lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kilpimies





J.K. Tamminen
Minerva, 2017




Kiinnostukseni kirjaan Kilpimies heräsi luettuani kirjailijan esittelyn netistä. J.K. Tamminen on paitsi rikostoimittaja myös rikostutkija, juristi ja teologi koulutukseltaan. Hän on ex-rikollinen ja tuntee hyvin alamaailman temput ja toimintatavat - ei vain Suomessa vaan myös itä-Euroopassa. Millaisen dekkarin kirjoittaa mies, joka tuntee osapuolet molemmin puolin tiskiä?

Kilpimies on jatkoa romaanille Pasilan mies, joka perustuu Helsingin huumepoliisin Jari Aarnion tapaukseen. Tamminen on kertonut tutkineensa Aarnion tapausta ja keränneensä siitä taustatietoa jo kymmenen vuoden verran. Kirjoissa Aarnio on saanut nimen Jouko Aro. Nyt Jouko Aro on siirretty syrjään huumepoliisin päällikön työstään ja hän odottaa tuomiotaan. Aron työtä jatkaa Raimo Korhonen, jolla on työparinaan ylikonstaapeli Sari Purhonen.

Kansainvälinen huumeliiga pyörittää monitahoisesti organisoitua bisnestään eivätkä omaa tonttiaan hoitavat rikolliset juurikaan tunne palapelin muita tasoja ja tahoja. Verkoston osien yhteistyötä ohjaa kuin näkymätön käsi ylhäältä ja kaikenlainen sooloilu ja omasta roolista lipeäminen on hengenvaarallista. Eikä näille kirveellä veistetyille miehille muutenkaan henkivakuutusta irtoa. Toisaalla huumepoliisit ja KRP pyrkivät rinnalle ja ohi tässä kilpajuoksussa. Pääroolin tässä työssä saavat savolaistaustaiset ylikonstaapeli Sari Purhonen ja ylikomisarion virkaa hoitava Raimo Korhonen. Seuraillaan, kytistellään eikä suinkaan isketä heti, kun pyritään selvittämään vyyhtiä pitemmältä matkalta. On myös mahdollista ja jopa todennäköistä, että poliisin riveistä livennyt porukkaa huumekaupan puolelle. Epäilyjen kentällä on vaikea tietää, keneen voi luottaa ja kuka on kenenkin puolella.

J.K. Tammisen perehtyneisyys ja asiantuntemus niin rikollisuuden kuin rikostutkimuksen puoleltakin on tämän kirjan vahvuus. Se jopa hallitsee tarinaa niin, että varsinaista juonta on hankala seurata. Kirja vilisee rikollisliigan eri osaajia, joiden kanssa ei kuitenkaan oikein ehdi sinuiksi. Plussaa on itse ilmiön kuvaaminen ja huumekaupan laajuuden todentaminen, mutta dekkarin jännitystä ei tästä minulle irronnut. Hauska yksityiskohta kirjassa on Purhosen ja Korhosen savolaisuus, jota olisin suonut viljeltävän enemmänkin:

"Se on moro", sanoo vanhempi miehistä ja ojentaa Korhoselle kätensä. "Milloin viimeksi Sulkavalla?" "Kuukausi sitten. Kävin pilkkimässä Muikkukukossa", naureskelee Korhonen. 

Kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta.


perjantai 28. huhtikuuta 2017

Sydämenasioita Jylhäsalmella









Kirsi Pehkonen
Karisto, 2017





Huhtikuinen sää näyttäytyy kylmänä ja koleana, joten lievitin kesänkaipuutani Kirsi Pehkosen uutuusromaanilla Sydämenasioita Jylhäsalmella. Kirjan kansi vie lukijan oitis keskelle kauneinta kesäpäivää veden äärellä, paljain varpain mökin edustalla. Kirja aloittaa uuden maalaisromanttisen sarjan, josta seuraavan osan luvataan ilmestyvän keväällä 2018.

Juuri maisteriksi valmistuneen Riinan on etsittävä elämälleen uutta  suuntaa, kun avomies Aki jättää hänet ja haluaa keskittyä urhelijanuraansa. Opettajan pestiä ei heti aukene, eikä Riina voi enää mennä kesätöihin Akin isän firmaankaan. Aikansa emmittyään Riina kääntyy Sirkka-tätinsä puoleen ja saakin kuulla olevansa todella tervetullut kesätöihin Sirkan lossikahvilaan. Niinpä Riina pääsee toipumaan sydänsuruistaan lapsuudesta tuttuihin maisemiin. Kahvilatyö tuo päiviin uuden rytmin ja pieni kyläyhteisö ottaa Riinan uteliaan hyväntahtoisesti vastaan. Liika sinisilmäisyys tietenkin kostautuu, jotta tarinaan saadaan särmää ja vähän jännitystäkin.

Sydämenasioita Jylhäsalmella on kaunista luettavaa tässä ajassa – jotenkin niin hyväntahtoista ja kilttiä. Jylhäsalmella eletään vielä lintukodossa, pienen maalaisyhteisön turvassa. Aika kulkee leppoisten mökkilomalaisten tahtiin, vaikka lossikahvilan vitriinissä onkin sämpylät oltava ajallaan valmiina ja kahvi tuoretta.

On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan Pehkonen Riinaa kasvattaa, kun hän aikuistuu. Aloitusosassa hän on täysi-ikäisyydestään huolimatta juurikin se Sirkan äidilliseen hoivaan tullut sukulaistyttö, vaikka joutuukin kirjan käänteissä ottamaan vastuuta enemmän kuin alun perin oli ajatuskaan.

Kirja perustuu paljolti dialogiin ja nautinnolliseen savolaiseen huasteluun:

– Elä hättäile, tuli vuan mieleen yksi asia, Sirkka sanoi.
– Syöt ensinnä, juuaan kahvit ja tuumataan. Kyllä sinulle tiältä aina paikka löytyy, ihan valittavaksi asti.


Julkaistu Kirjavinkeissä 28.4.2017

torstai 27. huhtikuuta 2017

Punaisten naisten tiet





Tiina Lintunen
Otava, 2017



Juuri itsenäisyytensä saaneen Suomen levottomat ja suuntaansa hakevat olot johtivat tuoreen valtion katkeraan sisällissotaan heti vuoden 1918 alussa. Veriset taistelut päättyivät valkoisten voittoon, punaisten tappioon. Jälkipyykki jätti jälkeensä häpeää, vaikenemisen haavoja ja hitaasti paranevia arpia.

Tiina Lintunen on tutkinut tuona aikana punakaartin puolella toimineiden naisten oloja ja kohtaloita Porin seudulla. Sisällissodan syttyessä naisia tarvittiin moniin huoltotehtäviin ja sairaanhoitajiksi. Vaikka Suomen kansanvaltuuskunta ja punakaartin johto eivät naisten aseellisia komppanioita hyväksyneetkään, myös joitakin aseellisia naiskaarteja perustettiin.

Kirja Punaisten naisten tiet pohjautuu Lintusen samannimiseen väitöskirjaan vuodelta 2015. Tutkimusaineistona on tiedot 267 naisesta, jotka joutuivat valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 epäiltynä valtiopetoksesta tai avunannosta valtiopetokseen. Näiden naisten taustat ja kohtalot on tarkoin selvitetty ja näin kirja on erinomaista ajankuvausta alkaen aina tuolloisesta naiskäsityksestä ajan poliittiseen kuvaukseen niin Suomessa kuin laajemmin Euroopassakin. Lintunen on selvittänyt naisten motiiveja hakeutua punakaartin palvelukseen. Syistä vähäisin oli aatteellinen, useimmiten taloudelliset syyt ja lähipiirin painostus ja suostuttelu nousivat ensisijaisiksi. Osa naisista ehti olla mukana hyvin lyhyen aikaa, silti kapinan kukistuessa vangittiin kymmeniätuhansia punaisia – osa heistä kaartiin kuulumattomiakin, kaaostilanteessa pakokaravaaniin liittyneitä. Kun vankilatoiminta kävi riittämättömäksi, vangit toimitettiin suurille leireille odottamaan tutkintaa. Kun maa kärsi tuolloin elintarvikepulasta, nälkä ja leirien muutenkin puutteelliset olot heikensivät vankeja niin, että kaiken kaikkiaan vankileireillä kuoli vuonna 1918 yli 13 000 suomalaista. Eloonjääneiden elämässä riitti haasteita kauan vielä valtionrikosoikeuksien käsittelyjen jälkeen. Voittajapuolen epäluulot ja kauna lyttäsivät punaisten naisten kelvollisuuden ja moraalin kaikilla elämän alueilla.

Punaisten naisten tiet on silmiä avaavaa, raadollista kertomaa oman maamme historiasta. Koska Lintunen on tutkinut rajatun yhteisön naisten kohtaloita, hän on voinut porautua perinpohjaisesti näiden naisten elämään ja he myös antavat kasvot tuon synkän ajanjakson naisille. Paitsi että naiset joutuivat itse tutkinnan ja tuomion alle, monet heistä menettivät miehensä sodassa tai joutuivat yksinhuoltajan asemaan miehen ollessa vankilassa. Tapahtunutta peilataan myös sen ajan naiskuvaa ja työläisnaisen asemaa vasten.

Ja miten lyhyt aika sata vuotta loppujen lopuksi onkaan! Yhä meitä lähellä, enemmän tai vähemmän tiedostamatonta, sukupolvelta toiselle siirtynyttä perintöä. Millainen on kunnon kansalainen? Missä on naisen paikka?

Kiinnostavaa luettavaa, suosittelen.

Julkaistu Kirjavinkeissä 27.4.2017

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Juva Rock City







Vesa Kontiainen
Bazar, 2017






Siitähän se lähti sitkeä kevätflunssa lopulta helpottamaan, kun sain luettavakseni tämän yli 500-sivuisen opuksen. Sivu sivulta oireilu helpotti ja sain nostaa lääkärin anteliaasti määrämien kuusisataisten Buranoiden purkin takaisin hyllyyn tulevia terveydellisiä takapakkeja odottamaan. Annas kun arvaan, kirjan ilmestyminen painosta on ollut erityisen odotettua näillä kulmilla ja näiltä kulmilta maailmalle lähteneillä, jos toki kirjalla on tuhdisti kiinnostavaa annettavaa laajemmallekin yleisölle.

Juvan legendaarinen Kaarihalli liittyy vankasti Kontiaisten perheeseen. Vesa Kontiaisen äiti Irma toimi Kaarihallin toiminnanjohtajana ja vastasi esiintyjäjärjestelyistä vuosina 1977-1986. Nyt kirjaa lukiessa olen voinut palauttaa mieleeni kuvan kahvion puolella hääräävästä hyväntuulisesta mutta samalla tarmokkaan topakasta naisesta. Myös isä Eino on ollut tuolloin tiiviisti mukana, ja hänen lausahduksiaan lukiessa todella toivoisin, että voisin hänetkin muistaa. Huikeita persoonia molemmat, eikä heidän vaikutuksensa jatkon kannalta jää epäselväksi. Rispektiä riveillä ja rivien välissä, kyllä.


"Ei nuo helsinkiläiset tiiä sahoista sitten yhtään mittään. 
Saha ei ou mikkää leikkikalu vuan työkalu. 
Eppäilenpä vahvasti oisko tuosta pojasta oikeesti mehtähommiin."

Eino Kontiaisen värikkäät repliikit ovat varsinaisia ilopiikkejä kirjassa. Pääsipä hän antamaan ylläolevan arvion Maukka Perusjätkästäkin, joka vieraili Kaarihallilla syyskuussa 1980. Einoa tarvittiin käynnistämään Maukan saha, ennen kuin show pääsi alkamaan. Maukka oli sen verran erikoinen persoona Partner-sahoineen, että tuo ilta on jäänyt itsellekin hyvin muistiin. Kylällä ilta muistettiin ainakin jonkin aikaa myös siitä, että juuri istutetut vaahterat kylänraitin varrella olivat kärsineet vaurioita. Vaahterauutinenkin palasi mieleen, joskaan en olisi osannut sen ajankohtaa enää millään tapaa aikajanalle asettaa. Vaahteroita paremmin muistan jopa pyytäneeni pieneen punamustaan muistivihkoon Maukan nimikirjoituksen. 

Hurriganes, Ratsia, YÖ... Vaikka teksti sinänsä oli nopealukuista, niin monen kappaleen kohdalla piti minun vaipuman muisteloihin. Todellakin, halliahan kuului kiertää yksisuuntaisesti ja - todellakin - nousu kahvioon tapahtui mutkitellen rappusilla istuskelevia väistellen...

Joulukuussa 1997 Hotelli Juvan Koivuniemi tarvitsi rokkimiehen järjestämään Hotelli Juvaan ohjelmaa. Hotellin tähti-illat saivat alkunsa. Jos on paikallaan luonnehtia Kaarihallia legendaariseksi, niin paljon on muisteltavaa myös "Hotskun" tähti-illoista. Huomaan, että parhaimmin mieleenjääneet illat liittyvät artisteihin, jotka edelleenkin näen mieluusti joka vuosi.

Ja entäs sitten? Tuli Puustockit, Metsä Rokkaat ja Juva Rokkaat. Ja monta muuta. Ai että rockin monitoimimies, moniottelija? Omien, lukemisen herättämien muisteloiden rinnalla on mielenkiintoista päästä näkemään
Kuva: bloggaajan
kirjan myötä myös sitä valtavaa taustatyötä mikä keikkojen ja tapahtumien taustalla tehdään. Tilanteet vaihtelevat ja muutokset voivat yllättää ihan viime minuuteillakin, kyseessä on isot rahat ja yleisön suuret odotukset. Toisaalta taustalla toimitaan myös syvästi henkilökohtaisella tasolla, artisteista tulee tuttuja, ystäviä, luotettuja. Musiikki ei ole tavara, jolla on hintalappu - se on myös tunteita, elämyksiä, elämäntapaa. Kirjan kannessa se sanotaan tiivistetysti: Festarijärjestäjän taivas ja helvetti.


Kontiaisen kirjassa on tarkat esiintyjälistat niin Kaarihallin, Hotellin tähti-iltojen kuin Juvan

Kuva: bloggaajan
festareidenkin osalta. Samoin ylös on kirjattu esittelyjä juvalaisista bändeistä. Loppupuolella tuntuu, että teksti menee jo hieman luettelomaiseksi kaikesta tavarasta - no kun on kaikki kattavasti koottu yksiin kansiin, niin 500 sivua ja rapiatkaan ei tahdo riittää. Hienoa on myös se, että mukaan on saatu paljon kuvia ja artistien itsensä muisteloita Juvasta ja Juvan tapahtumista. Kuinka ollakaan, monen artistin mieleen on jäänyt erinomaiset järjestelyt Juvalla - aina täytekakkua myöten.



Lopuksi vielä kehut noista Kaarihallin aikaisista lehti-ilmoituksista. Niissä on jotain niin symppissöpöä:
Nuoret suosikkipojat saapuvat, nyt vuorossa toivottu nuorisobändi POPEDA.



Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta, jolle lämpimät kiitokset kirjan kolahtamisesta postilaatikkoon.






tiistai 11. huhtikuuta 2017

Murra tunnelukkosi







Kimmo Takanen
WSOY, 2017




Skeematerapia on tunnelukkojen työstämiseen kehitetty terapiamuoto ja Kimmo Takanen yksi sen uranuurtajista Suomessa. Hän toimii sekä skeematerapeuttina että skeematerapian ja mindfulness -menetelmän kouluttajana.
Näitä elämänhallinta- ja itsehoito-oppaita ilmestyy melko tiiviiseen tahtiin, joten kysyntää on.

Tunnelukot ovat usein perua lapsuuden hankalista tilanteista, joiden käsittelyyn lapsella ei ole ollut välineitä eikä mahdollisuutta. Oli uhka sitten todellinen tai kuviteltu, ihmisen toimintamekanismit pyrkivät ennen kaikkea varmistamaan hengissä selviytymisen. Kehon puolustumekanismit ovat auttaneet kyllä selviytymään tilanteesta, mutta ne ovat jättäneet jälkeensä vääristyneitä uskomuksia itsestämme ja elämästä ylipäänsä. Samantapaisina toistuvat tilanteet ovat vain vahvistaneet tunnelukkoa. Vaikka emme tiedosta näitä uskomuksia emmekä pysty näkemään niiden todenperäisyyttä, tunnetasolla ne ohjaavat kuitenkin voimakkaasti käytöstämme aikuisenakin. Se, mikä auttoi lasta selviytymään, ei enää pädekään aikuisten maailmassa. Yhä aikuisinakin meissä on Takasen mukaan sekä aikuisen että lapsen taso, tai itseasiassa useitakin eri-ikäisen lapsen tasoja. Tunnelukko saa meidät reagoimaan lapsen tapaan, vaikka “aikuisten oikeesti” sellainen käytös johtaa vain uusiin ongelmiin.

Aikuisena meillä on kokemusta ja keinoja, tietoja ja taitoja käsitellä asioita ja niiden syy-yhteyksiä. Pelkkä tieto ei kuitenkaan riitä, vaan yhteys sisäiseen lapseen on löydettävä tunnetasolla. Eheytyminen on oman elämänhistoriansa tutkimista ja omien elämänhaasteidensa tunnistamista ja työstämistä. Uusia tapoja toimia, jolloin ohjaksissa on vastuullinen aikuinen.

Takasen kirjassa on paljon käytännönläheisiä harjoituksia, jotka auttavat omien tunnelukkojen tunnistamisessa. Tehtävien parissa voi käynnistää oman lapsuutensa muisteluprojekteja ja mielikuvaharjoitukset tuntuivat toimivilta. Joitakin osia taas sivuutin itselleni aivan vieraina. Jo pelkästään se, että herää tunnistamaan asioita oman ja muiden käytöksen taustalla, antaa arkeen hyödyllisiä eväitä. Suosittelen lukemaan ajan ja ajatuksen kanssa tätä.

Julkaistu Kirjavinkeissä  11.4.2017


http://www.adlibris.com/fi/kirja/murra-tunnelukkosi-9789510422151

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Vapaudu - polku hyvään elämään





Nanna Mikkonen
Otava, 2017



Ensimmäisestä Idols-kaudesta Nanna Mikkonen jäi pirteänä tuomarikaartilaisena mieleen. Hänen uutta kirjaansa lukiessani yllätyin, kuinka paljon haasteita hän on joutunut kohtaamaan elämässään. Jo nuorena epämääräiset kivut olivat osa hänen arkeaan ja vain 25-vuotiaana lääkäri teki ennusteen alkavasta suolistosyövästä. Mikään ei ollut hyvin, kun negatiivinen mieli sai toistaa päivästä toiseen, että “Minusta ei ole mihinkään.” Riittämättömyytensä kanssa kipuillut epävarma nuori loi myöhempinä vuosina uraa niin musiikki-, mainos- kuin muotimaailmassakin.

Jo varhain Nanna Mikkonen lähti hakemaan työkaluja, joilla voisi parantaa oloaan. Hän halusi ymmärtää pahan olonsa syitä ja saada apua. Hän kiinnostui meditoinnista ja mindfullnessista, opiskeli vyöhyketerapiaa ja osallistui retriitteihin. Hän luki paljon kirjallisuutta alitajunnan voimasta ja ymmärsi, miten vahvasti negatiivisuus piti häntä vallassaan ja esti paranemista. Tahto parempaan oli yhä niin vahva, että hän oli valmis matkustamaan vaikka “maan ääriin” löytääkseen kaipaamansa vastaukset. Nanna Mikkonen vietti vuosia maailmalla; Thaimaassa, Japanissa, Intiassa – ja löysi oman polkunsa onnellisuuteen ja tasapainoiseen hyvinvointiin. Siitä hyvästään hän haluaa jakaa myös kirjansa lukijoille ja herätellä muitakin olemaan itselleen läsnä ja elämään omien arvojensa mukaista elämää.

Kirjan oivallukset eivät sinänsä ole uutta. Silti se on inspiroiva matkakirja löytämisestä ja henkisestä kasvusta. Se on yhden ihmisen ainutlaatuinen matka, jonka hän haluaa jakaa kanssakulkijoidensa avuksi ja avata uusia näkökulmia elämäniloon ja mielenrauhaan. Oman eksoottisen ripauksensa tuovat kuvaukset vuosista maailmalla. Hänellä on ollut rohkeutta lähteä ja heittäytyä uuteen, josta päällimmäisenä esimerkkinä on yrityksen perustaminen Intiassa.

Kirjan kauniit kuvat vahvistavat tekstin sanomaa. Kirjan harjoitukset ovat hyvin valikoituja ja vakuuttavia, eivätkä vie liikaa tilaa Nanna Mikkosen tarinalta, joka kyllä puhuu omasta puolestaan.

Julkaistu Kirjavinkeissä 5.4.2017



http://www.adlibris.com/fi/kirja/vapaudu-9789511307693