torstai 29. toukokuuta 2014

Rakkautta, rukouksia ja rauhoittavia




Kristiina Hanhirova
Rakkautta, rukouksia ja rauhoittavia


WSOY, 2014






Sain WSOY:lta arvostelukappaleena Kristiina Hanhirovan kirjan Rakkautta, rukouksia ja rauhoittavia. Kolme paljonpuhuvaa ja elämää ylläpitävää ärrää, osasin jo odottaa vaikuttavaa lukukokemusta. Nyt olo on kuin kahden tunnin hermoratahieronnan jälkeen - hoito tuntui hyvältä ja syvälle meni, viimeisen sivun jälkeen on otettava aikaa huokaisulle, viltin alla loikoilulle ja vesilasillisellekin. Täytyy antaa tekstille aikaa laskeutua, siksipä onkin niin mukava pohtia sitä hieman täällä blogissa. Kirjan nimi osui ja upposi heti, nimet Kristiina Hanhirova ja Timo Laukkio osasin yhdistää tv-kasvoiksi vasta alettuani lukemisen. Mieleen palasivat hitaat äitiyslomalaisen ja hoitovapaalaisen aamut kotona 90-luvun alussa, kun kahvikupin kanssa voi linnoittautua sohvan nurkkaan seuraamaan Huomenta Suomi -lähetyksiä. Eipä tullut koskaan mieleen silloin, että juontajaparin välillä voisi säkenöidä muutenkin kuin ammatillisesti yhteistyön hengessä.

Kristiina Hanhirova on kirjoittanut huikean ja huumorilla huuhdellun selviytymiskertomuksen siitä rumbasta ja mylleryksestä, jonka hänen miehensä sairastuminen akuuttiin leukemiaan saa perheessä aikaan. Vauhti heti sairauden toteamisen jälkeen on hengästyttävää ja hoidot rankkoja, niiden vaikutukset rajuja. Jos olen joskus jotain leukemiasta lukenutkin, niin nyt kuvaukset sen vaatimista hoidoista lähes piirtyivät silmien verkkokalvoille ja syöpiin liitetty sanayhdistelmä "rankat hoidot" sai tarkemman mielikuvasisällön. Ja samalla vakuutuksen, että niistäkin voi selvitä ja hoitojen vaikutukset ovat jopa "normaaleja" reaktioita. Ja miksi yleensäkään miettiä enää normaalin ja epänormaalin rajoja siinä vaiheessa, elämä vain on niin tavattoman monikirjoista eikä terveyskään ollenkaan yksiselitteistä. Sytostaattihoitojen jälkeen seuraa luuydinsiirto ja kirjava valikoima muuta remppaa. Mutta että tuberkuloosikin saadaan ympättyä kuvaan; tubihan kuulostaa ihan sotavuosien jutulta!

Valitettavasti juttu on niin, että meistä tuskin kukaan säästyy  näiltä kirjan kuvioilta. Jos itse säästyykin vakavalta sairastumiselta, niin lähipiiristä ja ystävistä jolle kulle arpa tilastojen mukaan lankeaa. Juuri siksi tämänkaltaiset kirjat ovat arvokkaita sanansaattajia tuomaan asiaa julki, itsekoettuina ja helposti ymmärrettävinä. Hetkellisesti tieto voi lisätä tuskaa, mutta näin ilmaistuna se luo rohkeuden ja selviämisen ilmapiiriä - noh, kerranhan täällä vain eletään. Että eletään nyt ainakin siihen kuolinhetkeen asti. Saa mennä ronskiksikin, välillä. Paljon sain tästä kirjasta tietoa ja tavasin monen monta lääketieteellistä termiä, mutta pelkäksi tietokirjaksi tämä on aivan liian eläväinen. Kirja viihdyttää, itkettää ja naurattaa ja kirjan kansien väli suorastaan pursuu elämää. Varaa nessupaketti viereesi, kun käyt kirjan myötä mielenkiintoiselle elämänasenneluennolle :)


  

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Schroder



Amity Gaige
Schroder

Schildts & Söderströms,
2014


Jälleen uusi ja virkistävä kirjailijatuttavuus, jonka tekstistä sain nauttia hyvästikin yli 300 sivun verran. Schroder on yhdysvaltalaisen Amity Gaigen kolmas romaani, ensimmäinen suomennettu. Hänen tekstinsä on omaleimaista, älykästä ja raikasta ilman turhaa kikkailua ja monimutkaisia sanakäänteitä. Yksinkertaisesti nautittavaa heti kirjan alkulehdiltä lähtien, siksi juoneenkin pääsee heti kiinni. Kirja on kirjoitettu kirjeen muotoon ja vaikka Eric on osoittanut sen vaimolleen, lukijana jouduin ottamaan vahvasti kantaa hänen tilitykseensä. Omasta mielestään Eric kertoo vihdoinkin totuuden ja taustat tekojensa takana. Minut hän vakuutti ja sai sympatiani puolelleen, mutta ymmärtäisikö vaimo?

Kirjan teemassa on samoja piirteitä kuin aiemmin lukemassani Vadelmavenepakolaisessa. Joskus entisessä elämässään, pienenä poikana, Eric lähtee isänsä kanssa Berliinistä ja he päätyvät rakentamaan uutta elämää Yhdysvalloissa. Isä ei koskaan selitä, miksi äiti jää Itä-Saksaan. Eric haluaa vaientaa siirtolaisen sisimmässään ja ennen kaikkea peittää sen näkymästä muilta. Olla vakuuttavasti amerikkalainen. Siitä alkaa elämänmittainen valhe, aina nimeä myöten. Kennedy kuulostaa ihan passelin jämerältä, Kennedyltä.

Eric Kennedystä tulee onnellinen aviomies ja isä, mutta perheonni kaatuu vaimon avioerohakemukseen. Huoltajuusjärjestelyt käyvät ajankohtaisiksi. Hurmaava, älykäs ja ehkä pikkuvanhakin tytär on isänsä silmäterä ja kaiken keskiössä uudessa tilanteessa. Eric ajautuu ratkaisuihin, jotka eivät aivan kestä päivän valoa ja lopulta hän on etsintäkuulutettuna useammassa osavaltiossa. Siitä tämä tarina oikeastaan vasta alkaakin, kirje vankilasta on pitkä ja pohtiva tunnustus vaimolle ja pyyntö ymmärtää tapahtumien taustoja. Ericillä on asiasta omat näkemyksensä, oma totuutensa. Saako hän vaimoltaan ymmärrystä ja mikä on virkavallan näkemys? Mikä on objektiivista, mikä subjektiivista? Eric toimii ajattelemattomasti, joskus huolimattomastikin ja suunnitelmat tehdään usein "lennossa." Mutta silti, hän ei toimi ilkeyttään eikä pahansuopuuttaan - omasta mielestään vain isänrakkaudesta. Ja siksi Eric on sympaattinen ja saa lukijan puolelleen. Ericin kiinnijääminen on miltei pettymys, koska samalla yhteinen aika tyttären kanssa on ohi. Vaikka muilta tietämättä omilla teillä on oltukin.

Toivottavasti Amity Gaigen kirjoja suomennetaan jatkossa lisää, ja sitä odotellessa tarttuisin kyllä englanninkieliseenkin kirjaan häneltä. Ihastuttavaa tekstiä, samalla kertaa helppoa luettavaa ja toisaalta tekstistä kerroksia ja pohdittavaa. Kirjan tapahtumaketjussa keski-ikäinen Eric ihailee ja palvoo kuusivuotiasta tytärtään. Lähes samanikäisenä hän on itse ollut pakomatkalla isänsä kanssa ja silloinkin hän on joutunut jättämään elämänsä naisen, äitinsä, äkilllisesti taakseen. Eric rakastaa sanoja ja tuo ajatuksensa vuolaasti julki niin, että kaiken härdellin keskelläkin jäin vain toivomaan kaikkea hyvää hänelle. Hänen vaimonsa on taustalla ja vaiti. Eikö se ole jo valhe sinänsä, että kuulemme vain äänekkään osapuolen puheenvuoron, tosielämässäkin? Jonkinlainen puolitotuus.

Kiitokset Adlibris Kirjakaupalle tästä arvostelukappaleesta. Lukunautinto. Kirjojen Ystäville.



tiistai 20. toukokuuta 2014

Elämänlanka




Victoria Hislop
Elämänlanka


Bazar, 2014
442 sivua




Tätä Victoria Hislopin kirjaa en toden totta jonottanut luettavakseni turhaan kirjastosta. Kirja vei moniksi illoiksi mennessään Kreikkaan, joskin hyvin erilaisiin tunnelmiin kuin aiemmin hehkuttamani Koko kylän pidot. Aikakausikin on aivan eri. Kirjan kiehtova juoni alkaa vuodesta 1917, jolloin Thessalonikissa riehui suuri tulipalo. Tuli tuhosi suuren osan kaupunkia, romutti monen haaveet ja erotti ihmisiä toisistaan. Mutta katastrofit ovat aina myös yhdistäneet, auttaneet ihmisiä löytämään turvan toisissaan ja he ovat saaneet yhteydestä voimaa rakentaa elämää vähäisistäkin palasista.

Kirjan takakansi lupaa, että kyseessä on "Rakkaustarina kuin kaunis koruommel." Mitä pitemmälle kirjaa luin, sitä hienommalta kirjan nimivalinta alkoi tuntua. Elämänlanka kuulostaa vahvalta, vaikeuksienkin yli kurottuvalta voimalta. Vaikka kuin ohutta ja hentoa, silti kaiken kestävää. Vaikka siis kyseessä on   rakkaustarina, kaikki "lälly" ja hempeilevä romantiikka on siitä kaukana. Päin vastoin, kirja pureutuu hyvinkin tarkasti Thessalonikin historian vaiheisiin Euroopan ajautuessa kohti toista maailmansotaa, läpi sodan vaiheiden aina tälle vuosituhannelle. Kirjan rinnalla googlettelin kaupungin historiaa ja sain vaikuttuneena todeta, että kirja noudattelee tarkkaan todellisia tapahtumia. Rakkaustarina kulki kauan vain taustalla, kun uppouduin historian tapahtumiin mukaan. Tämä oli kuin historian kertauskurssi; itse asiassa paljon enemmän, sillä näkökulma ei ollut valloittajien vaan tavallisen kansan. Pullollaan uskomattomia yksityiskohtia.  Jos Kreikka on ennestään tuttu ennen kaikkea lomasaaristaan, niin Elämänlangan myötä avautuu aivan toisenlaiset ikkunat kreikkalaisuuteen. Historiansa aikana Kreikka on kokenut monenlaista hallitsijaa ja värikkään kirjon eri vaikutteita, ja monikulttuurisuus onkin olennainen osa kirjan juonta. Thessalonikin juutalaisyhteisö joutuu kovaan kuritukseen ja tuhotaan lähes täysin natsi-Saksan miehityksen alla. Kun jälleen "sivusilmällä" luin samanaikaisesti Thessalonikin historiaa, sain todeta, että juutalaisten vainot karkoituksineen ja poiskuljetuksineen ovat karusti totta. Vahvemman ylimielisyys ja mielivaltaisuus tuntuu hirvittävältä, elämänlangalta vaaditaan yli-inhimillistä sitkeyttä. Poikani määritteli aikoinaan pienenä taaperona tällaisen kirjan osuvasti: "Äiti, taasko sinä luet niitä nälkää näkeviä kirjoja?"

Kaikesta huolimatta kirjan sävy ei suinkaan ole synkkä. Natsimiehityksen ja sisällissodan, luonnonmullistusten ja talousvaikeuksien keskellä eletään siten kuin parhaaksi nähdään.
Perhe- ja pienyhteisöt tukevat toisiaan. Erityisesti naiset kantavat suuren vastuun ja huolehtivat lähipiiristään pyyteettömästi. Miehet tekevät valintoja; oikeudentuntoiset eivät luovu periaatteistaan ja taistelevat maansa ja demokratian puolesta. Toisille riittää, että myötämielisyys miehittäjiä kohtaan tuo taloudellista valtaa ja asemaa. Ympäristön haasteiden ja poliittisten valintojen keskelläkin elämä jatkuu arkisina askareina. Ja se rakkaustarina - se on vahva ja todentuntuinen. Juuri noinhan tapahtuu silloin, kun todetaan: Totuus on tarua ihmeellisempää.

Victoria Hislopin esikoisromaani Saari palkittiin 2007 parhaan tulokkaan Galaxy British Book Awards - palkinnolla ja siitä tehtyä sarjaa on esitetty, tai ehkä esitetään parhaillaankin, myös Suomessa. Harmittaa, että missasin sarjan - kirjana aion kyllä lukea myös Saaren heti, kun sen käsiini saan. Kun seuraavan kerran pääsen Kreikkaan ja näen vanhoja miehiä istuskelemassa tavernassa politiikkaa puhuen, niin tiedänkin jo taustoista paljon enemmän tämän kirjan myötä. 

lauantai 17. toukokuuta 2014

PiEneN ArVoNnan pAiKka !


Aurinkoa, pihahommia, jääkiekkoa... Lukeminen edistyy hitaasti tällaisena viikonloppuna, vaikka meneillään onkin mitä mielenkiintoisin kirja. Nyt on kukkapenkki myllätty aivan uuteen malliin, kenties vielä toistakin tänä iltana. Tätä kesäpäivää on juhlistettu myös ensimmäisillä päiväkahveilla takapihan terassilla. Nyt on aika tankata sisimpäänsä iloa, valoa ja linnunlaulua. Varastot täyteen!

Blogini on hädin tuskin ehtinyt taimelle ja kohottelee vasta ensimmäisiä sirkkalehtiään ilmoille. Silti uskallan jo toivoa, että blogille ikää kertyy kirja kirjalta - niin hauskaa ja haastavaakin arjen piristystä tämä on! Alkuinnostuksessani ajattelin jo laittaa tänne pienen arvonnankin. Olen parhaillaan lukemassa Kreikka-aiheista kirjaa ja sehän on minulle ihan lemppariaihe... En edes halua kiirehtiä kirjan loppuun, nautin sen käänteistä ja väänteistä ihan rauhassa ensin. Kirjan teeman mukaisesti täällä siis arvontaa: Kreikka-kuvin kuvitettu kirjanmerkki-kalenteri tälle vuodelle. Olen ostanut kalenterin viime syksynä Kreetalta, se on kulkeutunut Suomeen monien ihanien ja lämpimien muistojen kera pakattuna.

Kalenterissa on jokaiselle kuukaudelle oma kirjanmerkkinsä. Vuosi on jo hyvässä menossa, mutta kirjanmerkki hoitaa työnsä kyllä eräpäivän jälkeenkin. Ja kun lukemisessa on hyvä pitää hengähdystauko, niin voi valita lepuuttaako silmiään kaukana horisontissa vai Kreikan maisemissa. Joskus se on loppujen lopuksi ihan sama asia.

Arvonta alkaa siis nyt ja päättyy 31.5. klo 22.00 

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla mitä tahansa Kreikkaan liittyvää - mennyttä, tulevaa, muistoja, toiveita! Kirjaehdotukset ovat erityisen tervelleita myös.

Ja arpoja on jaossa seuraavasti:
1 arpa - kommentti ja tunnistettava nimimerkki
2 arpaa - kommentti ja kirjautuminen lukijaksi
3 arpaa - edellisten lisäksi jako blogissa

**Muistathan jättää myös toimivan sähköpostiosoitteen, jotta saan voittajaan yhteyden arvonnan päätyttyä.**

ARVONTA on päättynyt. Kiitos kaikille mukaan löytäneille! Suoritan arvonnan piakkoin, kunhan saadaan peruna maahan ja on aikaa askarrella arpalippuset :)





lauantai 10. toukokuuta 2014

Likka, äite ja rouva Obama



Sinikka Nopola
Likka, äite ja rouva Obama

WSOY, 2013

"Kun sun puheitas kuuntelee, niin ei uskois, että sää oot vilosofian kandidaatti." Tosin enimmäkseen äänessä on nimenomaan äite, Likka ihmettelee ja kipuilee todellisuuden haasteiden kanssa. Äidin pajatus tuntuu jo luettunakin niin todelliselta, että välillä joutuu tarkistamaan, ettei sittenkin ole äänikirjasta kyse.  Kirja koostuu muutaman sivun mittaisista episodeista likan elämää aina syntymästä aikuisuuteen. Likassa on sivustakatsojan vikaa jo koulussa ja toiset ehtivät usein edelle. Tai ehkä Likan ajatukset vain kyntävät toisten mietteitä syvemmällä ja vaativat siksi enemmän aikaa. Äiti puolestaan elää vahvemmin nykyhetkessä ja hän tuntee tyttärensä niin, että voi aina hyväksi lopuksi analysoida Likan pohdinnat ja kompleksit ja tiivistää ne yhteen lauseeseen: "Sää oot ollu aina vähän tommonen koppulakoura."

Kirja on viides teos, jossa Eila ja Rampe esiintyvät. Tuttuus ei todellakaan käy kyllästyttämään, päin vastoin. Murre tekee kirjasta hyvinkin hämäläisen, mutta yhtä lailla kirjan tunnoille voisi antaa joutsenlippumerkin yleissuomalaisista tunnoista. Äiti määräilee ja antaa ohjeita kysymättäkin, mutta kuitenkin kirjan päähenkilö on ennen kaikkea Likka.  Kuvioihin astuu mukaan Pirkka ja jossain taustalla harvasanaisesti myötäilee myös Rampe. Kaiken keskiössä ovat kuitenkin naiset. Tyttärenä, äitinä, yksinhuoltajana. Herkullista luettavaa näin äitienpäivän aattona. Suositeltavaa muulloinkin. 

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Pitää syödä hyvin, että jaksaa (lukea)


Hauska kirja kesken, jääköön nimi vielä paljastamatta. Sen sijaan nautitaan kirjakokemusten välissä Apetitin Uunivalmiista Gratiineista. Pääsin mukaan Hopottajien kampanjaan testaamaan näitä tuotteita ja ihan ensimmäiseksi voin todeta, että on ollut ilo testailla näitä ja tutustua eri makuihin. Neljästä eri vaihtoehdosta olen jo kolmea kokeillut, eli nuo kuvan korin maut: bataatti-juures, kukkakaali-parsakaali ja punajuuri -gratiinit. Kaikki maut ovat olleet sitä, mitä Apetit lupaakin : Luonnollisesti hyvää - suomalaiseen makuun. Mikä tahansa näistä mauista käy jatkossakin meidän perheessä lisukkeeksi aterialle. Ja myös sellaisenaan pihvin seuraksi tai kesällä grillausten kaveriksi. Neljäskin kyllä vielä kokeillaan, se kasvisgratiini.

Apetit Uunivalmis Punajuuri Gratiini on varustettu joutsenlippumerkillä. Merkki kertoo siitä, että punajuuret viljellään Satakunnassa Apetit sopimusviljelijän Ip-viljelyn (integroidun tuotannon) kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Tuote on vähälaktoosinen, gluteeniton, kananmunaton ja kuitupitoinen. Hyvää ja terveellistä, omasta maasta!
Tätä gratiinia kokeilin nyt viimeisimmäksi ja ajattelin, että tämä tuote olisi omiaan myös joulupöytään joululaatikoiden rinnalle tai niitä korvaamaan.


Kaikki gratiinit ovat kooltaan 750 grammaa. Juuri sopiva koko, josta riittää pienelle perheelle pariksikin päiväksi. Muun ruuan lisänä yhdestä pussista riittää useammallekin ruokailijalle, mutta tähteeksi ei välttämättä jää yhtään... Pussissa on jo kaikki tarvittava, ei erikseen pilkkomista eikä kerman lisäilyä. Kaikki vain vuokaan ja ruoka valmistuu itsestään uunissa. Hyvin muunneltavia nämä kuitenkin ovat, jokainen voi halutessaan jatkojalostaa gratiinia oman mielensä mukaan ja kehittää ihan omat reseptinsä.

Mitä tänään syötäisiin ?
 Apetit Gratiinit löydät kaupan pakastealtaasta ja hintaa yhdellä pussilla on vajaat neljä euroa. Näitä on hyvä varata omaan pakastimeen niiden päivien varalta, kun haluaa nopeasti valmista. Kesällä kun on muutakin tekemistä kuin keittiössä häärääminen.

Tuotteista löydät lisätietoa Hopottajien kampanjasivulta täältä:

http://www.hopottajat.fi/apetitgratiinit/


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Sovintoon elämän kanssa



Saara Kinnunen
Sovintoon elämän kanssa


Perussanoma Oy, 2013


Edellinen lukukokemus vei tuhansien kilometrien päähän Kreetalle. Yritin nyt kotiuttaa mieltäni maailmalta ja luin viikonlopun aikana kirjan, jossa tehdään matkaa omaan sisimpään. Saara Kinnusen kirjan nimi - Sovintoon elämän kanssa - oli niin houkutteleva, että kahmaisin sen kirjastoreissulla mukaani. Kansikuvan saviruukut puhuttelevat yhtä lailla kuin kirjan nimikin.

Takakansi lupaa, että "Tämä kirja lähtee kanssasi sovintomatkalle." Vaikka erilaisia elämäntaito-oppaita on tarjolla pilvin pimein, niin Saara Kinnusen tyylistä ja tavasta kirjoittaa pidin paljon. Kirja yhdistää psykologista tietoa, psykoterapian käytäntöjä ja raamatullista sielunhoitoa. Teksti on hyvin elämänläheistä ja helppolukuista siitäkin huolimatta, että välillä pitää pysähtyä omien oivallustensa äärelle. Pidin Kinnusen tavasta olla läsnä ja avata myös omia kipupisteitään. Ne kertovat tilanteista, joihin myös moni lukija pystyy samaistumaan ja lukeminen muuttuu miltei dialogiksi.Kummallista sinänsä, että ajoittain kirja onnistuu tehtävässään sitä paremmin, mitä epämiellyttävämmäksi lukija tuntee olonsa. On jäätävä kuulostelemaan, mikä tuntemus mielen pohjilla liikahti. Kirjasta on moneksi; herättelijäksi itsensä ymmärtämisessä mutta myös oppikirjaksi sielun- ja mielenhoitajille. Ei tästä nyt tämän enempää, jatkokeskustelu siirtyy yksityisille foorumeille...



torstai 1. toukokuuta 2014

Koko kylän pidot



Merja Tuominen-Gialitaki
Koko kylän pidot


Kirjapaja,
2014



Tämän vuoden vappusää ei juuri helmoihinsa ulos ole houkutellut, mutta sään lisäksi minulla on ollut muutenkin erinomainen syy pysyä sisätiloissa. Tämä kirja! Vaikka luinkin sitä säänmukaisesti pukeutuneena ja villasukat jalassa, mieltä ja sydäntä lämmitti sivu sivulta avautuva Kreeta kylineen ja ihmisineen. Tunsin todella olevani mukana koko kylän pidoissa.

Merja Tuominen-Gialitaki on kirjailijana minulle uusi tuttavuus, mutta tuskin maltan odottaa arkea ja sitä, että etsin käsiini muitakin hänen Kreetasta kirjoittamiaan kirjoja. Parhaimmat kirjalliset kurkistukset toisen maan elämäntapaan ja kulttuuriin tapahtuvat juurikin näin: suomalainen kirjailija, joka on asunut kauan kuvaamassaan maassa ja tekstissä on molempien maiden näkökulmaa.

Alkuun lukeminen oli aika hidasta, koska palasin aina yhä uudestaan kelaamaan jo lukemaani. Etsin paikkojen sijaintia ja kylien nimiä kartalta, halusin hahmottaa saarta kokonaisuutena. Pidin taukoa ja referoin parhaita paloja miehelleni ja peilasimme omia Kreetan kokemuksiamme kertomaani. Halusin vain pakata laukkuni ja mennä etsimään onnellisempaa itseäni, koska koin niin omakohtaisesti todeksi tämän : "Euroopasta saapuvien lentojen uupuneet, hymyttömät ja ärtyneet hahmot näyttivät olevan peräisin vanhasta mustavalkoisesta filmistä, kun heitä vertasi poislähtevien värikkäämpään ja rennompaan olemukseen. Kuka oikeastaan onkaan opin tarpeessa? Ei meistä tunnollisista suorittajista toden totta ole kreikkalaisia ojentamaan!" (Suora lainaus s. 118) Jotain ihmeellistä taikaa Kreetalta tarttuu mukaan, meren lainehdintaa ja aurinkoa jää tsikoudian tavoin lämmikkeeksi kehoon. Ja se on pitkäkestoista hyvää oloa se. Maisemat, aurinko tai matkustamisen eksotiikka ei sitä selitä; on kyse paljon enemmästä ja mielestäni tämä kirja oli juuri sitä jotakin kannesta kanteen. Aitoja ihmisiä, rennompää elämäntapaa ja hyvää ruokaa. Vai tuleeko sittenkin yhteisöllisyys ensin, ja juuri se tekee kaikesta nautittavampaa ja leppoisampaa? "Vain jaettu leipä on kokonainen", kuka sen niin osuvasti sanoikaan?

Kuvaukset kreetalaisesta ruoanlaitosta ovat herkullista luettavaa ja jo tekstin perusteella ne piirtyvät mielen verkkokalvoille kuviksi. Nautiskelin kuvauksista todellisesta lähiruoasta, kotiruoasta... Itsekasvatettua, oman puutarhan antimia. Yritin painaa mieleeni kreikankielisiä nimiä ja tulen ne vielä ennen seuraavaa reissua kertaamaan huolella. Vaikka sitten vain viikon turistinakin haluaisin päästä lähemmäs kirjan todellisuutta, uima-altaalla loikoilun sijaan kiivetä vuorille kirjan kylien tunnelmaa etsimään. Tutustua oliivipuihin paremmin, tunnustella puun pintaa ja kuulostella, kahisevatko lehdet.

Vakuuttava ja innostava matkakirja, joka saa haaveilemaan... Jos
elämä joskus heittää tielleni mahdollisuuden katsella elämää pitemmänkin jakson Suomen rajojen ulkopuolella, niin mitä todennäköisimmin viereiseltä kartalta löydän itseni. Tai joltain lähisaarelta, kunhan siellä puhutaan kreikkaa. Tämä kirja oli myös oivallinen luettava Vadelmavenepakolaisen jälkeen, koska nyt on helppo tuntea sympatiaa Mikko Virtasta kohtaan. Niin mieluusti olisin itsekin edes vähän sydämeltäni kreetalainen.

Kreikka-kaipuuseen helpotusta myös Ideakeittiöstä:

https://www.ideakeittio.fi/reseptit/mussaka