tiistai 9. kesäkuuta 2015

Isä ja poika kaukopartiossa





Isä ja poika kaukopartiossa
Pekka ja Pauli Savinaisen muistelmat
Irja Kortelainen




Minerva,
2015

Jotenkin se aina syvästi koskettaa, kun todetaan, että eivätpä ne miehet sodasta ja rintamalla olostaan jälkeen päin puhuneet. Ja jos puhuivat, niin ehkä keskenään. Monen vuoden taakka, kaikki nähty ja koettu, oli liian painavaa puettavaa sanoiksi. Toisaalta sodan käänteet tekivät liittolaisista vihollisia ja päin vastoin, sankaruus saattoi muuttua häpeäksi. Aina ei ole ollut lupakaan puhua. Kuitenkin haluamme kuulla omaa historiaamme ja yritämme ymmärtää isovanhempiemme perintöä, sitä sanatontakin. On hyvä, että näitä sotamuistelmia - joista yksi uusimpia on Irja Kortelaisen kokoama Isä ja poika kaukopartiossa -  julkaistaan. Kirja perustuu Pauli Savinaisen haastatteluihin ja se kertoo hänen ja hänen isänsä Pekka Savinaisen sota-ajan kokemuksista. Samalla tämä on jälleen yksi kertauskurssi tapahtumista maamme itärajalla laajemminkin.

Pekka Savinaisen elämässä sodat seurasivat jatkumona toinen toistaan. Hän syntyi Itä-Karjalassa 1800-luvun lopulla Särkijärvellä ja ehti mukaan jo ensimmäiseen maailmansotaan Venäjän tsaarin armeijan upseerina. Vienan Karjalassa virisi vapautusyrityksiä ja vapautustaisteluita 1920-luvun vaihteessa, jotka kuitenkin epäonnistuivat. Otteet rajan takana kovenivat ja myös Pekka joutui pakenemaan Suomen puolelle, lähes koko muu suku vietiin Siperiaan. Talvisodan alkupuolella kaukopartiotoiminta pääsi alkuun ja pitkän kokemuksen omaava ja maastot tunteva Pekka Savinainen oli yksi sen pätevimpiä miehiä.

Suomalaiset kaukopartiomiehet toimivat lähinnä päämajan alaisina yksikköinä jatkosodassa ja Lapin sodan aikana. Vaativille retkille tarvittiin kovakuntoisia, hermonsa hallitsevia tarkasti valikoituneita miehiä. Retket olivat varsinaista tiimityötä, jokaisella oli tärkeä paikkansa kokonaisuuden kannalta ja yhden epäonnistuminen saattoi koitua kohtaloksi koko porukalle.

Talvosodan loppupuolella myös Pauli lähti isänsä mukana Kajaaniin ja ja pääsi siellä sissikoulutukseen. Paulilla oli tuolloin ikää vasta 17 vuotta ja äiti vastusti pojan lähtöä - huolta oli riittämiin jo siinäkin, että mies haavoittui sotareissuillaan. Äidin vastaväitteistä huolimatta Paulista tuli kaukopartiomies isänsä rinnalle.

Täytyy todeta, että tarkkaan on vuosikymmenten takaiset asiat Pauli Savinaisen mieleen piirtyneet. Hyvinkin yksityiskohtaisesti ja mielenkiintoisesti Irja Kotilainen kuvaa miesten reissuja vihollisen selustaan. Teksti tuo havainnollisesti esiin sen, miten vaativia ja usein yllätyksellisiä tilanteet olivat. Kovaa peliä, toisaalla kuin Bostonissa. Fyysinen ja henkinen kantti äärimmäisessä testissä. Ihailtavaa on myös se porukan henki, että tätä työtä tehdään yhdessä eikä kaveria todellakaan hevillä jätetä. Vastapainoksi partioretkillä saattoi jopa lempi leimahtaa, kuten Pauli kertoo ensimmäisestä matkastaan Stalinin kanavan taakse. Isä torppasi kuitenkin pojan romanttiset haaveet siihen paikkaan, että sissit olisivat voineet ottaa neitosen mukaan kotimatkalleen.

Sodan päätyttyä Suomi joutui liittoutuneiden valvontakomission tiukkaan valvontaan. Pelko venäläismiehityksestä ei hellittänyt. Monet tiedusteluelimissä mukana olleet siirtyivät ulkomaille turvaan, näin toimivat myös Savinaisen miehet. Valvontakomission lisäki punainen Valpo vaati kaukopartiomiehiä tilille, ei vain tiedustelutoiminnan vaan myös asekätkennän selvittämiseksi.

Jos historia kiinnostaa, niin näihin muistelmiin kannattaa tarttua. Minulle historian tapahtumat aukenevat parhaimmin juuri näin, yksilön näkökulmasta avattuna. Muistelmissa asian tuo lähelle juuri se henkilökohtainen ote ympäröivän maailman tapahtumiin. Sotahistoriankin keskellä ihminen elää myös yksityiselämäänsä, vaikka rajat saattavatkin olla olosuhteiden pakosta ahtaat.


http://www.adlibris.com/fi/kirja/isa-ja-poika-kaukopartiossa-9789523121300?gclid=CN6z0pigxM8CFePNcgod_LAC1g

1 kommentti:

  1. Luin kirjan 20 tunnin kuluessa siitä kuin sain san käsiini. Se oli niin mielenkiintoista ja taitavasti tarinaksi kerrootua että en aikaisemmin vastaavaa ole lukenut. Joskus olen iihmetellyt ryssävihaa. Tämän luettuani taas kerran ymmärrän aikalaisia paremmin. Paulille ja Pekalle taviksen juhlallinen hatunnosto.

    VastaaPoista