perjantai 23. tammikuuta 2015

Kirjaimellisen mukavaa viikonloppua!


Herkutellaan vaikka pannarilla !



Olen alkanut viihtyä paljon tuolla Ideakeittiön puolella
sieltä on hyvä käydä hakemassa 
pieni
perjantai-inspiraatio.

Kuten ohje tähän pannariin:


Ja seuraksi vahvaa kahvia...


torstai 22. tammikuuta 2015

Vapaa




Vapaa
Annamari Marttinen



Tammi,
2015



Näinköhän julistaisin jo vahvojen kotimaisten naiskirjailijoiden kevään alkaneeksi kirjahyllyssäni? Annamari Marttisen Vapaa vie lukijansa Joutsenon vastaanottokeskuksen käytäville, entisen Konnunsuon keskusvankilan tiloihin. Vastaanottokeskukseen saapuessaan turvapaikanhakijoilla on usein takanaan vaarallinen ja kaoottinen pakomatka. Monet heistä ovat turvautuneet ihmissalakuljetukseen ja väärennettyihin papereihin. He ovat jättäneet taakseen kaiken tutun ja paenneet henkensä edestä. He ovat paenneet olosuhteita, jotka välähtävät television kuvaruudulla meille kaukaisten maailman kriiseinä ja konflikteina. Mihin vastaanottokeskus sijoittuu pakenemisen aikajanalle, ovatko he jo uuden alussa, turvassa... Missä he ovat? He ovat keskellä kylmää pohjoista maisemaa, metsien ja peltojen takana, vieraan ja vaikean kielen ympäröimiä. Heidän tulevaisuutensa on toisten käsissä, on vain odotettava. Hakemuksen käsittelyä. Siirtoa. Palauttamisen pelon haihtumista.

Kirja kertoo Mahdista, joka on paennut kotimaastaan Irakista. Hän saapuu Joutsenon vastaanottokeskukseen keskelle "ei mitään", joku oli kuiskannut jopa venäläisestä vankilasta. Matka jatkuu kuitenkin ilman tarkastuksia ja pysähdyksiä; Mahdi voi viimein tuntea olevansa turvassa ja hän tarkastelee muita bussin matkustajia, joilla on sama matka. Näihin ihmisiin hän tutustuisi tulevina viikkoina, pakomatkaansa hän on tehnyt yksin ilman ainuttakaan perheenjäsentään.  Niin paljon kuin Mahdi onkin jättänyt taakseen, kidutussellin jäljet seuraavat mukana ja öisin kahleet pureutuvat ihoon uudestaan ja uudestaan.

Mahdi saa suomen kielen opettajakseen vaalean ja viehättävän Katariinan. Opettajasta tulee Mahdille tärkeä tukipylväs ja kannustaja. Hänen oppituntinsa ovat avaimia yhteisöllisyyteen, jonka syntymiseen tarvitaan yhteinen kieli. Tarvitaan myös rajoja ja rooleja, että kommunikointi pysyy mutkattomana. Katariina on suojaton niiden sanojen edessä, mitä Mahdin papereista paljastuu. Sanat eivät yllä kaikkeen, eivät edes suomen kielen opettajan.

Mahdi käy hiljaisuudessa keskustelua Patun, entisen vangin kanssa. Samaisessa sellissä Patu on kärsinyt rangaistustaan 30 vuotta aikaisemmin. Patusta tulee Mahdille tärkeä ja hänen kohtalostaan kiinnostava. Ehkä siksi, että muita yhteyksiä suomalaiseen yhteiskuntaan ja vastaanottokeskuksen ulkopuolelle ei vielä ole - on vain Patu ja Katariina. Mahdi ei ole vanki, silti Patun tavoin hän on muurien ympäröimä - ja onko vapautta välittömästi muurien ulkopuolellakaan vielä? Mahdia ja Patua yhdistää kiinnostus uskonasioihin, joskin Mahdi joutuu pohtimaan: "Entä jos Jumalani ei ole täällä? Jos hän ei tule tänne? Tämä ei ole hänen paikkansa? Täällä on toinen Jumala? Tuntevatko Jumalat toisensa?" 

Annamari Marttinen työskentelee vastaanottokeskuksessa suomen kielen opettajana. Kirjassa onkin sisältä päin eletyn vakuuttavuutta ja siksi se kaikessa fiktiivisyydessään tuntuu hyvin todelta. Aihe on myös hyvin mielenkiintoinen, koska tätä puolta emme maahanmuuttajista juuri ollenkaan näe. Entä koska Mahdi voi sanoa olevansa vapaa? Oliko Patu vapaa kärsittyään rangaistuksensa? Kirja ottaa lukijan lempeästi vierelleen ja antaa lukijalle vapauden pohtia syviäkin syntyjä. Yksinkertaisesti todettuna: vaikuttava, hieno lukukokemus. Kiitokset Tammelle tästä arvostelukappaleesta.

"Jos ihmisessä on tahra. Jos tahra on jo tullut, lähteekö se koskaan kokonaan? Ja missä kohtaa se tahra on? Pyyhkiytyykö se pois millään määrällä sovitusta, anteeksipyyntöä ja anteeksisaamista, rukousta?"


lauantai 17. tammikuuta 2015

Kivenkerääjät





Kivenkerääjät
Minna Mikkonen



Minerva Kustannus,
2015





Kirjan vuosi 2015 ei voisi yhtään lupaavammin alkaa - Minna Mikkosen esikoisromaani Kivenkerääjät on aivan hurmaava ja herkistävä kirja! Se on tarina perheestä, jonka ajanlasku menee uusiksi sen jälkeen. Teini-ikäinen Meri katoaa  ja sekasorron aalto pyyhkäisee perheen ja läheisten yli. Yhteinen menetys on vanhemmillekin liian tuskallinen jaettavaksi. Entä kuusivuotias pikkuveli Veini - onko vain odotettava aikaa "että kun hän on vanhempi hän ymmärtää"? Se on laiha vastaus vanhemmilta ja muistuttaa pikkuveljen mieleen Merin, joka osaa vastata kysymyksiin ja on viisaampi kuin äiti ja isä tai mummo ja ukki.

Tarinaa kerrotaan eteen päin Veinin silmin. Veini tekee omia tutkimuksiaan ja yrittää selvittää, missä isosisko on. Hän miettii paljon Meriä ja haluaa muistaa hänestä kaiken. Veini tekee tarkkoja havaintoja ympäristöstään ja sen ihmisistä. Kuulemistaan keskusteluista hän tekee omat johtopäätöksensä. Aina ei kysymystäkään ole lapsen korville tarkoitettu, saati sitten tyhjentävää vastausta. Kuusivuotiaan kekseliäällä ja konkreettisella loogisuudella lähes kaikkeen löytyy selitys. Ainakin jos asian kirjaa siniseen muistivihkoon ylös tarkasti vastaisen varalle. Kaiken hämmingin keskellä juuri pienin on selviytyjä, sopeutuja, lojaali muille. Hän tietää, miten toimia, jos äiti ei jaksa herätä ja sekin on ihan ok, että mummolassa pelätään ukkosta. Ja se on myös koskettavinta kirjassa: "Veini ei sano, että hän on näkymätön, eikä semmoinen voi tehdä ketään surulliseksi, näkymättömän pojan ei kävisi mitenkään, vaikka sateenkaari loppuisi kesken laskun ja poika tulisi katolta alas mukkelismakkelis. Tuula on varmaan outo kun näkee hänet."

Tuula on kirjan arkienkeli. Hän on naapuri, joka ilmestyy avuksi yhä uudestaan. Hän on koko perheen ja ennen kaikkea äidin ystävä ja tuki. Tuula patistaa äidin jalkeille ja toteaa, että keitä kahvit.

Minna Mikkosen teksti on todella sydämeenkäypää pienen miehen puhetta. Se säilyttää otteensa ja aitoutensa läpi koko kirjan ja Veinistä haluaisi pitää kiinni vielä viimeisen sivun jälkeenkin. Enimmäkseen aikuiset kasvavat esiin Veinin ajatuksista, mutta myös heidän sanailuaan on nautinto lukea - erityisesti hauskasti poikkoilevaa mummon murretta: Minen tiijä, laps.Jospa ukki vielä pääsisi kottiin sieltä, ei ole syöny puolistakkaan, miten se siellä iliman puolista, eihän ne anna siellä ihmisten ruokie etes. Tulehan mennään sissään, niin minä keitän marjakiisselin ja soitetaan äitillesi, että nyt kävi tämmönen." Pahimman katastrofin jälkeenkin elämässä on kiintopisteitä, kuten papan halonhakkuut ja mummon marjakiisselit.

Joihinkin kirjoihin vähän ikään kuin rakastuu. Kivenkerääjät on juuri sellainen. Mieleen ei tule toista kirjaa, joka käsittelisi samalla tapaa Veinin ikäistä lasta surun keskellä. Näkökulma on täysin erilainen kuin aikuisen tai teinin. Veini kysyy itsekseen lukuisia kysymyksiä ja vetää asioiden yhteyksistä omat johtopäätöksensä. Hän ei lamaannu kuten aikuiset, vaan tekee juttujaan. Vaan missä on nauru ja leikkisyys, lapsi joka nukahtaa syliin? Kirjasta tulee mieleen vain yksi kohtaus, jossa Veini purskahtaa pidättelemättömään nauruun koomisessa tilanteessa... Ja silloinkin siinä on mukana aikuisten pelko ja hetken vakavuus - sillä kertaa, kerrankin ja niin sanotusti myrskyn silmässä, ollaan yhdessä.

Kirja on saatu arvostelukappaleena Minerva Kustannukselta.




keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Never have I ever




Never have I ever
Sara Shepard







Listataan nyt tämäkin luetuksi, lienee tullut hankittua pokkarialesta ihan vain englannin kielen ilosta. Ja sellaisena täysin hintansa väärti. Samalla kirja on myös hyvä muistutus itselleni siitä, että aikuiselle lukijalle kirjat ovat ikärajattomia. Olisin voinut lukea tätä kirjaa aivan hyvin 15-vuotiaana, tosin huomattavasti suuremmalla intensiteettikertoimella.

Sara Shepard on amerikkalainen, varsin tuottelias kirjailija. Tämä nyt lukemani kuuluu The lying games -sarjaan ja on sen toinen osa. Kirjassa vuorottelevat kertojina kaksoset Emma ja Sutton, joista jälkimmäinen on joutunut murhan uhriksi. Emma alkaa elää Suttonin elämää ja pyrkii samalla selvittämään sisarensa kuoleman mysteeriä. Kuten jo todettua, itselle kirja meni lähinnä englannin verryttelyksi... Mutta myönnän kyllä, että kirjan loppuratkaisu pitikin sitten lukea kertaistumalta päätökseen. Varsinaiselle kohderyhmälleen varmastikin ihan koukuttava sarja.

Kirjan nimihän on muuten myös seurapelin nimi, joka kai juomapelinäkin tunnetaan. En ole koskaan!

Toinen Shepardin sarja on Pretty Little Liars. Sarjan Twisted (ilmestynyt suomeksi nimellä Kieroutunut) olisi kiinnostava ainakin yhdestä syystä; Henkilöhahmoista yksi on suomalainen vaihto-oppilas. Millainen mahtaakaan olla hänen roolinsa ja miten hänet sulautetaan amerikkalaiseen kaveriporukkaan?

Olin näköjään ostanut toisenkin osan tätä, mutta se saa nyt odottaa. Paluu juurille, suomalaisen ja suomenkielisen kirjallisuuden pariin. Sukunimi on Mikkonen ja alku paljon lupaava.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Then Came You




Jennifer Weiner
Then Came You




Simon & Schuster,
2011


Jatkan englanninkielisten linjalla, kun kerran tällaisia herkkuja löytyy ihan omasta kirjahyllystä. Jos kaipaat kevyttä kielen verryttelyä ja mielenkiintoista, koukuttavaa tarinaa, niin Jennifer Weiner tarjoaa molemmat samoissa kansissa. Ainakin pari hänen kirjaansa on käännetty myös suomeksi, mutta tätä tietääkseni ei.

Then Came You on neljän naisen tarina, miehillä ei kirjassa oli kovinkaan suurta osaa. Jules, Annie, India ja Bettina kertovat vuorotellen omaa tarinaansa omasta näkökulmastaan. Jokaisella heistä on ongelma ratkaistavana elämässään. Jules tarvitsee rahaa auttaakseen isäänsä ja lupautuu luovuttamaan munasolujaan. Annie on kahden lapsen kotiäiti, jonka perheonnea maksamattomien laskujen pino synkentää. Hän hakeutuu saman lapsettomuusklinikan listoille kuin Juleskin, potentiaalisena sijaissynnyttäjänä. Lapsen synnyttäminen vieraalle pariskunnalle parantaisi kerrasta perheen taloutta. Sitten tarvitaankin enää lapsenkipeä India, joka haluaa kietoa uuden upporikkaan aviomiehensä vahvoin sitein itseensä ja haudata menneisyytensä karikot lopullisesti. Entäpä neljäs, Bettina? Hän on nuori ja nimekäs miljonäärin tytär, joka ei sulata isänsä uutta vaimoa Indiaa.

Kevyttä lukemista, ja lapsi ostetaan tukulla dollareita... Mutta silti naisena ja äitinä nousee tukka pystyyn sijaissynnyttäjän roolin tarkastelusta. Elävässä elämässä se ei ihan noin vain käy, tirautetaan muutama kyynel synnytyksen jälkeen ja "kassan kautta" kotiin. Kaiken hömpän keskellä kirja antaa paljonkin ajateltavaaa. Saako tällaisesta tehdä bisnestä? Tai siis on tehty jo - USAn osavaltioista erityisen suosittua maksullinen sijaissynnytys on Kaliforniassa ja halukkaita synnyttäjiä on kysyntään nähden moninkertainen määrä.

Olen tämän pokkarin joskus pieneksi välipalaksi ostanut ja sellaisena se toimi oikein hyvin. Sanastokaan ei aihepiiristään huolimatta ruvennut hankalaksi ja teksti oli nopealukuista. Joten tässä olisi sellainen calorie-free snack...

tiistai 6. tammikuuta 2015

Vetkuttelusta vapauteen



Vetkuttelusta vapauteen
Opas mitattavaan ajanhallintaan


Mikko Malmivuo
Innomikko Oy, 2014




Vaatimusten, haasteiden ja mielenkiintoisten tekemisten lista on loputon, mutta aikaa vain rajallisesti. Tämä ristiriita johtaa herkästi riittämättömyydentunteisiin ja oman elämän hallinnan vaikeuteen.Mikko Malmivuo on kirjoittanut kompaktin oppaan siitä, kuinka voit tehostaa ajankäyttöäsi. Hän haluaa kirjallaan osoittaa myös sen suoran hyödyn, mitä ajankäytön mittaamisesta, seuraamisesta ja kehittämisestä koituu. Mitä tuloksellisempaa työhön käytetty aika on, sitä paremmin voit sovittaa yhteen myös työn ja henkilökohtaisen elämän palasia. Monessa työssä tuloksellisuudesta palkitaan myös muhkeamman palkkatilin muodossa ja lisääntyneillä ansioilla voit “ostaa” itsellesi vapaa-aikaa.
Kirjan nimi kertoo olennaisen; työtehomme on ennen kaikkea kiinni omasta asenteestamme ja omaksumistamme työtavoista. Ja siltä osin kuin se ei ole itsestä kiinni – tässäkin pätenee se vanha viisaus, että vain itseään voi muuttaa. Ei pomoaan, ei työtovereitaan. Kirjan nimi kertoo myös tietoisesta päätöksestä tehdä asialle jotakin. On perin inhimillistä lykätä hankalia töitä huomiseen tai kalenterista ympäröityyn deadlineen. Silti päättäväinen oman epämukavuusalueensa uhmaaminen voi paitsi vähentää stressiä myös antaa uusia onnistumisen ja työilon elämyksiä.
Kirjan ote on hyvin napakka ja käytännönläheinen, paketti on puristettu sataan tiiviiseen sivuun. Sen sävy on tsemppaava ja repsahduksiakin ymmärtävä, mutta katse on silti koko ajan suunnattu onnistumiseen ja positiivisiin oivalluksiin. Tavoitteet on jaettu pitkän ja lyhyen aikavälin tavoitteisiin ja keinoja niiden tavoittamiseen havainnollistetaan selkein esimerkein. Kirjassa on muun muassa taulukon muotoon avattuja esityksiä ajankäytön tehostamismahdollisuuksista laskentaperusteineen. Ennen kuin edes paneudut kunnolla taulukon logiikkaan, voit jo seurata varsin innostavia “säästetyt työpäivät vuodessa” -sarakkeita. Jokaisen luvun lopussa olennaiset asiat on vielä kerätty muistilistan muotoon, jotta lukija pääsee mahdollisimman mutkattomasti soveltamaan lukemaansa.
Kirjassa tulee vastaan monta asiaa, jotka tunnistan häiriötekijöiksi omassa työssäni. Työn arjessa ne eivät välttämättä edes tunnu rasitteilta ja ihan luvan kanssa annan niiden nipistää minuutteja ja tunteja, vuositasolla päiviä. Siis juuri niitä päiviä, joita kaipaan työviikkoja keventämään ja jolloin voisin toteuttaa itseäni harrastuksissani!
Erilaisista elämän- ja ajanhallinnan kursseista ja kirjoista on runsaasti tarjontaa, itse tykästyin Mikko Malmivuon suoraviivaiseen ja konkreettiseen tyyliin ja ohjeisiin, joita voi heti soveltaa käytäntöön. Ja tältä pohjalta on hyvä ponnistaa: “On hyvä pohtia, miksi joku on valmis maksamaan sinulle siitä työstä, mitä olet tekemässä. Jos joku on työstä valmis maksamaan, sen täytyy olla jollekulle tärkeää. Todennäköisesti myös työsi hyödyttää muita kuin työn maksajaa. Kun pohdit tarkkaan kaikkia edunsaajia, huomaat pian tekeväsi tärkeää ja merkityksellistä työtä. Pidä se mielessäsi, kun aloitat seuraavan työpäiväsi.”
Työn iloa!
Julkaistu Kirjavinkeissä 7.1.2015

lauantai 3. tammikuuta 2015

Kirja-arvonnan voittaja




Mikä mielllyttävä tehtävä, laittaa yksi kirja maailmalle heti vuoden alkajaisiksi.
Tai heti ja heti,
onhan tässä muutama päivä mennyt käynnistyessä.
Naputtelin kaikkinensa 39 arpaa Exceliin ja jätin  loput
Rangom.orgin oikkujen varaan.

Kirjoista suosituin oli 
Pieni elokuvateatteri Pariisissa.

Ja sitten vain jännitin, että
toivottavasti juuri tämä olisi myös voittajan toive!


Toiveeni kuultiin, ja kirja lähtee nimimerkille
lentoemo !

Onnea voittajalle, laitan sinulle sähköpostia vielä tänään.
Kiitos kaikille osaa ottaneille!
Kirjahyllyn ahtaudesta päätellen uutta arvontaa pukkaa ehkä piankin  :)

perjantai 2. tammikuuta 2015

Kotka lentää länteen





Kotka lentää länteen
Juha Mäntylä



Nordbooks,
2014


Joulunpyhät ovat otollista aikaa tarttua oman kirjahyllyn lukemattomiin, kun kirjastoonkin on laskeutunut joulurauha ja ovet pysyvät kiinni. Tulipa sitten luettua tämä Juha Mäntylän uusin, marraskuussa ilmestynyt rikosromaani. Kirja on ensimmäinen kosketukseni Mäntylän tuotantoon, joskin olen saattanut törmätä hänen aiempiin rikosromaaneihinsa kotonamme. En suinkaan ole ainut lukija tässä huushollissa ja syrjäsilmällä seuraan aina sitä toistakin lukemattomien pinoa - ruoho on harvoin vihreämpää aidan takana, mutta silloin tällöin nappaan sieltä hyvän vinkin.

Teemu Jurkasta piti tulla kuuluisa asianajaja, mutta hohdokkaan lakiuran sijan hän päätyy yksityisetsivän hommiin Porissa. Perheettömän miehen elämä kulkee vapaita, enemmän tai vähemmän boheemeja oman mielen mukaisia ratoja: "Kaksion keittiö oli likainen, tiskivuori altaassa sortumassa,jääkaappi ammotti tyhjyyttäänm hädin tuskin valokaan viitsi palaa jääkaappia avattaessa." Keikat ovat usein perinteisiä aviorikostapauksia, potentiaalisen pettäjän varjostusta. Palkkiota irtoaa sen verran, että rahaa riittää ruokaan ja kirppariostoksiin sekä baari-iltoihin.

Kosmetiikka-alalla toimiva Kaisa Virta palkkaa Teemu Jurkan selvittämään, kuka häntä seuraa ja mistä syystä. Pian tilanne alkaa hahmottua Jurkalle; yhtä sun toista tapahtunutta alkaa kietoutua yhteen. Epämääräinen kirje vuosien takaa. Yhteydet Venäjälle. Ympyrät laajenevat, kunnes lopulta ollaan keskellä merkittävää selkkausta.

Kirjan juoni on mielenkiintoinen, yllättäväkin. Kirjalijan ote on aika äijämäinen eikä välttämättä kunnolla tavoita ainakaan kaltaistani naislukijaa. Henkilöt Teemu Jurkkaa lukuunottamatta jäävät vähän liiaksi vain tyypeiksi tekojensa takana, mitään läheisempää yhteyttä en heihin lukijana saanut. Asetelma sinänsä on kiehtova, keskinkertaisen oloisella ja vähän yrmyllä yksityisetsivällä on vastassaan melkoinen koneisto. Kyllä tämän välipalaksi popsii ja tarinan lopun tahtoo nähdä, vaikka ei kirja lukukokemuksena hetkautakaan.