Suomen kieli ja mieli

Janne Saarikivi
Teos, 2018



Isänmaa. Äidinkieli. Suomalais-ugrilaisten kielten professori Janne Saarikiven tekstit herättelivät huomaamaan, miten suuria tunnemerkityksiä omaan kieleen liittyy. Minunkin kansallisidentiteettini juuret ovat historian hämyssä, kansallisuusaatteen nosteessa. Eli kuten Saarikivi kirjassaan kirjoittaa: ”Nykyiset suomalaiset ovat saksalaisten professorien keksintö ja Suomen synty oleellinen osa saksalaisen ja eurooppalaisen nationalismin tieteellisiä juuria.” Suomen kielellä ilmaisen itseäni parhaimmin ja syvimmin, suomalainen mieleni herkistyy jääkiekkoleijoniemme menestyksestä ja itsenäisyyspäivän hulmuavista siniristilipuista. Harvemmin, jos kunnolla koskaan, olen tullut miettineeksi suomalaisuuttani juuri kielen, sen kulttuuristen merkitysten ja tunnelatausten kautta.

Kirja alkaa siis historiaosuudella ja Suomen syntyä koskevilla pohdinnoilla. Samalla Janne Saarikivi selventää myös suomalaisuuden kliseitä sekä niiden yhteyksiä suomen kieleen. Katsaus on kompakti mutta myös ylen kiinnostava mitä jos -vaihtoehtoisine visioineen. Eurooppalaiset kansallisvaltiot olisivat voineet muodostua myös toisin, toista olisi silloin kulttuurimme ja kielemmekin. On myös aiheellista palauttaa mieleen ne aikansa suurmiehet, jotka tekivät uranuurtavaa tutkimusta kielten ja Suomen heimon juurista. Mitä tekivätkään hyväksemme Anders Johan Sjögren, entä Henrik Gabriel Porthan, saati Matthias Alexander Castrén?

Historian havinoista palataan tähän päivään ja pohditaan kielten eroja ja kulttuurisidonnaisuutta. Kielentutkimuksen valossa taitaakin olla harhaluuloa, että elämme globaalissa ja yhdentyneessä maailmassa. Kun puhumme vapaudesta, rakkaudesta – saati meille niin rakkaasta metsästä – nämä sanat ovat eri ihmisille hyvin erimerkityksisiä. Parhaimmankaan sanakirjan avulla olisi hankala selittää Papuan viidakon asukkaalle joulupukkiamme tai formuloiden kolmen pysähdyksen taktiikkaa. Minun ei tarvitse lähteä Papuaan asti asiaa testaamaan, tuskinpa pystyn eurooppalaiselle vieraalleni englannin kielellä selvittämään suomaisen metsän merkitystä.

Luin Janne Saarikiven kirjan jo useampi kuukausi sitten. On ollut yllätys huomata, miten tämä kirja jäi arkeeni elämään – ja jos kielet ylipäätään ovatkin aina kiinnostaneet, niin suomen kieltä hellin mielessäni ja arvostan yhä enemmän. Hienoa, että Saarikivi avautui myös omasta suhteestaan kieleen ja muistutti instituutiosta, jonka merkitystä ei voi kyllin hehkuttaa. Ennen kuin Googlesta tai e-kirjoista oli tietoakaan, kirjasto oli – ja on yhä – väyläni tietoon, jännitykseen ja ihmissuhteiden problematiikkaan. Saarikivi puhuu niin tärkeiden asioiden puolesta, että sydämestäni suosittelen tätä – ja suomen kielen suojeluohjelmaa.

Julkaistu Kirjavinkeissä 9.1.2019

Ainoa, mikä jää

Kari Enqvist & Janne Saarikivi
WSOY, 2017





Ainoa mikä jää on kahden erilaisen maailmankatsomuksen, kahden erilaisen ajattelijan dialogikirja. Kari Enqvist on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tuottelias kirjailija. En ole aiemmin tutustunut Enqvistiin enkä lukenut hänen kirjojaan, mutta esittelyissä niiden luvataan olevan riittävän kansantajuisia vähemmältäkin kosmologian tai ydinfysiikan tietopohjalta ponnistavalle. Janne Saarikivi on filosofian tohtori, kielitieteilijä ja niin ikään tutkijana Helsingin yliopistossa. Hänet tunnetaan yhteiskunnallisena keskustelijana ja kolumnistina sekä sanoituksistaan Ultra Bra -yhtyeelle. Yhteisessä kirjassaan nämä herrat, uskonnoton luonnontieteilijä ja uskonnollinen humanisti, käyvät keskustelua elämän perimmäisistä kysymyksistä, kaiken synnystä ja tarkoituksesta. Kirjeenvaihto koostuu yhteensä viidestä kirjeparista ja jokaisen niistä voi katsoa muodostavan tarkkaa pohdintaa kunnon luvun verran.

Uskonnollinen ja tieteellinen elämänkatsomus ottavat mittaa toisistaan, kun he haastavat toisiaan ja perustelevat omia näkemyksiään. Saarikiven teksteissä on keskiössä tunteva ja elävä ihminen, jolla on oma historiansa ja jolle usko antaa toivoa ja turvaa. Kielitieteilijänä hän kyseenalaistaa niitä merkityksiä, joita luonnontieteilijä eri ilmiöille antaa. Hänelle ihminen on yhteisönsä jäsen ja yhteisöt jäsentävät todellisuutta omin lukemattomin ja mielenkiintoisin tavoin ja sanoin.

Enqvistin todellisuus on fysikaalinen. Hänen työnsä on tutkia alkuräjähdystä ja erityisesti maailmankaikkeuden ensimmäistä sekuntia. Ihminen on osa tuota kuviota ja osa avaruuden hiukkasten liikettä. Uskonnot eivät vastaa hänen kysymyksiinsä millään tapaa ja uskonnollisuus on hänelle yhdentekevää, joskin ilmiönä kiinnostavaa. Siten ei ole tarvetta myöskään pohdiskella kuolemaa, sillä fyysikolle keho on aikansa toimiva hiukkastehdas ja siinä kaikki.

Jokin aika sitten Pokémonit saivat suuret joukot liikkeelle, vaikka niitä ei voinut nähdä, kuulla tai haistaa. Ne olivat löytäjälleen arvokkaita ja todellisia. Onko Jumala tai jumalia siis olemassa, vaikka kukaan ei ole häntä tai heitä nähnyt? Onko ihminen vain irrationaalinen lastu tunteidensa laineilla vai onko hänen elämällään syvempi tarkoitus ja kaipuu Jumalansa yhteyteen? Onko olemassa rakkautta, vapautta tai onnea ilman CERNin todisteita tai kaukoputkihavaintoja? Enqvist ja Saarinen tekevät abstraktisista kysymyksistä konkreettista ja mielenkiintoista luettavaa. Heidän suorasanaisuutensa – kuitenkin toinen toistaan kunnioittaen – antaa lukijallekin tilaa katsoa omaa näkemystään myös vastapuolen silmin.

Mukaansatempaavaa ajattelemisen aihetta, suosittelen!

Julkaistu Kirjavinkeissä 22.11.2017