keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Vanhempieni kaltainen







Vanhempieni kaltainen
Marianna Stolbow


WSOY,
2016

Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow on ohjannut eroryhmiä kymmenisen vuotta. Hän vastaa myös eroseminaarien ohjaajien kouluttamisesta Suomessa. Uudessa kirjassaan Vanhempieni kaltainen Stolbow herättelee meitä huomaamaan, kuinka paljon kannamme lapsuudenperheemme käyttäytymismalleja ja suhtautumistapoja myös omaan parisuhteeseemme. Aikuisina vannomme usein, ettemme halua kohdella omia lapsiamme tavoilla, jotka ärsyttivät meitä vanhemmissamme. Vaikka tietoisesti päätämme toimia toisin, tiukassa tilanteessa saamme itsemme kiinni juuri samoista kiusallisista äänenpainoista tai halventavista tuhahduksista. Parisuhteen periytyneisiin malleihin havahdumme usein vasta epäonnistumisissa ja erotilanteissa. Mistä meidät onkaan tehty?

Stolbow haastatteli kirjaansa varten viittäkymmentä eri-ikäistä suomalaista. Tarinoissa on riipaisevan vähän hellyyttä ja lämpimiä kosketuksia arjessa, kovin harva muistaa vanhempiensa osoittaneen rakkautta sanoin ja kosketuksin toisilleen. Haastateltavien laaja ikähaitari tuo mukaan myös historiallisen ulottuvuuden; sota-ajan vaikeat olot ja rankat kokemukset, joille ei ollut sanoja. Seuraavat sukupolvet perivät aikanaan sotaolojen mykkyyden ja pärjäämisen pakon. Nyt terapiasukupolvi hakee menneelle sanoitusta ja tapahtuneiden ymmärtäminen antaa työkaluja muutoksen mahdollisuuteen. Ongelmat nostetaan esiin ja on lupa valita toisin.

Ihmisellä ei ole helppoa itsensä kanssa ja tähän huutoon pyrkivät lukuisat elämäntapa- ja itsehoito-oppaat vastaamaan.  Vanhempieni kaltainen on hyvin elämänläheinen ja kannustava kirja; meidän on turhaa syyttää itseämme siitä, mihin emme alun alkaenkaan ole saaneet rakennuspalikoita. Jos uuden tietämyksemme varassa valitsemme paremmin, teemme omalta osaltamme hyvää itsellemme ja ympäristöllemme. Näkökulmissaan konkreettinen ja käytännönläheinen teos sopii kaikille omasta ja läheistensä hyvinvoinnista kiinnostuneille.

Julkaistu Kirjavinkeissä 11.5.2016

http://www.adlibris.com/fi/kirja/vanhempieni-kaltainen-9789510412848

1 kommentti: