sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Tehty mikä tehty - minun tarinani





Tehty mikä tehty - minun tarinani
Paul Stanley


Minerva Kustannus
2015




Yli satamiljoonaa myytyä levyä, vuosikymmeniä kestänyt suosio, hurja lavashow kipinätsunameineen - ja naamionsa taakse kätkeytyvä, koulukiusattu pieni poika. Paul Stanleyn omaelämänkerta on ensimmäinen Kiss-yhtyeestä lukemani kirja ja tästä totisesti kannatti aloittaa. Maskin takaa paljastuu kiehtova persoona, joka on kulkenut pitkän tien ollakseen sujut ja sinut itsensä kanssa.

Jo kirjan alkusanojen myötä rokkilegenda Paul Stanley riisuu naamionsa ja paljastaa syntymässä saamansa kehnot kortit. Vanhemmat nimesivät hänet Bert Eiseniksi ja muut lapset myöhemmin "yksikorvaiseksi hirviö-Stanleyksi." Hän syntyi ilman oikeaa korvaa ja kärsi toispuoleisesta kuuroudesta. Pilkka ja nimittely tekivät Paulista varautuneen ja eristäytyneen lapsen, jolla ei juurikaan ollut ystäviä. Tilannetta pahensi entisestään se, että vanhemmistakaan ei ollut tueksi ja turvaksi. Vanhemmilla oli omat ongelmansa ja lisäksi suuria hankaluuksia perheen tyttären kanssa, jonka mielenterveyden ongelmat vaativat vanhempien huomiota. Koulukaan ei oikein sujunut, koska vajavainen kuulo haittasi pahasti oppimista.   Paulin - silloin vielä Bert Eisenin - lohduksi ja auttajaksi nousi musiikki. Ennen Kiss-maskia hän jo kasvatti pitkän tukan, joka auttoi piilottamaan korvan tyngän katseilta.

Stanley on vasta 12-vuotias, kun hän tajuaa Beatlesien show'ta katsellessaan, millaisen pakokeinon ja selviämismahdollisuuden musiikki tarjoaa. Hänestäkin voi tulla kuuluisa, arvostettu ja ihailtu rock-tähti! Vanhemmat eivät juurikaan olleet voineet antaa hänelle mitään, mutta nyt sähkökitaran saaminen syntymäpäivälahjaksi oli hänelle kaikki kaikessa. Tuolloin vielä syntymäpäivään kohdistuneet suuret haaveet kokivat pahan kolauksen, mutta kaveripiiri alkoi kuitenkin muotoutua musiikin ympärille ja elämä oli saanut uuden suunnan.

Lopulta musiikilliset kokeilut kypsyvät Kiss-yhtyeeksi vuonna 1973 ja Stanleyn kanssa bändissä soittavat Gene Simmons, Peter Criss ja Ace Frehley. Hulppeat mustavalkoiset meikit ja räväkät asut toivat lavalle sarjakuvamaiset lavapersoonat, joista Kiss tunnetaan. Kirjassakin bändin vaiheet kerrataan kyllä tarkasti, mutta sitäkin olennaisempaa on bändin jäsenten väliset suhteet ja työ menestyksen takana. Taustalla elämässä riitti vauhtia, mutta auvoisia hetkiä oli harvoin. Kyllä tämä kirja siitäkin puhuu, millaisen elämäntyylin miljoonatulot mahdollistavat ja mihin kaikkeen se voi johtaa. Kuten huumeriippuvaisen bändikaverin hupenevien soittotaitojen aiheuttamiin suuriin ristiriitoihin.

Musiikillista uraa suuremmalta kirjassa kuitenkin tuntuu Stanleyn päättäväisyys kääntää haasteet voitoiksi ja menestykseksi. Alkutilanne ei ollut hääppöinen eikä ympäristöstä juurikaan löytynyt apuja itsetunnon tukemiseen. Ja kun menestystä sitten tulee, senkin kanssa on osattava elää. Kirjan päätös on mielestäni huikaiseva; yksinäisestä rocktähdestä kuoriutuu rakastava aviomies ja isä, joka selittää opiskelijapojalleen puhelimessa, miten kokataan Faijan ruusukaalia.






torstai 28. toukokuuta 2015

Basquiatin leski






Basquiatin leski
Jennifer Clement



Like,
2015

Jean-Michel Basquiat on minulle täysin uusi tuttavuus. Takakansi kuitenkin tituleeraa häntä 1980-luvun Picassona, joten häneen lienee syytä tutustua. Tuskin ehdimme käsipäivää sanoa, kun kirja jo johdattaa minut New Yorkin villiin, kokaiininhuuruiseen maailmaan. Mitä tahansa olisi odottavissa, maailmantähden malliin.
Jean-Michelin elämä on lyhyt ja raju. Kirjan kannesta katsoo palavakatseinen nuori mies, jolle isän haitilaiset ja äidin puertoricolaiset sukujuuret antavat ainakin suomalaisen silmissä sympaattista eksotiikkaa. Hän on lahjakas lapsi ja hänen äitinsä Matilde vie häntä Manhattanille taidenäyttelyihin jo pikkupoikana. Jean-Michel tosin muuttaa pois kotoa jo murrosiässä, mutta mielenterveysongelmista kärsivä äiti pysyy hänelle aina tärkeänä.
Kuten kirjan nimikin kertoo, Jean-Michelin rinnalle nousee toiseksi päähenkilöksi nainen – Suzanne Mallouk. Heidän tarinansa onkin kerrottu Suzannen näkökulmasta. He tapaavat savuisessa baarissa, jossa Suzanne työskentelee baarimikkona. Muutamaa viikkoa myöhemmin Jean-Michel muuttaa Suzannen luo. “Hänellä on mukanaan vain rikkinäinen radio ja peltipurkillinen väriliituja. Lapsen tavaroita.”  He luovat rakkaustarinaa, josta on tavanomaisuus ja rauhalliset koti-illat kaukana. Katujen graffititaiteilijana aloittanut Jean-Michel siirtyy maalaamaan kankaalle. Blondien Deborah Harry ostaa Jean-Michelin ensimmäisen maalauksen kahdella sadalla dollarilla. He illastavat hienoissa ravintoloissa ja ajelevat limusiinilla. Huumeet nostattavat fiilistä. Elämä on villi sekoitus luksuselämää ja kokaiiniostoksia kadulla. Lopulta elämää eri suunnilla – silti Suzanne saa Rene Ricardilta lempinimen “Basquiatin leski” vuosia ennen Jean-Michelin kuolemaa.
Muutamaa viikkoa ennen kuolemaansa Jean-Michel soittaa Suzannen ovisummeria. He eivät enää tapaa kasvoista kasvoihin, mutta Suzanne ymmärtää teon jäähyväisiksi. Jean-Michel kuolee huumeiden yliannostukseen elokuussa 1988. Lyhyt, kiihkeä ja tuottelias ajanjakso nostaa Basquiatin suureksi taiteilijapersoonaksi.
Jennifer Clementin kirja on nautinnollisen runollista luettavaa, intiimiä erikoisen parisuhteen kuvausta. Kirja sai minut hakemaan lisätietoa Basquiatin taiteesta ja palautti mieleen 1980-luvun hip hop-tunnelmia. Kiinnostu kurkistamaan hieman erilaisiin seurapiireihin, olihan siellä MadonnaAndy Warhol  ja moni muu.

Julkaistu Kirjavinkeissä 28.5.2015

maanantai 25. toukokuuta 2015

Rakkaudenhirviö







Rakkaudenhirviö
Saara Turunen



Tammi,
2015


Mummo menettelee Kotivinkin ohjeiden mukaan ja antaa lapselleen ruokaa vain tasatunnein ja laittaa itkevän lapsen saunaan rauhoittumaan. Äiti pesee lattian, pyyhkii pölyt ja oppii istumaan hiljaa ja muita häiritsemättä. Tytärtä ajaa maailmalle levottomuus, tarve löytää itsensä kokoinen ja omalta tuntuva paikka. Sydämen tyhjyys huutaa rakkautta, toista ihmistä täyttämään sen, mikä vajaata on. Maan ääriinkään juokseminen ei vain kavenna kuilua omaan itseen. Rakkaudenhirviön on pysähdyttävä penkomaan oman mielensä pakkia, nostettava päivänvaloon aiempienkin sukupolvien selviytymistaistelut traumoineen.
Tarinan juoni sinänsä on hyvin tavanomainen: Katsotaan elämän jakamat kortit aina vanhempia ja isovanhempia myöten. Omia valintoja pohjataan saatuihin eväisiin. Se on kaiken lähtökohta, joka muovaa itse kunkin polkuja ja persoonaa. Mitä tiukempia taakkoja saa kantaakseen, sitä varmemmin paketissa tulee painoa seuraavan sukupolvenkin reppuun. Kaksi yhden hinnalla! Rakkaudenhirviöllä on edessä yli 400-sivuinen porautuminen menneisyyteensä, ennen kuin hän voi tulla enemmän tutuksi itselleen.
Tytön isä haluaa rakentaa oman talon itäsuomalaiseen kylään metsän reunaan. Kaupunki Citymarketteineen jää kauas taakse, leveän tien päähän. Isän mukana on hauska kulkea rautakaupassa ja autopesulassa. Äidin kanssa elämä on jäykempää; muutosten ja uusien asioiden keskellä äidille on tärkeintä yrittää pysyä ihan vain tavallisena ja mielellään näkymättömänäkin. Erikoisuus on pelottavaa ja hallitsematonta ja se johtaa herkästi häpeään ja epäjärjestykseeen. Ja silloin saa hävetä silmät päästään, mikä on ihmiselle kestämätön paikka.
Tyttö omaksuu vanhempiensa mallin ja yrittää elää äidin kaavamaisten ajatusten mukaan, mutta se ei suinkaan ole aina helppoa. Kun vaarin hautajaisissa on esitettävä laulu Jumalan kämmenellä ihmisten edessä, tytön sisällä kiehuu musta viha. Kapinan ja uhman siemenet on kylvetty. Tyttö kasvaa vieraaksi itselleen ja ulkopuoliseksi maailmalle. Vaikka matkaisi kuinka kauan, kaikki on surullista yksin.
Lopulta tyttö palaa kaikki vuodet mukana kulkeneeseen vanhaan valokuvaan. Ainakin osittain palaset loksahtavat paikoilleen kuin sovinnon merkiksi. Loppujen lopuksi, jospa matkan teko on oleellisempaa kuin perille pääsy. Ulkopuolisuuteen ja epäluuloisuuteen totutettu hukkaa monta hyvää hetkeä ja menettää paljon. Tai sitten ei – tämäkin on hurja löytöretki itseen ja kaiken matkan teon arvoinen! Kaapissa saattaa olla luurankoja, mutta kuinka ainutlaatuinen tyyppi sieltä astuukaan ulos! Minä itse kaikkineni risoineni ja säröineni.
Rakkaudenhirviön lyhyet luvut saavat juonen etenemään mielenkiintoisesti pieninä jaksoina. Teksti on herkullisen niukkasanaista eikä turhia rönsyile. Samalla kertaa vaivatonta ja silti maaliinsa tarkasti osuvaa. Nautin kirjan lukemisesta niin paljon, että ajoittain oli ihan pakko lukea sitä laajemman kuulijakunnan puutteessa miehelleni. Esimerkiksi kodin – tai lähinnä äidin – tiukkaa uskonnollisuutta kuvataan tytön silmin nautittavan osuvasti.
Minuun Rakkaudenhirviö kolahti siis ihan kympillä.  Kirjan puhutteleva kansikuva sisältää tärkeän viestin lukijalle. Toivottavasti kiinnostut selvittämään sen merkityksen!

Julkaistu Kirjavinkeissä 25.5.:

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Oliiviöljyn menetetty neitsyys





Oliiviöljyn menetetty neitsyys
Tom Mueller



Into Kustannus,
2015


Kun suljen silmät ja ajattelen kreikkalaista maisemaa, ensimmäisenä silmien verkkokalvoille piirtyy oliivipuut. Niiden vetovoima on uskomaton. Erityisesti Kreetaan liittyy muistot vierailusta oliivitilalla; lähes hartaina kuuntelimme puhetta oliiviöljyn merkityksestä ja valmistuksesta. Ei ole liioiteltua sanoa, että sanat kumpusivat rakkaudesta työhön - perinteisin menetelmin ja käsityönä tehtyyn huipputuotteeseen. Greek design!

Ja sitten törmäsin netissä artikkeliin, että Into Kustannukselta on ilmestymässä kirja Oliiviöljyn liikkeistä maailmalla ja päätymisestä meidänkin markettiemme hyllyille. Tätä ei voisi ohittaa, ei kiertää vasemmalta tai kaartaa oikealta. Ehdottomasti lukulistalle!

Tom Mueller on porautunut aiheeseen perinpohjaisesti. Hän on yhdysvaltalainen toimittaja ja asuu Italiassa. Väärinkäsitysten välttämiseksi todettakoon siis, että kirja ei suinkaan keskity Kreikkaan - se on vain omaa sinivalkoisten silmälasieni suodattamaa tuotesijoittelua. Mueller kertoo omasta matkastaan oliiviöljyn salaisuuksiin. Hän maisteli eri lajikkeita ja erilaisilta kasvupaikoilta kerättyjen oliivien eroavaisuuksia, oppi ja yllättyi: "Näitä öljyjä maistaessaan tuntui siltä kuin olisi kulkenut kasvitieteellisessä puutarhassa, ollut kiertokäynnillä hajuvestitehtaassa ja ajanut avoautossa kukkivien keväisten niittyjen halki - kaikki yhdellä kertaa." (s.16) Hän matkasi Välimeren ympäri tutustuen oliivien ihmeisiin ja toisaalta maailmankaupan ja helpomman rahan ahnehdinnan surullisempaan puoleen. Myöhemmin hän etsi vastauksia myös muilta mantereilta, aina Kaliforniaa, Chileä, Etelä-Afrikkaa ja Australiaa myöten.

Muellerin kirjan jälkitunnelmissa en enää ihmettele oliivien aiheuttamaa intohimoa. Oliiviöljy on olennainen osa ruoanlaittoa, mutta lisäksi paljon paljon muuta. Se tuntuu läpäisevän oikeastaan kaikki elämän alat; osana historiaa, politiikkaa, lääketiedettä, kauneudenhoitoa ja tapoja. Sitä on käytetty pyhissä rituaaleissa tuhansia vuosia ja se on palanut alttareiden ja pyhimyskaappien lampuissa. Raamatussa puhutaan öljystä ja voitelusta useaan otteeseen, mutta en ollut ehkä tullut aiemmin yhdistäneeksi - sinänsä itsestään selvää - oliiviöljyä teksteihin. Tutkimusmatkat ja valloitussodat ovat muokanneet ruokakulttuureita, eli kuten Tom Mueller toteaa: "Keittokirjat ovat historian tavoin voittajien kirjoittamia." (s.90) Oliiviöljyn menetetty neitsyys palaa siis sivilisaation alkulähteille ja on kaikessa laajuudessaan mielenkiintoista luettavaa - ennen kuin on edes päästy nykypäivän öljybisnekseen.

Kirja väittää, että oliiviöljy on yleisimmin väärennettyjä elintarvikkeita EU:ssa. Kauniit pullot ja viettelevät etiketit hienoine termeineen eivät kerrokaan yksiselitteisesti kuluttajalle, mitä ostoskoriinsa kannattaa napata. Moni pullo päältä kaunis! Extra virgin pullon kyljessä ei takaakaan sitä, että ollaan oliiviöljyn ytimessä. Alkuun ehkä ollaankin, mutta valmistusprosessissa öljyyn sekoitetaan kenties heikompilaatuista oliiviöljyä. Korkean teknologian laboratorioissa voidaan myös käsitellä oliiviöljyä monella tapaa niin, että kyse on jo harkitummasta kuluttajien harhauttamisesta ja jopa rikoksesta. Oliiviöljyyn liitetään tuontisalakuljetuksia, EU-varojen väärinkäyttöä ja rikollisverkoston ylläpitoa. Surullista, hankalaselkoista, monimutkaista - ja äärettömän mielenkiintoista huomata, miten tärkeästä aineesta onkaan kyse. Ketjun päässä on kuluttaja, joka uskoo saavansa laadukasta ja terveellistä oliiviöljyä lautaselleen. Ilo terveysvaikutuksista on ennenaikainen, ellei tunne oliiviöljyyn liittyvää termistöä eikä voi luottaa pullon kylkeen präntättyihin tuoteselostuksiin.

Tom Muellerin kirja on samalla kertaa sekä huikea tietokirja että myös lähes seikkailukertomus oliiveista maailmalla. Kirjan lopussa on hyödyllistä sanastoa, josta on apua jo kirjaa lukiessa. Viimeisiltä sivuilta löytyy myös ohjeistusta hyvän oliiviöljyn valintaan ja vinkkejä sen tunnistamiseen ja säilyttämiseen. Suosittelen!


lauantai 9. toukokuuta 2015

Rekonstruktio






Rekonstruktio
Rein Raud





Like, 2015



Virolainen kirjallisuus on jäänyt minulle lähes tuiki tuntemattomaksi tähän asti, joten tartuin uteliaana Rein Raudin kirjaan Rekonstruktio. Viro on sekä maantieteellisesti että historialtaan lähellä Suomea, joten voisi kuvitella myös vironkielistä kirjallisuutta suomennettavan enemmän. Toki maa on ollut Helsingin kirjamessujen teemamaanakin joitakin vuosia sitten ja maidemme välistä kulttuuriyhteistyötä edistävän Tuglas-seuran toimesta on  tänä vuonna järjestetty jo toinen virolaisen kirjallisuuden viikko.
Raudin romaanin minäkertoja on syöpään sairastunut Enn Padrik, jolle lääketiede ei enää apuaan juuri lupaa. Enn haluaa käyttää rajallisen, jäljellä olevan aikansa, tyttärensä kohtalon selvittämiseen. Hänen ainoa lapsensa Anni on kuollut viisi vuotta aiemmin tulipalossa kolmen muun nuoren kanssa. Alkuun tapaturmaiselta vaikuttava kuolema osoittautuu kaikkea muuta kuin onnettomuudeksi. Enn on elänyt vuodet tuskallisessa epävarmuudessa tapahtuneen todellisista syistä, mutta pelännyt samalla, että totuuden kanssa eläminen olisi ollut vielä ylivoimaisempaa. Nyt elämässä on joka tapauksessa tilinteon hetki. Enn alkaa kertomuksensa aina omasta lapsuudestaan alkaen ja tulee siten linkittäneeksi tarinaansa tiukasti myös Viron lähihistorian.
Ennin avioliitto Mairen kanssa on päättynyt eroon. Enn miettii hyväksyvän neutraalisti yhteisiä vuosiaan Mairen kanssa, ilman suurempaa katkeruutta. He ovat ylpeitä lahjakkaasta tyttärestään, joka heidän eronsa aikaan on jo opiskelemassa Ranskassa. Ennin muisteloista tulee tunne, että tunsivatko he lopulta paljonkaan toisiaan – isä tytärtään tai mies vaimoaan? Lukivatko he toisiaan pitkälti “rivien välistä”, johon tapaan virolaisessa kirjallisuudessa ja elämässä on ollut joskus aihetta?
Anni elää jo hyvin erilaisessa maailmassa kuin isänsä. Viro on itsenäinen, tiiviimmin osa Eurooppaa. Siinä missä isä on elänyt neuvostoajan kaavamaisuutta, tytär puikkelehtii tottuneesti Pariisin kaduilla. Toisaalta Annin on raivattava omaa tietään ja tehtävä valintoja, joiden edessä hän on enemmän yksin kuin vanhempansa koskaan. Kirjassa Enn tekee tilinpäätöstä elämästään kuoleman edessä. Isän tutkimusten ja muisteloiden kautta selviää, miten myös Anni hakee totuutta elämäänsä. Hän päätyy asumaan nuorten eräänlaiseen uskonnolliseen kommuuniin – maassa, jossa kirkkojen rooli on hyvin toisarvoinen. Nuorten joukko harjoittaa meditaatiota ja kokoontuu Franciscus Assisilaisen Aurinkolaulun äärellä yhteen. He pyrkivät tahollaan täydellisyyteen ilman, että heillä olisi vahvaa johtajaa. Kuka lopulta määrittää suunnan ja kantaa vastuun, asettaa rajat?
Raudin kirja on puhutteleva ja huokuu viisautta, joka vaatii ajan kanssa lukemista. Erikoiseksi kirjan tekee se, että tarinan jännitteet tulevat aivan muusta kuin mysteerin ratkaisemisesta sinänsä. Nuorten kuolemakin selviää kyllä lopulta, mutta olennainen tapahtuu ennen sitä. Mielestäni löysin tästä kirjasta myös sitä, mitä virolaisuudella ymmärrän ja mitä odotin: Tietynlaista valikoivaa vaikenemista, joka pohjaa maan historiaan. Suosittelen!
Julkaistu Kirjavinkeissä 9.5.2015:

perjantai 8. toukokuuta 2015

Islantilainen voittaa aina






Islantilainen voittaa aina
Satu Rämö



WSOY, 2015



Tämän reissaajan tähtitaivaalle on syttynyt yksi kiintotähti lisää. Satu Rämönkirja Islantilainen voittaa aina valloitti mielen ja hurmasi sydämen heti alkulehdillään. Joskus vielä on ihan pakko päästä noin houkuttelevalle, tarunomaiselle kuumaiseman saarelle.
Elämä on pieniä ja kohtalokkaita sattumuksia täynnä. Satu Rämö on nuorena opiskelijana kesätöissä Kreikan Haniassa ja hän tapaa siellä iloisenmeluisan porukan nuoria islantilaisia. Satu toimii kreetalaisen ravintolan sisäänheittäjänä ja vastavuoroisesti hän saa asiakkailtaan houkuttavan kutsun tulla tutustumaan Islantiin. Tulen ja jään saari on alkanut elää mielikuvissa niin, että muutamaa vuotta myöhemmin Satu hakee korkeakouluvaihtoon Islannin yliopistoon. Opiskelujen jälkeen saari vetää puoleensa yhä uusille reissuille, kunnes syytä palata Helsinki-kotiin ei enää ole. Oluttuvan ovesta on astunut sisään raamikas Björgvin.
Satu Rämö kertoo hauskasti ja mielenkiintoisesti asettautumisestaan – sopeutuminen kuulostaisi aivan liian laimealta tässä yhteydessä – elämäänsä Islannissa. Kotimaisen talvemme jälkeen kun emme yleensä haaveile arktisesta saaresta keskellä kylmää valtamerta. Neljän plusasteen keskilämpötila ei todellakaan nosta hymyä kesää kaipaavan suomalaisen kasvoille. Asennetta ja “kerrankos täällä eletään” -seikkailumieltä Islanti vaatii. Kielikin on ensikuulemalta suorastaan omituista. Vai onko sittenkin niin, että maa on aivan vastustamaton?
Islantilaisilta itseltään ei liikene puolta ruikuttavaa sanaa haastavista olosuhteista, täysin päin vastoin. Heillä on asenne kohdallaan ja faktatietoa siitä, että parhaat asiat maailmassa tulevat juuri heidän saareltaan. Heillä on maailman vahvimmat miehet ja kauneimmat kaunottaret. Heillä on hengästyttävän upeat maisemat ja maailman maistuvimmat nakkisämpylät. Ja kaikki muu siltä väliltä. Parhautta on myös ottaa vastaan kehut kaiken ykkösluokkaisuudesta luontevasti ja sortumatta asiaa keskinkertaistaviin tai vähätteleviin selittelyihin. Islantilaiselle kaikki hoituu, vaikka arki saattaa sisältää talousromahduksia ja tulivuorenpurkauksia. On vallan mielenkiintoista lukea islantilaisesta ajatusmallista suomalaisen kirjoittamana.
Satu Rämö kertoo kirjassaan myös joidenkin vuosien takaisesta finanssikuprusta Islannissa ja sen vaikutuksesta tavallisten ihmisten arkeen. Suomesta katsoen talouskuohunta ei tainnut pahasti yhteiskuntarauhaa horjuttaa ja maan tekemät korjausliikkeet ovat saaneet talouden ja työllisyyden verraten hyvälle tasolle. Ennemmin tai myöhemmin tuhkapilvet väistyvät taivaalta. Kaikki järjestyy.
Kirja koukuttaa kuulemaan ja lukemaan enemmän Islannista. Se on nopealukuinen, koska kirjaa ei malta juuri käsistään laskea ennen päätössivua. Kirjaa kuvittavat upeat mustavalkoiset kuvat. Jälleen kerran totean kirjasta kylläisenä, että ulkosuomalaiset kirjoittavat ne aivan parhaimmat matkaoppaat. Turistinakin haluan saada edes vähän tuntumaa paikallisten tavalliseen arkeen. Heillä on näkökulmaa kahteen kulttuuriin ja tieto siitä, mikä heidän uudessa kotimaassaan kutkuttaa suomalaista lukijaa. Kunpa kuulisin näitä juttuja lisää!
Julkaistu Kirjavinkeissä 8.5.2015: