sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Jonain keväänä herään






Jonain keväänä herään
Katri Rauanjoki



Atena, 2016

Tätä kirjaa minun teki kovasti mieli, mutten tohtinut sitä enää tämänhetkisten luettavien pinoon lisätä. Sitten joskus, ajattelin. Oli siis vallan iloinen yllätys, kun kirja saapui kustantajalta yllättäen ja pyytämättä. Jotenkin vain tähän tarinaan tarttuessaan tietää, että Kerttu tulee ihan liki. Että monesti tekee mieli laskea käsi hänen olkapäälleen. On hapuiltava sanoja niille tunnoille, joita hänen kertomuksestaan tunnistaa itsessään.

On mielenkiintoista ja oikein osuvaa pohtia tätä kirjaa ja kirjoittaa tästä juuri äitienpäivänä. Asetelma kuulostaa niin nykyajalta, nykynaiselta: Maailma on raaka vaatimuksineen, armo on kortilla ja pärjääjän on joka päivä yritettävä rimaa hipoen. Ja kun mennään rimaa hipoen, se on niin nippa nappa onnistumista, että uupumisen tunne on lopulta onnistumisen iloa suurempi. Työelämävaatimusten, riittämättömyyksien riippojen ja arjen hektisyyden voi yrittää hetkeksi sulkea kotioven ulkopuolelle. Parisuhde- ja perheongelmien jälkeenkin koti on turvapaikka ja äitiyden kautta juuri lapset auttavat priorisoimaan elämän tärkeysjärjestystä.

Kerttu on kova tyttö pärjäämään. Hän on nelikymppinen opettaja, joka työpäivän jälkeen palaa kauniiseen kotiinsa kahden lapsen ja miehen luo. Elämän peruselementit ovat kasassa, kuviohan on oikeastaan todella komea. Silti unikkovihkoon kertyy ankeita muistiinpanoja. Ahdistuksia. Raivontunteita omaa siskoa kohtaan.  Entä se sopiva itsemurhapäivä, kun on hypättävä yli hääpäivä, lasten synttärit tai joulujuhla?

"Pahinta oli, ettei kerta kaikkiaan ollut muuta 
Ei ollut olemassa Kerttua, joka olisi jättänyt jälkensä ihmisten muistiin muuna kuin äitinä, vaimona tai opettajana. Ihmistä, minua, muista erillistä, ei ollut enää. Kerttu oli kadonnut, haalistunut pikkuhiljaa kuin narulle aurinkoon jätetty tyynyliina."

Kerttu on sairastunut keskivaikeaan masennukseen ja jää sairauslomalle. Hänen maailmansa on hallitsematonta, uuvuttavaa suota. Yritäpä kääntää selkäsi ja vaatimusten seinä kasvaa samassa toiselle puolen. On helppo ymmärtää, että itsemurhan suunnittelu rauhoittaa Kerttua - se on tilanteen hallintaa, selkeää rajaamista. Pisteen paikan määräämistä.

Mutta - Jonain keväänä herään! Tulee se jonkin toukokuun tiistai, astetta keveämpi alkuviikko ja valo pääsee sisään. Kaiken roinan - pelkojen, häpeän, lohtumakkaroiden - seassakin kytevää uskallusta ja optimismia. Kerttu saa apua, oivaltaa itse asioita ja ehkä tietoisesti alkaa valita toisin. Vaikka vääristyneet mielen möröt ovat miten todentuntuisia, ihan syvällä syvällä sisimmässä ihmisessä asunee horjuttamatomat perustotuudet. Ja erityisesti näin äitienpäivänä haluan ajatella, että juuri lapset ovat rihmoja, jotka estävät Kerttua lopullisesti lähtemästä.

Onneksi luin tämän jo nyt, ihan surutta annoin kirjan etuilla monta sijaa ylöspäin lukemattomien pinossa. Kirjan Kerttu ja hänen perheensä ovat fiktiivisiä henkilöitä, mutta taustalla on myös Katri Rauankosken omaa masennuskokemusta. Kirja todella haastaa miettimään pärjääjän mentaliteettia ja työelämän ristoreippaita. Itsensä on niin helppo hukata, ehkä tällaisten kirjojen ansiosta voisi jäädä reissullaan edes puolitiehen. Olisi paluumatka lyhyempi.

Kiitos kustantajalle tästä kirjan kolahduksesta postilaatikkoon.

http://www.adlibris.com/fi/kirja/jonain-kevaana-heraan-9789523002104

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti