippuun - yhdelle. Toinen kävi katsomassa näyttelyn ja kertoi toiselle näkemästään. Kun yhteinen katto pään päälle viimein löytyi, katujen roskiksista saattoi öisin tehdä hyviä sisustuslöytöjä. Iltaisin onnellinen nuoripari selaili taidekirjoja kämpässään eikä tainnut pahemmin kantaa huolta huomisesta. Myöhemmin Robertin herännyt homoseksuaalisuus vei heidät kyllä eri osoitteisiin, mutta syvää yhteyttä se ei katkaissut.

Ja Hotel Chelsea - mikä maineikas tarina rakennuksella onkaan taiteilijoiden, kirjailijoiden ja muusikoiden asuinpaikkana. Where the walls still talk. Myös Patti ja Robert hakeutuivat sinne punkkaamaan joksikin aikaa.

Ensi alkuun kirja uhkasi todellakin jäädä kesken. Smithin luonnikkaasta tekstistä huolimatta otteeni lipsui. Patti kävi läheisemmäksi runoineen ja kuvataiteineen, mutta Robertin kanssa oli vaikeampaa. Päällimmäiseksi kirjassa jäi tuntemukset ei ehkä niin kauneimmista aistillisista valokuvista, kun taas netistä googlailut auttoivatkin jo paremmin ymmärtämään hänen asemaansa taiteilijoiden tähtikartalla. Matka 70-luvun New Yorkin taiteilijapiireistä, huumehuuruisesta vapaan ajelehtimisen ajasta tähän minun arkeeni tänään on kyllä melkoinen aikaharppaus - taiteen tekijän ja kokijan välinen kuilu on mielenkiintoinen ylitettävä.