Inkeri Markkula
Gummerus, 2016
Tappavan hento hipaisu. Inkeri Markkulan esikoisromaanin kulisseissa lymyää tuhoa kylvävä horkkahyttynen, malarialoisten väli-isäntä. Väritön ja mitätön olento, mutta mikä valta vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään. Ja toisaalla sattuma, kuin malariasääski, voi kerrasta pyyhkäistä olevan olemattomiin – tai olla uuden alku.
Alina hakeutuu Astridin, ihastuksensa, tutkimusavustajaksi yliopistolla. Hän lukee Astridille ääneen Saariston lapsia ja haaveilee omasta lapsesta, heistä pienenä perheenä. Yhteiset onnenhetket jäävät lyhyiksi, kun Astrid kuolee auto-onnettomuudessa. Alinalle jää työ ja satunnaiset hetket pienen Sellan kanssa.
Kymmenen vuotta vierähtää ja Alina tutustuu saksalaiseen lääkäriin, Lotteen. Lotte työskentelee Pohjois-Thaimaan malariaklinikalla ja tarvitsee työparikseen pätevän tutkijan, toivoa vaikeiden työolojen ja resistentin falciparum-malarian keskelle. Alina ottaa haasteen vastaan. Hän vaihtaa malariakonferenssien ja tutkijakammioidensa elämän sademetsän arvaamattomuuteen ja lapsen kuumeiseen itkuun öisellä klinikalla. Onnekseen Alina on tottunut keskittymään yksityiskohtiin, sitä taitoa hän tarvitsee selvitäkseen uudessa työssään. Malariaklinikan todellisuutta kestää rajatun palan kerrallaan.
Elämän ankarat realiteetit luovat painostavaa tunnelmaa, mutta ne eivät estä toivoa pilkahtelemasta tässä Markkulan romaanissa. Alkuun tarina heilahtelee eri aikatasoilla niin, että kulloistakin kertojaa ja heidän välisiä yhteyksiään joutuu hieman hakemaan. Sitä mukaa, kun kuvio selvenee, niin tarinakin jämäköityy. Kaksi ihmistä minuutissa kuljettaa rinnakkain kahta hyvin erilaista maailmaa. Alina ja Lotte tekevät syvän vaikutuksen naisen sitkeydellään – työ klinikalla on kirjaimellisesti ruohonjuuritasoa.
Julkaistu Kirjavinkeissä 24.8.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti