Meri Genetz: Levoton sielu

Sanna Ryynänen
Avain, 2019



Kuvataiteen tuntemukseni on ehkä heikonlainen, mutta itse taiteilijoiden epäsovinnainen elämä on kiinnostanut aina. Luovuus on potentiaalia nähdä asiat toisin ja luoda uutta, ottaa riskejä ja rikkoa rajoja. Taiteellinen lahjakkuus on usein sekä rikkaus että riesa, herkkyyden ja vahvuuden ristiriitaa. En muista aiemmin Meri Genetzistä kuulleeni, mutta määritelmä ”levoton sielu” innosti tarttumaan hänen elämäkertaansa.

Haminassa vuonna 1885 säätyläisperheen tyttäreksi syntynyt Meri Genetz mainitaan yhdeksi Suomen 1930-luvun eturivin taiteilijoista. Hänen varhaiset elämänvaiheensa nivoutuvat kiinnostavasti tuon aikakauden mullistuksiin: Suomi on vielä osa Venäjää, mutta tahto itsenäistyä on voimistumassa. Avioiduttuaan Georg Ignatiuksen kanssa Meri Genetz ehtii asua Venäjällä sekä Kamenojessa että myöhemmin Pietarissa ennen vallankumouksen puhkeamista Venäjällä. Noina vuosina syntyvät myös heidän molemmat lapsensa. Elämä tehtaanjohtajan rouvana päättyy kuitenkin eroon ja maalaaminen saa etusijan Meri Genetzin elämässä. Hänen tiensä vie Pariisin, pienet lapset jäävät Suomeen. Pariisin taiteilijapiireistä Meri saa vierelleen Carl Nyman Warghin ja he avioituvat keväällä 1922. Taiteilijapariskuntaa yhdistää okkultisimi ja salatieteet, spiritistissä istunnoissaan he etsivät vastauksia henkisiin kasvukipuihinsa. Kiivas etsintä ei rauhoita kummankaan levotonta sielua, päin vastoin – ulkoiset olosuhteetkin ovat sekasortoiset, sillä Eurooppa on ajautumassa toiseen maailmansotaan.

Sanna Ryynäsen kirjoittamassa elämäkerrassa on monikerroksellista väriä ja draamaa: niin Genetzin maalauksissa kuin hänen elämässäänkin, Suomen historian suurissa käännekohdissa ja Euroopan maailmansotien välisessä ajassa. Taiteilijoilla ei ollut tavallisen arjen velvoitteita suojanaan ja metafyysiset kokeilut saattoivat viedä heidät vaarallisen syville vesille. Kirjassa kerrotaan muun muassa Meri Genetzin kärpässienikokeilusta, jonka tavoitteena kenties oli läpäistä ”neljäs ja vaikein koe.”

Seikkaperäinen ja tuhti tietoteos, mausteena aikalaisten kirjeet ja muistiinpanot sekä vanhat valokuvat – ja tietenkin se tärkein, Genetzin maalaukset.

Julkaistu Kirjavinkeissä 24.4.2019

Täältä tullaan, Eurooppa!

Ilpo Salonen
Avain, 2019




Matkailuhistorian havinaa. Ilpo Salosen vanhemmat pakkasivat perheen ja reissukamat autoon ja tekivät lukuisia kuukauden mittaisia lomamatkoja Eurooppaan, joista yhdeksällä myös Ilpo oli mukana. Ensimmäiset automatkat ajoittuvat 1950-luvulle. Tuolloin ei ollut yhteistä valuuttaa, ei internetiä helpottamassa varausten tekemistä, eikä alkuun autolauttojakaan nopeuttamassa siirtymistä mannermaalle. Määränpää, Riva del Solen lomakylän asunto, varattiin todennäköisesti jo edellisenä kesänä ja matkavaluutta oli tilattava kuukautta ennen lähtöä pankin konttorista. Vanhempiensa muistiinpanojen ja omien lapsuuden muistojensa pohjalta Ilpo Salonen on kirjoittanut nostalgisen muistelukirjan Täältä tullaan, Eurooppa!

Euroopan maista Italia teki Salosiin suuren vaikutuksen ja juuri siitä tuli automatkojen tärkein määränpää. Usein kohde oli Riva del Solen osuustoimintaperiaatteella toimiva lomakeskus. Edes matkan varrelle sattunut automurto ja varusteiden menettäminen ei himmentänyt Riva del Solen paratiisimaisuutta. Vanhemmat heittäytyivät nauttimaan Välimeren auringosta, historian ja kulttuurin hienouksista. Ilpo-poika katseli samaa maisemaa lapsen silmin ja muistaa päällimmäisenä uimisen meressä, jäätelön ja Lemonsoda-juoman. Naapuritaloissa lomaili tuttuja perheitä, eivätkä kieliongelmat estäneet lasten yhteisiä leikkejä.


Suoraviivaisen lentomatkustuksen sijaan perhe ehti matkallaan nähdä ja kokea Eurooppaa monelta kantilta. Toinen maailmansota oli vasta muutaman vuosikymmenen takana. Berliinin muuri piikkilankaesteineen oli itäsaksalaisten vartijoiden valvovan silmän alla. Mont Blancin tunneli oli 1960-luvulla uutta ja ihmeellistä, matka Roomasta Pariisiin lyheni 20 ajotunnilla. Ja jos ranskaa puhumaton perhe vähän Pariisia vierastikin, niin heidän Peugeotinsahan oli siellä ihan kotonaan! Perheen Peugeotit ovat hyvin tallennettuina kuvamuistoihin siinä missä perhekin, mitäpä reissuista olisi ilman luottokulkupeliä tullut.

Ilpo Sallisen matkamuistelukirja yhdistää osuvasti aikuisten ja lapsen näkökulmaa. Runsas kuvitus havainnollistaa matkojen tapahtumia ja tunnelmaa. Kirjassa on myös jotain hyvin hellyttävää: pieni poika poseeraa valokuvassa tummissa housuissa ja valkoisessa paidassa. Toki rantaelämään ja leikkeihin kuuluivat vapaammat asut, mutta asioilla kuten pukeutumisella oli vielä merkitystä. Valokuvilla oli hintansa ja myös merkityksensä, ne otettiin harkiten – ja siksi ne kertonevatkin vielä vuosikymmenten jälkeen sen enemmän kuin tuhat sanaa.

Erilainen matkakirja, suosittelen!

Julkaistu Kirjavinkeissä 13.4.2019

Poika joka katosi

Poika joka katosi
Marja-Leena Tiainen



Avain,
2015


Kannen kolme sanaa kiteyttävät ytimekkäästi kirjan surullisen juonen. Kirjan aihe on rankka ja aiheena ahdistava, mutta kieleltään se on yksinkertainen ja helppolukuinen nuortenkirja. Marja-Leena Tiainen on mukauttanut Poistui kotoaan -romaaninsa selkokieliseen muotoon. Ensivilkaisu kansien sisälle antaa mielikuvan runokirjasta. Kyse on kuitenkin nimenomaan selkokielisyydestä, lyhyistä ja pelkistetyistä lauseista. Selkokirjat ovat olleet minulle tuntematonta aluetta ja nyt tämä kirja kutsui luokseen puhuttelevalla teemallaan. Kansikuvakin on todella kaunis, yhtä aikaa pelottavan tyhjä ja silti lohduttavan rauhallinen.

17-vuotiaan Hannan perhettä ravistelee järkyttävällä tavalla pikkuveli Mikon katoaminen. Menetyksen lisäksi vanhemmat ja Hanna joutuvat elämään kiduttavassa epätietoisuudessa siitä, mtä oikein on tapahtunut. Jonkin ajan päästä Mikon mopo löytyy metsästä, mutta sekään ei auta etsinnöissä eteen päin. Pojan löytyminen elossa alkaa näyttää epätodennäköiseltä, vaikka äiti vielä siihen toivoon takertuukin. Surua ja kriisiä edetään läpi ennen kaikkea Hannan tuntemusten kautta. Mahdottomassakin tilanteessa toivo huomisesta kuitenkin nostaa päätään.

Jos lukeminen on nuorelle syystä tai toisesta vaivalloista tai lukeminen harrastuksena on muuten vain jäänyt vieraaksi, tämänkaltaiset selkokieliset kirjat voivat olla ovi kirjallisuuden maailmaan. Helppolukuinen romaani, jonka sivumäärä ei uuvuta hitaampaakan lukijaa, voi antaa upean onnistumisen tunteen lukuharrastuksen saralla.

Erityisen hyvin kirja sopii myös suomenkieltä vasta opetteleville. Kieltenopiskelulle sydämeni menettäneenä puhun kokemuksesta; varsinkin saksan- ja ranskankielen kertaukseen olen silloin tällöin etsiskellyt luettavaa nuorille tarkoitetuista romaaneista. Minun on siis varsin helppo samaistua vähemmän lukevan tai lukemisen haasteelliseksi kokevan iloon onnistuneesta lukuprojektista. Jokaista vastaantulevaa ranskankielistä sanaa en ehkä ymmärrä, mutta hyvä jos kokonaisuuden kuitenkin - ymmärrän riittävästi lukeakseni kirjan loppuun asti. Kieltenopetuksen tukena selkokirjat ovat kerrassaan mainioita.

Poika joka katosi etenee loogisesti ja rankkaa kriisiä lohdullisesti avaten. Asiat ratkeavat, tavalla tai toisella, ja pikkuhiljaa tilanteen hyväksyminen pääsee alkuun ihmisten mielissä. Tapahtuneet eivät unohdu, mutta niiden rinnalle kasvaa uutta. Lukeminen kuuluu kaikille ja siksi selkokirjoilla on tärkeä paikkansa kirjallisuudessa. Mutta se ei rajaa tätäkään kirjaa pelkästään erityisryhmille, kyllä tähän voi tarttua kuka tahansa.