Myrkkykeiso

Eppu Nuotio
Otava, 2017






Salillinen marttoja kuuntelee innostuneena Ellen Lähteen esitelmää puutarhamatkasta. Tästä alkaa tutustuminen Eppu Nuotion uuteen naisetsivähahmoon. Ellen Lähde edustaa uudenaikaista marttaihmistä parhaimmillaan; hän elää aktiivista, itsenäistä ja sosiaalista elämää ja on ilmeisen sinut itsensä kanssa. Hän on pian varhaiseläkkeelle jäätyään menettänyt miehensä ja samalla haaveet yhteisistä aktiivisista eläkepäivistä. Suuren surunsa keskellä Ellen tiesi selviävänsä ja jatkavansa elämää. Hän hoitaa kuntoaan, matkustelee maailmalla, nauttii puutarhaharrastuksestaan ja on mukana marttojen Kotiavussa. Miehen läheisyyttäkin on tarjolla silloin, kun se Ellenin aikatauluihin sopii.

Kotiavun myötä Ellen tutustuu Mirkka Kairikon perheeseen. Mirkka on lähtenyt maalle valvomaan heidän kesäpaikkansa remontointia ja nauttimaan omasta ajastaan. Mirkan mies Timo on jäänyt kaksin kotiin pienen tyttären kanssa ja kokee lapsenhoidon kovin haasteelliseksi. Kun hänen työtilanteensa muuttuu, hän ottaa marttoihin yhteyttä ja saa Ellenin avukseen kotiin.

Pian Mirkan lähipiiriä hämmentää se, että Mirkkaan ei saada yhteyttä. Sen enempää Timo kuin Mirkan sisko Annelikaan eivät tavoita Annelia puhelimella eikä viesteihinkään tule vastausta. Elleniä tarvitaankin perheessä aiottua pitempään ja kaikesta osallisena hän pohtii Mirkan katomisen mysteeriä ja pyytää avukseen naapurin teini-ikäisen Samuelin.

Lukija vedetään mukaan sisarusten välisiin kriiseihin ja naapuruston toisiinsa nivoutuviin ihmissuhteisiin niin, että lopulta tarjolla on koko joukko johtolankoja selviteltävänä. Monenlaista motiivia heitellään ilmaan. Siinä sivussa myös Samuelin äidin menneisyydestä paljastuu aivan uusia asioita.

Eppu Nuotion henkilökuvaus on jälleen viehättävää ja elämänmakuista. Jännitys on enemmänkin kuorrutteena kuin itse sisältönä ja minulle lämminhenkinen cozy mystery sopii oikein hyvin. Lukija säästyy liiemmiltä väkivaltakuvauksilta ja loppuratkaisua kohti kuljetaan erilaisia näkökulmia punnitsemalla. Ensimmäinen erä on ehkä hieman tutustelua, mutta Ellenissä on kyllä ainesta omaperäiseksi etsiväksi.

Julkaistu Kirjavinkeissä 8.9.2017

Mutta minä rakastan sinua

Mutta minä rakastan sinua
Eppu Nuotio



Otava, 2015

Kuinka paikallaan mutta-sana onkaan kirjan kannessa! Siirräpä se aloittamaan sivulausetta ja peli on jo pitkälti menetetty. Eppu Nuotion mutta on täynnä tunnetta, ihmetystä ja toivoa tässä ja nyt.

Karin Kiurukorpi on jo viisikymppisensä juhlinut, yksin elävä nainen Turusta. Vuosikymmeniä kestänyt avioliitto on päättynyt klassiseen tapaan; mies on vaihtanut nuorempaan, kuten tavataan sanoa. Tytär Klara on kaukana merten takana. Päivisin hän suuntaa koululle ja opettaa historiaa yläasteella ja lukiossa. Vaikkakin elämän kolhima, haavojensa ja arpiensa jälkeenkin Karin on niitä elämän luottohenkilöitä, jotka hoitavat kunnialla työnsä, lohduttavat lastaan kriiseissä ja käyvät katsomassa dementoitunutta äitiään.

Toinen kirjan päähenkilöistä on Lauri Eriksson, myöskin tahollaan jätetty ja  pettynyt viisikymppinen. Kipu avioliiton kariutumisesta on ollut sen verran kova, että Lauri on työntänyt naiset pois mielestään. Ex-vaimo on todennut hänen viakseen umpitylsyyden eikä sellainen diagnoosi todellakaan kannusta parisuhteeseen. Lauri on suunnannut voimansa työntekoon ja hän onkin toinen menestyvän ilmastointifirman avainhenkilöistä. Kun yksin oloon tottuu ja päivät kulkevat totuttuja latuja, niin elämästään on karsinut  pois monta riskitekijää.

Kumpikaan ei etsi ja silti he löytävät. Ensitapaaminen on hyvin epäromanttinen. Kesken pitkän kävelylenkin Karinin on poikettava asuntonäyttöön vessaa etsimään, koska muutakaan paikka helpotukselle ei ole näköpiirissä. Karin on ymmärrettävästi hätäinen, epävarma vanhoissa toppavaatteissaan ja itseneulomissaan lapasissa – hän ei ole pukeutunut tavatakseen ketään tai poiketakseen mihinkään. Ja silti tämä mies portaiden yläpäässä katsoo häneen, huomaa ja antaa tietä. Tämä mies on Lauri, ja hän osaa kuunnella niin, että sinänsä lyhyetkin sananvaihdot muuttuvat merkityksellisiksi. Hetkeä ei voi päästää käsistään, vaikka nyt ei olekaan aikaa pohtia vaikuttimia tai tuntemuksia. Jokin intuitio sen kertoo, että tälle on annettava tilaisuus.

Toisaalla rakkautta on ollut ilmassa jo pidemmän aikaa, tosin vain salassa ja yksipuolisesti. Kaari on Laurin kolmekymppinen työtoveri ja hänet voisi suorastaan kuorruttaa korvaamatonta työntekijää ja loistavaa vaimoehdokasta kuvaavilla adjektiiveillä. Kaari on tyylikäs, sanavalmis, hauska – ja toivottoman rakastunut Lauriin. Kaari ei ole halunnut kiirehtiä ja on uskonut vielä saavansa vastakaikua tunteilleen, kunnes Laurin käytöksessä ja olemuksessa alkaa olla ihastuneen miehen piirteitä.

Mutta minä rakastan sinua viihdyttää ja valloittaa, mutta kirjassa on kaikki ainekset syvältä kirpaisuunkin. Keski-ikäisen rakkaus ei ole missään suhteessa “vähemmän”, päin vastoin se ehkä löytää paikkansa laajemmassa kokonaisuudessa kuin aikuiselämän alkutaipaleen rakkaudet. Rakkaus tunnistaa kyllä kohteensa kolmetoista vuotta vanhassa toppatakissakin, vaikka epävarmuuttamme miten yritämme ulkokuortamme kiillottaa sille mieleiseksi. Kaunista tekstiä Eppu Nuotiolta: “Tämä rakkaus kääntää minut kuin perunamaan.”

Julkaistu Kirjavinkeissä 8.2.2015

http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/mutta-mina-rakastan-sinua/