torstai 25. helmikuuta 2016

Kompleksi







Kompleksi
Niina Repo



Siltala,
2016



Pettämisen anatomia on yksi kirjallisuuden lempilapsia. Siinä riittää alati ammenttavaa, ja miksipä ei riittäisi, kun ihmisen itsetuntoa ja luottamusta päästään ravistelemaan oikein kunnolla. Myös Kompleksin päähenkilön, Niinan, mies on komea katsella ja altis houkutuksille, mikä tietenkin on liiton vakauden kannalta huono asia. Tilanne käy yhä ikävämmäksi ja epäilyttäväksi, kun mies katoaa.

Niina on ahtaalla myös töissä. Työpaikalla on menossa kolmannet yt-neuvottelut, jatkossa kysyntä painottuu erinomaisiin ja massasta myönteisesti erottuviin tyyppeihin. Kompleksi on tieteen, taiteen ja liiketoiminnan lippulaiva ja lahjakkuuden tyyssija. Kompleksin kymmenien ovien takana toteutetaan sitä arvokasta tutkimus- ja kehitystoimintaa, johon yhteiskunnallamme on yhä vähemmän varaa. Sokkeloisilla käytävillä liikkuu varautuneen ja hillityn oloista porukkaa, Niinan kollegoita. Tai Niinan työystäviä, kuten he itse määrittelevät itsensä, kun he alkavat vaivihkaa selvittää Niinan miehen katoamista. Tarkemmin tarkasteltuna jokaisella tuntuu olevan oma reviirinsä, joka pitää välimatkat työtovereihin sopivan etäisinä. Monet ovat lamautuneet potkujen pelossa huoneisiinsa.

Saneerauksen toteuttajat pysyvät piilossa, mutta Kompleksiin on kuitenkin keksitty palkata hyvinvointitaiteilija Malla – miten riemukas oivallus konsultin sijaan! – työntekijöiden tueksi. He voivat kirjoittaa tuntemuksiaan Valitusten laatikkoon ja osallistua rakkausteemaiseen ilo- ja runopajaan. Hallittua muutoksenkäsittelyä tai turhauttavaa sijaistoimintaa. Yksi tehtävistä saa kuitenkin Niinan riehaantumaan; tuskallisen mitätöntä oloa alkaa reipastaa alter ego Tanja! Ja kuinka koston saakaan jalostettua tarmoksi ja selviämisen tunteeksi!

Aivan alkuun olin hieman eksyksissä Kompleksin sokkeloissa. Mutta vain alkuun, sillä Niina Revon teksti on mukaansatempaavaa ja vie kuin varkain päähenkilö-Niinan päänsisäisiin dialogeihin. Tarinassa on paljon yhtymäkohtia kirjailijan omaan elämään ja minua tämä toden ja fiktion leikki kirjassa viehätti. Vaikka työ- ja perhekuvioissa on vastaavuutta todellisessa elämässä, niin loppu jää arvailujen varaan. Sanat kuin sata salamaa, suosittelen!

Julkaistu Kirjavinkeissä 25.2.2016

tiistai 16. helmikuuta 2016

Happotesti




Happotesti
Kalle Lähde



Otava,
2016





Viina on viisasten juoma ja Happotestin minäkertoja omasta mielestään ihan supliikki selviytyjä ja seuramies, jonka elämän kulisseissa ovat kulmat jokseenkin kohdallaan. Tarinan aluksi ainakin. Naapureiden pitkät katseet eivät läpäise suojakerrosta, joka eristää miehen häpeältä ja totuuden näkemiseltä. Turhan ulkoistaminen tai ulontaminen helpottaa elämää, jotta voi keskittyä olennaiseen. Tärkeää on aamuyhdeksältä aukeava baari ja yön turvaavat oluet jääkaapissa.

Happotesti on suorasukainen, rehellinen tarina alkoholismista. Työpaikka on mennyt. Sairaanhoitajavaimosta ei ole ryyppykaveriksi, eikä parisuhteesta ole kuin muutama riekale jäljellä; vaimo kuitenkin huolehtii kaappiin muutamat loiventavat oluet vieroitusoireisiin, hakee reissuillaan uupuneen kotiin ja kyselee vointiakin. Lyhyinä selväpäisyyden hetkinä mies miettii, miten vaimo kehtaa asua hänen kanssaan ja haluaisi mainita jotakin rakkaudesta. Ajoittain mies pohtii, miten tähän on tultu – onko hän ehkä kuusikymmentäluvun ydinkokeiden saastuttama uhri vai oikeuttaakko tilatut snapsit  ja isot oluet ympäristön pahoilla teoilla ja ymmärtämättömyydellä. Kun itsesäälikään ei enää lämmitä, häpeään ja ahdistukseen kiedottu mies hapuilee käteensä katkaisuaseman ovenkahvaa. Kokeillaan pistää putki poikki, kahdettatoista kertaa.

Kalle Lähde, raitis alkoholisti, on kirjoittanut vahvasti omaan elämäänsä pohjaavan esikoisromaanin. Kun asioita ei enää kierrellä eikä kaarrella, syntyy alastoman riipaisevaa tekstiä. Itsetuhoinen juoja ei säästä lukijaa omien eritteidensä lemulta, niin taitava kuin muuten onkin keksimään selityksiä ja tekosyitä. Vaimon tai tutun baarimikon repliikit jäävät kirjassa vähiin, kaiken keskiössä on päähenkilö ja viinan pyhät koordinaatit. Syöminen saattaa rajoittua rauhoittavien pillereiden popsimiseen, mutta alkoholissahan tunnetusti on kaloreita. Aikansa silläkin energialla voi hengissä sinnitellä. Kirja kuitenkin tekee selväksi sen, että pohjalla voi pyöriä vain aikansa – joko käännät täysin kelkkasi tai teet tuskallista kuolemaa.

Happotesti on raadollista luettavaa, joka kuitenkin sujuvasanaisuudellaan ja sarkastisella komiikallaan piti minua otteessaan alusta loppuun. Kirja on yksi huutomerkki lisää suomalaisen alkoholikulttuurin kanteen ja toivonkin monen lukijan tähän tarinaan tarttuvan. Se on pysäyttävä muistutus alkoholin pimeästä puolesta silloin, kun täysraittius on ainoa selviytymisen vaihtoehto. Kun viini on vain ajoittain elämää sulostuttavaa eliksiiriä, eikä pyri hyvätapaisesta piipahtelijasta isännäksi, niin lasillisestaan saa nauttia ihan hyvillä mielin jatkossakin.

Julkaistu Kirjavinkeissä 16.2.2016

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Valvomo: Kuinka uneton oppi nukkumaan





Valvomo: Kuinka uneton oppi nukkumaan
Leeni Peltonen



Otava,
2016


Valvottaminen oli jo keskiajalla tehokas kidutuskeino, jolla murtaa ihmisen fyysinen ja henkinen kantti. Nykyihmisen unta ei enää uhkaa inkvisitio, mutta kansantaudin mittoihin yleistynyt unettomuus on pahimmillaan vakava terveyttä heikentävä ja elämänlaatua murentava vaiva. Lyhytkestoiset ja ohimenevät unettomat vaiheet tasapainottuvat vielä itsestään, mutta kroonistuneen nukkumattomuuden edessä ihminen on avuton. Pieni lapsi osaa nukahtaa vaikka kesken leikkiensä, miksi niin yksinkertainen ja luonnollinen asia voi käydä ihmiselle ylivoimaiseksi?

Leeni Peltonen on pitkän linjan journalisti ja viestintäalan yrittäjä. Hän on kirjoittanut omakohtaiset kokemuksensa unettomuudesta kirjaksi. Hän muistaa joutuneensa odottelemaan unta jo kouluikäisenä ja opiskeluajan ja työelämän myötä unettomuuden taakka kävi yhä raskaammaksi. Yöt herättivät pelkoa, avuttomuutta ja häpeää. Millä katkaista kierre, johon vuosikymmentenkään unilääkeputket eivät tuo helpotusta? Toimittajan tarmolla Peltonen paneutuu unen mekanismeihin, etsii käsiinsä alan asiantuntijat ja käy läpi myös oman elämänsä stressipisteitä ja rajoja.

Leeni Peltosen kirja tarjoaa univaikeuksien kanssa kamppailevalle sekä vertaistukea että tuhdin annospaketin faktatietoa. Jo kirjan alaotsikko antaa toivoa; Kuinka uneton oppi nukkumaan. Vaikka kirjassa syvissä vesissä käydäänkin, sudenhetken jälkeen aamun sarastuksessa on lohdullista valoa. Rehellinen, lähelle tuleva teksti on mielenkiintoista luettavaa muillekin kuin unettomuudesta kärsiville. Ihastuin tapaan, jolla Peltonen maalaisjärkisesti selittää ihmiskehon ihmeellisyyksiä – miten monimutkainen ja herkkä koko nukahtamisen, unen ja valveutumisen prosessi onkaan kaikkine hormoni- ja kehon lämpötilamuutoksineen! Suosittelen lämpimästi tarttumaan tähän kirjaan.

Julkaistu Kirjavinkeissä 8.2.2016