Kaikki kääntyy hyväksi: 365 ajatusta itsensä auttamisesta

Heli Suutari
Atena, 2019



"Kaikki hyvin?

Kokeilen radikaalia ajatusleikkiä: ehkä suurin osa vaikeuksistani ja huolistani on vain omassa päässäni?
Ehkä kaikki onkin ihan hyvin?"

Näin haastaa minua Heli Suutarin teksti 213. päivän kohdalla, kun sattumanvaraisesti arvon itselleni ajateltavaa tähän maanantaipäivään. Mitä ajankohtaisin ja osuvin kysymys, kun epämääräinen rykelmä työasioita roikkuu yhä mielen syrjässä kiinni, muutama tunti kotiutumisen jälkeen. Lienen kyllä kirjan kohderyhmää sieltä tarvitsevimmasta päästä, hallitsen hyvin (turhan) murehtimiseen, kaikesta huolehtimisen ja huolestumisen ja itsekritiikissä olen ihan mestariainesta. Usein ihan varta vasten herään aamuyöstä vääntelemään asioita mielessäni - ja voi miten monta hyvää huolta onkaan vuosien mittaan mennyt ihan hukkaan!

Heli Suutari kertoo kirjansa alussa, miten sai yht'äkkiä huomata, että suutarin lapsellekin on hankittava kengät - tukevat sellaiset. Hän työskenteli terapeuttina hollantilaisella  klinikalla, joka on erikoistunut riippuvuuksien, syömishäiriöiden ja loppuunpalamisten hoitoon. Sinänsä mieluisa mutta paljon vaativa työ ja loputtomat vaatimukset kuluttivat tekijänsä loppuun, aina burnoutiin asti. Eikä siinä auttanut työstä luopuminen, ei terveellinen ruokavalio  tai liikunnan harrastaminen - piti alkaa ymmärtää sisäisen perfektionistin itsekriittisyyden suota. Oman elämänsä suorittamista. Kuulostaako tutulta?

Kun on tottunut  terapeuttina hoitamaan muita, ei varmaankaan ole helppoa vaihtaa roolia ja nähdä itsensä apua tarvitsevana ja uupuneena. Terapeutin oli maistettava omaa lääkettään. Heli Suutari kertoo, miten viinistä oli tullut lääke stressiin ja sen tuoma helpotus alkoi piintyä tavaksi. Hän otti työstään tutut riippuvuuksien hoitamisen työkalut omaan  käyttöönsä. Päivittäisistä pohdinnoista toipumisen tiellä syntyi kirja Kaikki kääntyy hyväksi. Jo kirjan kansi on hyvin lohdullinen, sillä siitä riittää kannustava ajatus itsensä auttamisesta vuoden jokaiselle päivälle. Alkuun luin kirjaa järjestyksessä ajatuksen kerrallaan, mutta nyt olen antanut sattumalle ja selailulle valtaa - silmiin on sattunut juuri se otsikko, joka tänään erityisesti puhuttelee. Tai keikauttaa jumettuneen ajatuksen päälaelleen, antaa uuden näkökulman. First  things first - olipa järjestys myöhemmin sitten mikä tahansa. Ensimmäinen teksti - Ongelman myöntämisen taito - nimittäin kolahti niin, että heti seuraavana päivänä hoidin yhden itseäni paljon ja kauan vaivanneen asian pois päiväjärjestyksestä. Mikä voittajaolo, kirjaimellisesti ja konkreettisesti: 

"Kiitän itseäni rohkeudesta myöntää ongelmani." 

Siinä kiteytyy paljon myös jatkosta, joka on armollista ja lohdullista keskustelua itsensä kanssa. Kirja kannustaa huomaamaan pienenkin hyvän ja tulee tunne, että haluan pysyä itseni vierellä. Kävellä samaan tahtiin.

Luulenpa, että tämä kirja pysyy yöpöydälläni kauan. Tekstejä voi lukea aina uudestaan ja uudestaan ja oivaltaa niistä - ja itsestään - aina uutta.  Muutos ei ole helppoa, mutta ehkä sittenkin mahdollista.

Kirja on saatu arvostelukappaleena, josta kiitos kustantajalle.