sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Ja arvonnan voittaja on...

Peruna siis saatu maahan kasvamaan ja pihalle tuotu kuorma kiviä. Sunnuntait kuluvat ihan liian vauhdilla, kirja on pahasti kesken ja arkea pukkaa jo nurkan takana. But that's just life... Ennen illan kähmää kuitenkin vielä tutkailin, kuinkas random.org -palvelu toimiikaan ja naputtelin kaiken kaikkiaan 18 arpaa exceliin.
Se onkin aivan passeli määrä kokeilla ja nähdä, kuinka tässä tulee toimia. Oli tosi jännittävää nähdä ensimmäisten kommenttien ilmestyvän seinälle ja sitten pikku hiljaa saavan jatkoa. En mainostellut tätä omalla seinälläni facebookissa enkä muutenkaan tutuille huudellut, halusin nimenomaan nähdä, että löytääkö näin tuoreeltaan tänne kukaan :) Mukavaa, että löysitte - olen ollut aika innoissani tästä kirjoittamisesta ja muutenkin katsellut nyt toisten blogeja hieman uusin silmin. Kyllä tästä sellainen "oma lapsi" tulee ja iho puskee äidinylpeyttä ajoittain. Vaikka sitten aina voisi paremminkin asiaan paneutua ja fiksummin asiaa pohtia. Mutta ehkä sitäkin, ajan kanssa. Kehitystä.

Jaarittelut sikseen ja Random.orgin äärelle! Bittiavaruuden onnetar palvelussa oli sitä mieltä, että tällä kertaa on syytä ojentaa voitto numerolle 14. ONNEA, Hiisukas !
Laitan sinulle hetimmiten viestiä ja voit sitten varailla yöpöydälle tusinan kirjoja ja jokaiselle on oma kirjanmerkkinsä. Kreikkalaisissa tunnelmissa. 

2 kommenttia:

  1. Onnea voittajalle! Minä se on ole jaksanut opetella tuota randomia käyttämään vaan taas askartelen täällä lippulappusia arvontaan.. :D

    VastaaPoista
  2. Itsekin ajattelin ensin, että askartelen arpalippuset ja pyöräytän ne kauniissa maljakossa kuin lottomyllyssä konsanaan :) Mutta uteliaisuuttani menin kuitenkin katsomaan, että kuinkas tuo Random toimii ja näpyttelin arvat Excel-taulukkoon ja onhan se tosi kätevä. Hassua, miten paljon jännitystä arvonnasta saa irti itse järjestäjäkin... Ne elämän pienet ilot! Ehkä pikaiseenkin keksin uutta arvottavaa...

    VastaaPoista