maanantai 27. heinäkuuta 2015

Kullanhohtoisia unelmia





Kullanhohtoisia unelmia
Hanna van der Steen



Nordbooks,
2015



Lisää välipaloja, eli ihan oikea iltasatu itselle!
Varsinaiselle kohderyhmälle tästä riittäisi ehkä viikoksi iltasatuja, sillä kirjassa on kahdeksan mukavan pehmoista-lämmintä-sopivanhauskaa tarinaa. Kirja-ahne ja utelias aikuinen ei ala pätkimään, vaan hotkaisee kirjan illassa. Ainakin minä tein niin.


"Tämä kirja on omistettu kaikille erilaisille." 
Vapauttava lupaus, sillä muotit, karsinat ja ja valmiit käsikirjoitukset hankaavat herkästi ihon ruvelle. Käännellänpä siis sivuja eteenpäin. Tarinat ovat Hanna van der Steenin käsialaa. Kultakäädyt kaulassaan räppäävä pikku-Mummo aloittaa värikkäiden tekstien sarjan - eiköhän nykyajan mummot taivukin hip hoppiin suht kevyesti. Ja harvinaisen mukavan perheen elämäänkin sisältyy vaikeita hetkiä, vaikka isänä olisi Onni Kantamoinen ja äitinä Ilona Pilleri. Tekstit ovat niin mehukkaasti lapsenmielisiä ja kuitenkin tästä ajasta arjen solmuineen, että näitä haluaisi ehdottomasti lukea ääneen. Ei vain itselleen, vaan myös ja ennen kaikkea lapselle.

Hurmaannuin - ja hurmaannun yhä uudestaan - myös kirjan kuvitukseen. Kuvien nuket ovat Aimokoulun 7-10-vuotiaiden käsityötaiteen oppilaiden tekemiä. Ja ettäkö mikä se sellainen Aimokoulu on? Omasta sijainnistasi riippuen käännä silmiäsi itään, länteen tai muuhun sopivaan kaakko-koiliseen, jotta katse on suunnattu kohti Hämeenlinnaa. Visuaalisten taiteiden koulu Aimo!

Ilmeikkäät nuket ovat jokainen niin minä itte ja hellyttäviä erilaisuudessaan. Aivan erityisesti ilahduttaa tuo nukkien villi hiustyyli; En ole aivan varma, onko Perttu Parttunen muistanut käyttää kampaa lääkärin vastaanotolle lähtiessään. Kirja pureutuukin elämän olennaisuuksiin eikä jää vaan siloiteltuun ulkokuoreen. Johanna Lyömilä on valokuvannut nuket niiden omassa elämänpiirissään, omien askareidensa keskellä.

Ja sitten vielä sellainen huippujuttu, että kirjan tekijäpalkkiot menevät lyhentämättöminä Pelastakaa Lapset ry:n hyväksi. Kirjan kummina on Jari Sinkkonen. Mikä upea kirja! *Painaa tykkäys-nappulaa*

The Unknown Bridesmaid





The Unknown Bridesmaid
Margaret Forster



Vintage,
2014


Kaipasin pientä englanninkielistä välipalaa ja niinpä kirpparilta tarttui mukaan tämä Margaret Forsterin pokkari. Only one person knows what happened that day... Halusin päästä mysteeristä osalliseksi ja kurkkia salaisuuden verhon taakse kannen tytön tavoin. Ja kuka on tämä Margaret Forster? Google kertoo, että hän on varsin tuottelias englantilainen kirjailija ja The Unknown Bridesmaid on hänen 26. fiktiivinen romaaninsa. Lisäksi hän on kirjoittanut elämäkertoja ja muistelmateoksi. Suomeksi häneltä käännetty ainakin kirja Salattuja kohtaloita, joka kertoo kolmen sukupolven naisista Englannissa, kaukaa 1860-luvulta lähtien.

Kirja kertoo Julian, lasten psykologin, tarinan. Hän tapaa vastaanotollaan tavalla tai toisella elämässään häirittyjä ja häiriintyneitä lapsia. Nuoret asiakkaat ovat kapinallisia, hämmentyneitä, sulkeutuneita, vihamielisiä. Julia tuntuu kohtaavan nämä nuoret tyynen ammattimaisesti ja ymmärtävän heitä. Samalla kuitenkin näiden tapaamiskuvausten välissä raotetaan pikkuhiljaa Julian omaa menneisyyttä. Myös Julian lapsuutta tummentavat menetykset, syyllisyyden ja häpeän tunteet.

Julia saa kokea karvaasti sen, että kerran paljastamatta jääneet asiat voivat vuosien mittaan kasvaa suureksi taakaksi. Kohtalainen koukutusvaikutus ja juuri sopivan sujuvaa luettavaa englanniksi.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Irlantilainen päiväkirja






Irlantilainen päiväkirja
Juhani Rekola



Kirjapaja,
2015


Juhani Rekola (1916-1986) teki pitkän työuran Tukholman suomalaisen seurakunnan kappalaisena. Siihen aikaan ei vielä vuorotteluvapaita tunnettu, mutta aivan ilmeisesti Rekola kaipasi taukoa työelämästä ja aikaa ajatteluun, kun hän jäi virkavapaalle viimeistelemään väitöskirjaansa vuonna 1970. Heikki Hatakka siteeraakin esipuheessaan Rekolaa seuraavasti: “En voi sanoa, että elämä on ollut rikasta. Pikemminkin se on ollut harmaata arkea. Seurakuntatyö on suuressa määrin ihmisten tapaamista, ja Tukholmassa on heistä suuri osa epäonnistuneita, väsyneitä, rahattomia ja rauhattomia ihmisiä. Heidän parissaan olen viihtynyt suhteellisen hyvin. Samanaikaisesti on papinvirka kuitenkin myös yhteistyötä onnistuneempien kanssa: neuvotteluja, järjestelyjä, kokouksia, valmistuksia. Siinä en ole viihtynyt.” Tuolloin vuonna 1970 Rekola perheineen vaihtoi kokonaan maisemaa ja teki Irlantiin kolmen viikon matkan, josta Kirjapajan julkaisema päiväkirja kertoo.
Slussenin sissien “Isä Camillo” Rekola oli myös ansioitunut kirjailija ja hengellisten kirjojen lisäksi hän kirjoitti kirjallisuus- ja kuvataideaiheisia esseitä. Irlantilainen kirjallisuus onkin yksin hänen matkapäiväkirjansa päätähdistä. Rekolan perehtyneisyys asiaan ei jää epäselväksi, kun hän pohtii muun muassa Oscar WildenJames Joycen ja William B. Yeatsin elämää ja heidän tarinoitaan suhteessa kotimaahan ja sen historiaan.
Jos Irlanti ennestäänkin on näyttäytynyt minulle salaperäisenä ja kiehtovana saarena, niin Rekolan kirja tuo siihen kompaktisti aivan uusia ulottuvuuksia; taustalla kelttiläiset runot ja legendat, uudemmalta ajalta kokonainen kaarti tunnettuja kirjailijoita, joista neljä kirjallisuuden Nobeleilla palkittuja. Kun matkareitti kulkee monen kirjailijamuseon ja -patsaan kautta, niin rinnalle on loogista ottaa myös katsaus maan historiaan. Ja sehän on pitkä ja verinen. Rekola mainitseekin, että “Irlannin menneisyyteen tutustuessaan on kiitollinen siitä, että Suomella on ollut humaanit naapurit.” Että näin, vaikka sodat ja kapinat on eletty täällä Pohjolassakin.
Kirjassa Rekola ottaa myös aikaa ja tilaa itselleen pohtiakseen pappeuttaan ja hengellisyyttä laajemminkin. Hän tekee usein matkaa jalan, eikä kirjan sisältö lukijallekaan ihan juosten välttämättä avaudu. Rekola ei fraaseile eikä puolustele vanhoja dogmeja – kun mies on toiminut sota-ajan pappina ja jakanut arkea elämän syrjään heittämien ruotsinsuomalaisten kanssa, elämä kenties näyttäytyy aika lailla turhasta riisuttuna ristiriitojen keskellä. On lupa kysellä, epäillä ja kyseenalaistaa – papillakin.
Oma mielenkiintonsa on myös siinä, että teksti on ennenjulkaisematonta ja ilmestyy nyt, siis 29 vuotta Rekolan kuoleman jälkeen. Monet havainnot voisivat kuitenkin täysin hyvin olla huomioita tämän päivän kirkosta Suomessa. Suosittelen kirjaa sekä pikakelauksena Irlannin historiasta ja kulttuurista että myös pohdintoihin haastavana elämästä yleensä. Tässä on tarjolla molemmat samassa paketissa. Jos jotain jäin kaipaamaan, niin karttaa perheen kulkemaa reittiä havainnollistamaan.

Julkaistu Kirjavinkeissä 19.7.2015

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Aurinko-viikonloppua!


Se on perjantai.
Kahvitelkaa toisianne!


Ja kakutelkaa kans


Tai siten ihan oma pieni hetki 


Ai että minäkö mukifriikki?
Näissä on kyllä Taikaa...


Ja Ideakeittiö ilahdutti tänään mustavalkoisilla ihanuuksilla ♥ 













Berliininpoppelit -trilogia







Berliininpoppelit -trilogia
Anne B. Ragde


Tammi,
2015



Berliininpoppelit-trilogia sulkee sisäänsä Ragden kirjatBerliininpoppelitErakkoravut ja Vihreät niityt. Tuhdintuntuista pakettia ei ole syytä säikähtää, sillä tämä tarina kannattaakin lukea aikajärjestyksessä ja yhteen pötköön. Norjalaisesta Neshovin suvusta kertova perhedraama jatkuu tiiviinä trilogian osasta toiseen.
Neshovin veljeksistä Tor on jäänyt kotiin sikalaa hoitamaan ja asuu pahoin ränsistyneellä sukutilalla vanhempiensa kanssa. Margido toimii hautaustoimistoyrittäjänä ja veljeksistä kolmas, Erlend, on nyrjähtänyt omilleen Kööpenhaminaan asti. Perheen sisäiset jännitteet ja salaisuudet ovat pitäneet veljekset erillään vuosikausia. Margidolla ja Erlendillä ei ole ollut intressejä pitää yhteyksiä yllä kotitilalla asuviin vanhempiinsakaan. Tilanne muuttuu, kun äiti vaipuu koomaan ja lyhyen sairaalajakson jälkeen kuolee.
Kolme aikuista poikaa kokoontuu sukutilalle sopimaan hautajaisista ja tilan jatkosta – ja tutustumaan toisiinsa. Veljeksiä ei DNA:n lisäksi tunnu yhdistävän alkuun juuri mikään ja heidän ammattikuntiensa erikoisuus vielä korostaa tätä eroa. Torin elämä keskittyy sikalan ympärille, emakot ovat hänen juttuseuraansa ja vastasyntyneet porsaat hänen ylpeydenaiheensa. Sosiaalinen elämä on olematonta tilan ulkopuolella. Tosin kerran elämässään Tor on todistettavasti ollut intiimisti naisen kanssa, sillä nyt tilalle saapuu myös tytär Torunn. Margidon ammatti vaatii säntillisyyttä, ympäristöä ymmärtävää ja kunnioittavaa pukumiehen elämää. On jaksettava olla tyynen osaaottava puitteista huolehtija toisten surun keskellä. Erlend puolestaan on jättänyt taakseen puoliliekillä elämisen ja kaavamaisen varovaisuuden – hän on elämän nautinnoille altis sisustussuunnittelija. Bollingeria pöytään! Hän on myös veljeksistä ainut, jolla on kumppani vierellään. Kaiken taustalla leijuu vahvatahtoisen edesmenneen Annan henki. Ja entä isä, lähes näkymättömäksi kulunut ja puhumattomaksi käynyt vanhus.
Torin odotukset kääntyvät tyttären puoleen sikatilan jatkamisessa. Sukupolvenvaihdos kattaa laajan skaalan tunteita, epävarmuutta ja riskejä. Ilman surua ja syyllisyyttä ei tilanteesta selvitä Neshovissakaan. Myös vekkuli homopari, Erlend ja Krumme, pääsee tarinan edetessä enemmän esiin. He ovatkin tarinan varsinainen rakkauspari, vaikka pientä yritystä on toisilla tahoillakin.
Ragden trilogiassa tuntuu tapahtuvan erityisen paljon juuri silloin, kun juoni ei juurikaan etene. Veljekset tulevat kauttaaltaan tutuiksi tekstin myötä ja he ovat sydäntä viiltävän paikallaan jokainen omalla tontillaan. Taustojaan vasten he ovat kaiken ankeuden ja vähäeleisyyden keskelläkin sympaattisia hahmoja. Aivan eritoten ihastuin Ragden tapaan kuvata sikalan tapahtumia ja Torin kiinteää suhdetta elinkeinoonsa ja eläimiinsä – elämäntehtäväänsä. Samoin Margidon työtä on kuvattu oivaltavasti; päältä siistiä, vaikka pinnan alla kuoleminen on joskus sotkuista puuhaa. Arjen realismi, päätösten ja valintojen vaikeus on puhuttelevaa. Ei niin kaukanakaan suomalaisesta sielunmaisemasta tämä, ilmankos kosketti syvältä. Suosittelen!

Julkaistu Kirjavinkeissä 17.7. 

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Ihan kakaroita





Ihan kakaroita
Patti Smith



Siltala,
2014


Patti Smithin Ihan kakaroita ehti olla jo pitkään lukulistan seuraavana, ja aina se tuli syystä tai toisesta ohitetuksi. Nyt viimein kesäloman päättäjäisiksi tartuin tähän pokkariin; kannen mustavalkoinen kansi kai jollain tapaa korreloi haikean kesä(loma) on ohi -tunnelmani kanssa. Kirjasta tulikin sitten erikoinen lukukokemus - ensin olin jättää kirjan kesken ja lopulta tykästyin siihen suuresti.

Ennestään Patti Smith oli minulle lähinnä vain nimenä tuttu ja tarvitsin you tubesta pientä kertauskurssia, ennen kuin hänen musiikkiaan alkoi palautua mieleeni. Kuuntelin pari haastattelua samalta kanavalta ja yhdistettynä kirjan kertomaan alkoi syntyä mielikuva hyvin erikoisesta, karismaattisesta persoonasta.

Kiinnostavaa oli myös se, että Andy Warholin nimi oli pompsahdellut vastaan jo parissa vasta äskettäin lukemassani kirjassa - Basquiatin leskessä ja Paul Stanleyn omaelämäkerrassa. Ja kun muistiani pinnistelen, niin taisipa siellä tulla mainituksi myös Robert Mapplethorpekin.

Ihan kakaroita kertoo Patti Smithin ja Robert Mapplethorpen, kahden taiteilijasielun tarinan. Liikkeelle lähdetään heidän lapsuudestaan, mutta hyvin pian päästään 70-luvun New Yorkin taiteilijapiireihin. Patti saapuu New Yorkiin rahattomana ja vailla muuta varmaa tietoa huomisesta kuin taiteen palon viitoittama tie. Kohtalo, sattuma tai mikä ikinä lieneekään, Patti kohtaa Robert Mapplethorpessa elämänpituisen sielunkumppaninsa. Heillä ei ole juuri mitään, ja silti heillä tuntuu olevan kaikki tarvittava toisissaan ja taiteessaan. Joskus rahat riittivät taidemuseon pääsylippuun - yhdelle. Toinen kävi katsomassa näyttelyn ja kertoi toiselle näkemästään. Kun yhteinen katto pään päälle viimein löytyi, katujen roskiksista saattoi öisin tehdä hyviä sisustuslöytöjä. Iltaisin onnellinen nuoripari selaili taidekirjoja kämpässään eikä tainnut pahemmin kantaa huolta huomisesta. Myöhemmin Robertin herännyt homoseksuaalisuus vei heidät kyllä eri osoitteisiin, mutta syvää yhteyttä se ei katkaissut.

Ja Hotel Chelsea - mikä maineikas tarina rakennuksella onkaan taiteilijoiden, kirjailijoiden ja muusikoiden asuinpaikkana. Where the walls still talk. Myös Patti ja Robert hakeutuivat sinne punkkaamaan joksikin aikaa.

Ensi alkuun kirja uhkasi todellakin jäädä kesken. Smithin luonnikkaasta tekstistä huolimatta otteeni lipsui. Patti kävi läheisemmäksi runoineen ja kuvataiteineen, mutta Robertin kanssa oli vaikeampaa. Päällimmäiseksi kirjassa jäi tuntemukset ei ehkä niin kauneimmista aistillisista valokuvista, kun taas netistä googlailut auttoivatkin jo paremmin ymmärtämään hänen asemaansa taiteilijoiden tähtikartalla. Matka 70-luvun New Yorkin taiteilijapiireistä, huumehuuruisesta vapaan ajelehtimisen ajasta tähän minun arkeeni tänään on kyllä melkoinen aikaharppaus - taiteen tekijän ja kokijan välinen kuilu on mielenkiintoinen ylitettävä.


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Varjopoika







Varjopoika
Carl-Johan Vallgren




Otava,
2015

Ruotsi ja dekkarit - kuulostaako tutulta yhdistelmältä? Pohjoismaiseen kesäjännitysviihteeseen on helppo sukeltaa mukaan. On odotettavissa, että kyllä sieltä joku suomensukuinen tyyppikin pulpahtaa pintaan Tukholman metron malliin. Östermalm ja Djursholm gataneineen ovat kuin päällisin puolin tuttuja kotimaan kesäkaupunkeja, joissa satunnaisesti piipahdetaan.

Ruotsissa Vallgren on tehnyt kirjallista uraa jo hyvän aikaa, niittänyt lukijoiden suosiota ja myös kunniaa ainakin yhden August-palkinnon verran. Varjopoika on hänen ensimminen rikosromaaninsa. Ellei tähän mennessä ole jo tullut tehtyä tuttavuutta toisella kotimaisella, niin nyt uusin kirja on tarjolla myös suomenkielisenä käännöksenä.

Isä ja kaksi poikaa matkalla kotiin kesäisenä päivänä Tukholmassa. Vaimo odottaa kotona ruoan kanssa, lapset vaativat miehen huomion. Jokainen vanhempi tunnistaa kyllä sen tilanteen, kun talutat yhtä  ja yrität samalla pitää kiemurtelevan ja tuskastuneen nuoremman aisoissa rattaissa. Nopein reitti kotiin, kiitos! Mies on kiitollinen ystävällisen ohikulkijan avusta. Seuraavassa hetkessä poika on kadonnut, lopullisesti.

Yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin katoaa toinenkin veljeksistä, Joel. Kyseessä ei ole mikä tahansa perhe, sillä Klinbergit ovat vanha ja varakas, kansainvälisillä markkinoillakin toimiva teollisuussuku. Joel on perheyrityksen pääjuristi ja perillinen. Kukaan ei kuitenkaan kysele lunnaiden perään eikä esitä muitakaan vaateita, kuten ei aiemmankaan katoamisen yhteydessä.

Joelin vaimo ottaa yhteyttä Danny Katziin ja pyytää tältä apua miehensä etsinnässä. Danny ei varsinaisesti ole mikään yksityisetsivä, mutta hänen rankka menneisyytensä on ehtinyt opettaa monenlaisia taitoja tiukkoja tilanteita varten ja rahakin kelpaa. Armeijan salaisen erikoisryhmän oppien lisäksi Danny on käynyt katujen kovaa koulua, käyttänyt huumeita, renttuillut ja rötöstellyt. Pian Katz saa huomata, että Klingbergin juttu kiinnostaa myös hänen nuoruusaikojen ihastustaan, Evaa. Evakin on yrittänyt rakentaa uuden elämän ja painaa rosoisen ja risaisen nuoruuden pois mielestään. Tapaaminen nostaa entiset ajat pintaan. Kuvio monimutkaistuu entisestään, kun Dannysta itsestään tulee pääepäilty.

Luku luvulta Varjopoikaan ilmaantuu uusia käänteitä ja jos luulit hetken selvittäneesi pakkaa, niin kohta se on taas lattialla levällään. Mies- ja naistappioita kertyy pitkin matkaa eikä murhatuille jäädä pitkäksi aikaa kelloja soittamaan, kun on riennettävä jo tarinassa eteen päin. Useamman kuin kerran jouduin pidättelemään hengitystäni, kun oli aivan SELVÄÄ, että nyt mennään tyhmästi surman suuhun. Kertomatta kellekään ja yksin, kovin niukasti aseistettuna! Mutta sehän on vain sitä henkilöhahmon urheutta, jolla pidetään lukija juonessa mukana. Ihmisen pimeä puoli ja raakuus on jollain tapaa kuitenkin lukijaystävällistä ja sopi ainakin minulle huomattavasti paremmin kuin vaikkapa Erik Axl Sundin Varistyttö-trilogia ajoittain ahdistavat käänteet. Kansainvälisyys tuo myös oman säväyksensä tarinaan ja tällä kertaa nuo erikoismausteet nousevat Karibianmeren alueen värikkäästä kulttuuriperinnöstä.

Kirsikkana monikerroksisessa kakussa on epäsosiaalinen, arvaamaton ja rouhea Daniel Katz. Mies jää kiehtomaan mieltä, arvatenkin hänen seikkailunsa ovat vasta alussa.