Kotitekoisen poikabändin alkeet

Harri Veistinen
Kustantamo S&S,
2016

203 sivua


Neljän viikon onnistuneen lomailun ja lorvailun jälkeen en aikonut antautua töihin paluun angstiin viimeisenäkään lomapäivänä. Lukemisen osaltakin hyllytin aikuisen minäni ja nappasin kirjapinosta Harri Veistisen esikoisromaanin
         Kotitekoisen poikabändin alkeet. 


Ihan ensiksi piti kuitenkin paikallistaa Kiukainen Suomen kartalle. Meiltä päin on lähdettävä lounaaseen ja ajomatkaan pysähdyksineen varattava hyvinkin viisi tuntia. Perillä odottaa idyllinen kylämaisema vehreine puustoineen ja laajoine peltoineen. Kaunista, mutta tekee kyllä ymmärrettäväksi nuorisonäkökulman ja kirjan aloitussanat: "Ensinnäkään Kiukaisissa ei tapahdu mitään."

Kirjan kertojaminä on 15-vuotias Rene Kolppanen, jonka elämä on edennyt yläkoulun loppumetreille - kolme kuukautta enää ja sen jälkeen tuttu porukka hajaantuisi omille teilleen. Renen selviytymisstrategia koulussa on perustunut isoveljen oppeihin:

• A) Älä tee itsestäsi numeroa 
• B) Ole huomaamaton
• C) Ole keskiverto
• D) Älä rakastu koulun kauneimpiin tyttöihin

Ajoittain hyvätkin menetelmät kyseenalaistetaan, ja hyvä niin. Myös Rene miettii huomaamattomuuden iloa - tai ilottomuutta, Hän ei ehkä ole ärsyttänyt ketään, mutta eipä häntä kukaan tule muistamaankaan sen jälkeen, kun koulun oven kerran ovat sulkeutuneet hänen selkänsä takana.  Tapahtumaköyhä Kiukainen ja sen näkymätön poika, jota kuvankaunis rinnakkaisluokan Sofian nimittää epähuomiossa Reinoksi - siinäpä matalaa profiilia kerrakseen.

Tuumasta ei enää olekaan pitkä matka toimeen. Kunhan pistetään bändi pystyyn, opetellaan raflaavat tanssikuviot ja tyttöjenkin nimimuisti kohenee kummasti. Kiukaisten kylän mannerlaatat liikkeelle. Rene käy puhumaan kavereitaan ympäri, jotta porukka saadaan kasaan. Monenmoista vääntöä ja luottoa itseen tarvitaan. Käänteistä syntyykin sitten mukaansatempaava tarina - parhaimmillaan tällaiset kirjat valavat rohkeutta ja uskallusta nuoriin lukijoihinsa, jotta elämästään saa tehdä omanlaistaan ja näkyvää.

Tällä tarinalla on myös tummasävyinen puolensa, muistuksena elämän realiteeteista nuoren elämässä. Se kulkee hienovaraisesti sivuraitana tarinassa, jossa nuoruus ja suoruus ovat kaiken keskiössä. Kirja ei ryvetä koulukiusattua yhä uudestaan vaan tarjoaa hänelle ihan eturivin paikkaa. Vähitellen myös Renen elämästä paljastuu hyvin vakavia puolia. Herkkää puoltakaan ei ole unohdettu ja saattaa tässä muutama suukkokin suikahtaa - kirjan kohdeyleisöksi sanoisin yhtä lailla tytöt kuin pojatkin. Ei tee pahaa aikuisellekaan, jotain niin hellyttävän tuttua pyrki pintaan vuosikymmenten takaa tätä lukiessa. Muutamia *tuhmia, lapsilta kiellettyjä sanoja* jouduin nielemään, mutta kai se on hyväksyttävä osaksi tätä päivää.