sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Schroder



Amity Gaige
Schroder

Schildts & Söderströms,
2014


Jälleen uusi ja virkistävä kirjailijatuttavuus, jonka tekstistä sain nauttia hyvästikin yli 300 sivun verran. Schroder on yhdysvaltalaisen Amity Gaigen kolmas romaani, ensimmäinen suomennettu. Hänen tekstinsä on omaleimaista, älykästä ja raikasta ilman turhaa kikkailua ja monimutkaisia sanakäänteitä. Yksinkertaisesti nautittavaa heti kirjan alkulehdiltä lähtien, siksi juoneenkin pääsee heti kiinni. Kirja on kirjoitettu kirjeen muotoon ja vaikka Eric on osoittanut sen vaimolleen, lukijana jouduin ottamaan vahvasti kantaa hänen tilitykseensä. Omasta mielestään Eric kertoo vihdoinkin totuuden ja taustat tekojensa takana. Minut hän vakuutti ja sai sympatiani puolelleen, mutta ymmärtäisikö vaimo?

Kirjan teemassa on samoja piirteitä kuin aiemmin lukemassani Vadelmavenepakolaisessa. Joskus entisessä elämässään, pienenä poikana, Eric lähtee isänsä kanssa Berliinistä ja he päätyvät rakentamaan uutta elämää Yhdysvalloissa. Isä ei koskaan selitä, miksi äiti jää Itä-Saksaan. Eric haluaa vaientaa siirtolaisen sisimmässään ja ennen kaikkea peittää sen näkymästä muilta. Olla vakuuttavasti amerikkalainen. Siitä alkaa elämänmittainen valhe, aina nimeä myöten. Kennedy kuulostaa ihan passelin jämerältä, Kennedyltä.

Eric Kennedystä tulee onnellinen aviomies ja isä, mutta perheonni kaatuu vaimon avioerohakemukseen. Huoltajuusjärjestelyt käyvät ajankohtaisiksi. Hurmaava, älykäs ja ehkä pikkuvanhakin tytär on isänsä silmäterä ja kaiken keskiössä uudessa tilanteessa. Eric ajautuu ratkaisuihin, jotka eivät aivan kestä päivän valoa ja lopulta hän on etsintäkuulutettuna useammassa osavaltiossa. Siitä tämä tarina oikeastaan vasta alkaakin, kirje vankilasta on pitkä ja pohtiva tunnustus vaimolle ja pyyntö ymmärtää tapahtumien taustoja. Ericillä on asiasta omat näkemyksensä, oma totuutensa. Saako hän vaimoltaan ymmärrystä ja mikä on virkavallan näkemys? Mikä on objektiivista, mikä subjektiivista? Eric toimii ajattelemattomasti, joskus huolimattomastikin ja suunnitelmat tehdään usein "lennossa." Mutta silti, hän ei toimi ilkeyttään eikä pahansuopuuttaan - omasta mielestään vain isänrakkaudesta. Ja siksi Eric on sympaattinen ja saa lukijan puolelleen. Ericin kiinnijääminen on miltei pettymys, koska samalla yhteinen aika tyttären kanssa on ohi. Vaikka muilta tietämättä omilla teillä on oltukin.

Toivottavasti Amity Gaigen kirjoja suomennetaan jatkossa lisää, ja sitä odotellessa tarttuisin kyllä englanninkieliseenkin kirjaan häneltä. Ihastuttavaa tekstiä, samalla kertaa helppoa luettavaa ja toisaalta tekstistä kerroksia ja pohdittavaa. Kirjan tapahtumaketjussa keski-ikäinen Eric ihailee ja palvoo kuusivuotiasta tytärtään. Lähes samanikäisenä hän on itse ollut pakomatkalla isänsä kanssa ja silloinkin hän on joutunut jättämään elämänsä naisen, äitinsä, äkilllisesti taakseen. Eric rakastaa sanoja ja tuo ajatuksensa vuolaasti julki niin, että kaiken härdellin keskelläkin jäin vain toivomaan kaikkea hyvää hänelle. Hänen vaimonsa on taustalla ja vaiti. Eikö se ole jo valhe sinänsä, että kuulemme vain äänekkään osapuolen puheenvuoron, tosielämässäkin? Jonkinlainen puolitotuus.

Kiitokset Adlibris Kirjakaupalle tästä arvostelukappaleesta. Lukunautinto. Kirjojen Ystäville.



1 kommentti:

  1. Nyt kun mainitsit sen arviossasi, niin Schroderista tuli näin jälkikäteen aika vahvat Vadelmavenepakolainen-vibat! Pidin Gaigen teoksessa siitä, miten hienosti ja yksityiskohtaisesti kertoja havainnoi Amerikkaa - ehkäpä ulkopuolisen näkökulma tuo itselleni lähinnä elokuvista, tv-sarjosta ja romaaneista tuttuihin maisemiin uusia ulottuvuuksia ja ajatuksia?

    VastaaPoista