perjantai 19. elokuuta 2016

Finland in 50 stories







Juha Metso ja Leeni Peltonen
Otava, 2016





Kuva- ja lahjakirja, jossa kaikki on kohdallaan. Lyhyiden tekstien ja kauniiden kuvien myötä tehdään matkaa Helsingin Senaatintorin laidalta aina Suomen Lapin taianomaisen taivaan alle. Kirja on silti kooltaan mukavasti käteen käypä.Voisiko Suomesta tämän napakammin enää kertoa?

Juha Metson valokuvissa on väriä, liikettä ja ilmettä. Talvinen taiga ja tyyni järvimaisema ovat toki Suomi-kirjan etuoikeutettuja valtteja, mutta Metson kuvissa ilahduttavat eniten iloiset ja energiset suomalaiset. Lapset peuhaavat lumessa, ylioppilaat juhlivat lakitettua Mantaa ja torimyyjät myyvät lettuannoksia myös mukaan. Juha Metso onkin aivan huikea ihmiskuvaaja, hän on valokuvannut maailmalla noin 60 valtiossa ja erityisesti olen vaikuttunut hänen Venäjän kuvauksistaan. Tästä yleisölle tutuinta lienee kirjayhteistyö Ville Haapasalon kanssa. Hänen kuvansa kriisialueilta pysäyttävät ja satuttavat, rokkarikuvien liike saa pulssin kiihtymään. Mutta palataanpa takaisin käsillä olevaan kirjaan Suomesta; makeasti viruttelevaan suteen ja heinäpaalien korjuuseen helteisenä kesäpäivänä. Kuvat eivät pelkästään puhu, niiden kieli on vahvaa ja rikasta.

Kirjan tekstit ovat Leeni Peltosen käsialaa. Häneen tutustuin ja hänen rehelliseen tekstiinsä ihastuin Valvomo : kuinka uneton oppi nukkumaan -kirjan myötä. Finland in 50 Stories -kirjassa kuvatekstit ovat lyhyitä, muutamaan kappaleeseen puristettuja ja olennaisimpaan keskittyviä tietopaketteja. Lyhyet lauserakenteet tekevät tekstistä helppolukuista ja selkeää. Englanti riittääkin vallan mainiosti kirjan kieleksi ja se avautuu silti laajalle käyttäjäkunnalle äidinkielestä riippumatta. Jokaisen tekstin alla on vielä kätevästi where/when -infoa. Kyse ei suinkaan ole jäykistä päivämääristä eikä vanhentuvasta tiedosta, sillä saunan kuten monen luontoaiheisen kuvan kohdallakin on avarasti todettu:

When: Anytime
Where: Throughout Finland

Jos olisin lahjakirjaa ulkomaille hankkimassa juuri nyt, niin se olisi tässä. Löysin tästä paljon omaa sielunmaisemaani ja juuriani; suomalaisuutta, joka on enemmän ihmisissä ja heidän tekemisissään kuin arkkitehtuurissa ja paikalleen jämähtäneissä – kauniissa ja arvokkaissa kyllä – rakennuksissa. Alkuun mainitsemani napakkuus säästää liioilta vuosiluvuilta ja lavealta historiatiedolta, niiden pariin voi sitten jokainen jatkaa oman kiinnostuksensa mukaan.

Julkaistu Kirjavinkeissä 20.8.2016



1 kommentti:

  1. Kiva blogi sinulla. Kiva kun osallistut arvontaan blogissani. Mielenkiintoisen tuntuinen kirja tämä Finland in 50 stories.

    VastaaPoista