Kuokka ja kannel

Heikki Turunen,
WSOY, 2016



Melkeinpä rakkautta ensi silmäyksellä. Tai ei ihan, sillä hyllyssäni poltteli lukemattomana Vinoristin kansa ja pariinkin otteeseen sitä ehdin aloitella enkä päässyt juonesta jyvälle. Ei auttanut muu kuin hakea kirjaston hyllystä Kuokka ja kannel ja edetä tyvestä puuhun. Nyt oli järjestys kohdillaan ja luinkin nämä molemmat kirjat yhteen menoon - luin ja nautin! Tarina on monin osin hyvin surullista luettavaa, mutta aihe erittäin mielenkiintoinen. Uteliaisuus ja halu ymmärtää oman maan menneisyyttä otti jälleen kerran vallan.

Kuokka ja kannel aloittaa Laatokan Karjalan ortodoksievakoista kertovan kaksoisromaanin. Tarinan alkajaisiksi nuori mies Savosta tekee matkaa Suojärven Hyrsylän Mutkaan ja makustelee tunnelmiaan seudusta; näin saa lukijakin tutustua tuohon erikoislaatuiseen ulokkeeseen, joka kapean varren varassa on yhteydessä Suomeen. Rajavartioston hommiin tuleva Seppo Tuononen tapaa uhkean karjalaisnaisen, Malanjan, ja kysyy tältä tietä. Puheisiin heittäydytään heti ja huomataan, että naapureiksihan sitä ollaan tulossa. Mielen takamailla vilahtaa ehkä muutakin kuin naapuruus, mutta vaimokseen Seppo ottaa kuitenkin vartioemäntä Outin. Malanja puolestaan on naimisissa seppänsä kanssa, jota Suojärven vahvimmaksi mieheksi tituleerataan.

Tarinan varsinaiseksi päähenkilöksi nousee kuitenkin pikkuhiljaa Malanjan tytär Manja, joka saa jonkinlaisen ihmelapsen maineenkin. Tarinan edetessä Manjalle lankeaakin suuri vastuu kodista ja sisaruksistaan. Samanaikaisesti, kun pienen karjalaistyttösen maailma mullistuu, myös ulkomaailmassa kuohuu. Eurooppa on menossa kohti toista maailmansotaa. Hyrsylän Mutkan evakuoimiseksi ei kuitenkaan tehdä suunnitelmia. Ja Manja miettiikin pakkomuutosta Suomeen, että "Eipä niin käi. Jos käikin, myö emmö lähte. Opettaikin pagisi mennyt suvel, ga minä olen Manja, Karjalan tytäär." Kylää rakennetaan asukkaidensa elää, saadaan suojeluskuntatalo, tsasouna ja koulukin. Kuokka ja kannel - ahkeraa pellonraivuuta ja helkkyvää laulua, jos paljon itkuvirttäkin. Ja ortodoksisuus tärkeänä elämänrikastuttajana, joka hetki läsnä arjessa ja juhlassa.

Kyläläiset ja heidän elämänsä iloineen ja suruineen tulee lähelle ja tutuksi, koko kylämaisema avautuu kauneudessaan tekstin kautta. Livvinkieliset repliikit ja jutustelut tekevät osaltaan henkilöt aidoiksi ja tosiksi, vaikka toisinaan tarkoitus jääkin hieman hämärästi ymmärretyksi. Nyt kun kakkososankin tapahtumat ovat jo selvillä, niin Kuokka ja kannel tuntuu pohjustavan kaikkea sitä kauneutta, mikä myöhemmin on vaakalaudalla ja minkä kohtalosta suuremmat sanelevat.

Näiden kahden kirjan myötä kertarytinällä avautui aivan uusia näkökulmia noihin Suomen merkityksellisiin vuosiin. Kuokka ja kannel kantaa talvisodan syttymiseen asti. Tarina saa ihastumaan karjalaisuuteen ja arvostamaan sen erityislaatuisuutta.

  "Elos jatkuu, ilo eläy Karjalan mail vaikku syväin märkänöö. Passibo, Mutkan-Matti, ku muistutit meity siid."